tiistai 4. tammikuuta 2022

Verokarhun vuosi 2022


Ansiotulojen verotuksessa ei tapahdu suuria muutoksia vuonna 2022. Ansiotuloja ovat kaikki tulot, joita ei katsota pääomatuloiksi.

Espanjassa asuvien eläkkeensaajien verotus muuttuu. Espanjassa asuvat ja Suomesta eläketuloja saavat joutuvat vuodesta 2022 lähtien maksamaan veroja Suomeen. Kaksinkertaisen verotuksen vaaraa ei silti ole, vaikka Espanja päättäisikin periä veroja samoista tuloista.

Soteuudistus ei vielä lähivuosina vaikuta ansiotulojen verotukseen. Hyvinvointialueet eivät ainakaan alkuun tule samaan verotusoikeutta. Valtio rahoittaa niiden toiminnan. Kuntien kunnallisveroprosentteja alennetaan yhtä monella prosenttiyksiköllä kuin valtionverotusta kiristetään uusien sotekeskusten toiminnan rahoittamiseksi. Muutoksella ei siis ole vaikutusta veronsa maksavan kansalaisen kannalta. 



Sähköautoilun veroporkkanat ovat lisänneet ladattavien autojen kysyntää. Niiden osuus nousee kolmannekseen ensirekisteröitävistä autoista vuonna 2021. Täyssähköautot vapautettiin autoverosta 1.10.2021 alkaen. Verotuksen painopiste siirtyy asteittain auton hankinnasta käytön aikaiseen verotukseen, millä on tarkoitus edistää autokannan uusiutumista.

Asuntolainojen korkovähennysoikeus pienenee ja vuonna 2023 se poistuu kokonaan. Pääomatulojen verotukseen tai vähennyksiin ei tule merkittäviä muutoksia vuonna 2022. Asuntosijoittajien verotus ei kiristy ainakaan vielä vuonna 2022. Pääomavastikkeiden verovähennysoikeutta kaavailtiin rajoitettavaksi, mutta siihen ei saatu tehtyä päätöstä syksyn budjettiriihessä. Asia pitäisi saada käsiteltyä vuonna 2022, jotta se saataisiin päätökseen ennen vuoden 2023 eduskuntavaaleja. Epätietoisuus luo epävarmuutta sekä asuntomarkkinoille että asuntosijoittajien talouteen. 



Kotitalousvähennys laajenee siten, että öljylämmityksestä luopujien kotitalousvähennys nousee vuosien 2022-2027 ajalle määräajaksi. Vähennyksen henkilökohtainen enimmäismäärä näille töille on 3500 euroa. Tavallisen remontoinnin kotitalousvähennys säilyy entisellään. Määräaikainen kokeilun (v. 2022 - 2023) ajan voi saada saman korotetun kotitalousvähennyksen myös tavanomaisen kotitalous- sekä hoiva- ja hoitotyön osalta.

Tässä oli osa henkilöasiakkaan verotuksen muutoksista. Ehkä tärkeimmät. Yritysten verotus on toinen juttu, mutta siihen ei puututa tässä.

Lähde: Taloustaito-lehti nro 12/21, Veronmaksajain keskusliitto ry:n jäsenlehti.

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen tsi muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.



4 kommenttia:

  1. Kiitos tiiviistä infopaketista.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Pitää sanoa verokarhulle että Kiitos 30 eurosta joka tuli yleiseen eläkkeen korotukseen, yhteensä se on 60 euroa isännän kanssa,meillä kummallakaan ei ole mitään velkaa mihinkään, ja menot on lähes nolla, kaikki palvelu kun on lähellä ei autoakaan paljon tarvita, jossain vaiheessa siitäkin voi luopua.
    Uusi vuosi sai aloittaa hyvillä mielin, onnellisesti ja kiitollisesti.
    Samanlaista olotilaa toivon kaikille ihmisille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!