Joka hetki olemme yhä elossa

 

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
Suomentanut Outi Menna

Omassa lähikirjastossani, niinkuin varmasti monissa muissakin, on nostettu esille muitakin kuin uutuuskirjoja. Olen näistä nostoista bongannut monta mahdottoman hyvää kirjaa. Tämäkin kirja olisi muuten luultavasti jäänyt löytymättä ja lukematta.

Takakannen luettuani mietin, lähteekö kirja matkaani vai jääkö hyllyyn. Tositapahtumiin perustuvan tarinan päähenkilö Tom menettää puolisonsa Karinin vain viikon kuluttua siitä, kun heidän esikoislapsensa on syntynyt. Tuon viikon ajan Tom kulkee kuolevien ja juuri syntyneiden osaston väliä. Hyvästelee ja toivottaa tervetulleeksi yhtä aikaa. Eikä kulu pitkäkään aika, kun Tom joutuu hyvästelemään myös isänsä.

Tarina on aiheestaan huolimatta hyvin kaunis. Kuin runo, vaikka teksti ei ole juuri lainkaan kuvailevaa eikä varsinkaan runollista, ennemminkin suoraviivaista ja  lakonista. Silti mieleeni nousee tarina, joka on kuin yhtäaikaa kukkaan puhkeava ja lakastuva ruusu. Kuin aurinko, jonka valo ja sen aiheuttamat varjot ovat yhtäaikaa läsnä. Tarina surusta, jota ei voi mitenkään käsittää. En osaa edes kuvailla sanoin tunteita, jotka kulkivat tarinan sanoista minuun. 

Tarinan rakenne on erikoinen. Kappaleet ovat yhtä pötköä. Vuoropuhelutkin on upotettu tekstiin ilman jaottelua. Tapa toimii. Se tuntuu kuvaavan sitä ajatusten ja tapahtumien, muistojen ja muistumien jatkuvaa ja loputonta virtaa, joita nämä syntymään ja kuolemaan liittyvät asiat syöksevät Tomin mieleen ja sitä kautta lukijalle. Levollisena ja silti jokainen lause iskee kuin miekka lukijan tunteisiin. 

Tämä kirja nousi ehdottomasti parhaimpien lukemieni kirjojen kärkeen. En tiedä voiko tätä suositella kenellekään "hyvänä kirjana". Tämä kirja vaatii mielestäni lukijalta omanlaisen mielentilansa. Ehkä tyyneyden nykyisessä elämäntilanteessa. Vaikka aihe oli näin rankka, lukukokemuksena tämä jää mieleen kertomuksena rakkaudesta. Niinkuin kirjan nimikin antaa viitteen; joka hetki olemme yhä elossa - eikä rakkaus katoa. Tomille se tapahtui kirjoittamalla. Hän piti Karinin elossa kirjoittamalla hänestä. Niin minäkin ajattelen; niin kauan kuin edesmennyt on yhdenkin ihmisen muistoissa mukana, hän on elossa.

Tarina jätti mieleeni valtavan jäljen, ja juuri se tekee kirjasta itselleni erityisen. Sitä tulee tällaisen kirjan myötä pohdittua yhtä ja toista. Yksi lause pysäytti erityisesti. Tuo viimeinen.

Vaikka suru on raastava, kun menettää tärkeän ja läheisen, tuskin kukaan - näin uskon - vaihtaisi surua siihen, ettei koskaan olisi edes tuntenut tätä menetettyä, rakasta ihmistä.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.