torstai 13. tammikuuta 2022

Jo kahdeksan viikkoa yhtä pyöritystä

 


Eräänä aamuna noin kahdeksan viikkoa sitten heräsin ikävään, mutta tuttuun tunteeseen. Olin juuri kääntynyt kyljelleni noustakseni ylös sängystä, kun maailma alkoi pyöriä. Palasin selinmakuulle ja odotin, että pyörintä lakkaisi ja voisin nousta varovasti jalkeille.

Nousin ylös seinästä tukea ottaen. Heilautti oikealle, mutta ei lähtenyt pyörittämään sen enempää.  Istuin takaisin sängylle ja tein muutaman huimausjumppaliikkeen. Tässä vaihtoehdossa pää käännetään hitaasti 90 astetta ensin toiseen suuntaan ja "nykäistään" katse takaisin kohtisuoraan eteenpäin. Tehdään viisi kertaa molempiin suuntiin. Liike saa korvassa olevat tasapainoelimeen kertyneet sakat oikeaan asentoon eli vatupassin kuntoon.

Oireeni johtuu hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta, jossa tasapainoelin antaa sinne kertyneen sakan vuoksi väärää informaatiota oikeasta asennosta ja pistää maailman pyörimään. 

Ensimmäisen huimauskohtauksen sain Kuopuksen ollessa alle puolen vuoden ikäinen. Imetys ja yösyötöt kuuluivat kuvioihin. Eräänä yönä heräsin tuttuun tapaan imetyshommiin. Nousin reippaasti sängystä ja lennähdin saman tien päin seiniä, kaaduin maahan ja konttasin eteenpäin. Tässä vaiheessa Ukokin oli jo hereillä ja auttoi minut pystyyn, talutti nojatuoliin ja toi Kuopuksen syliini syömään. Pyöritti ja oksetti.

Seuraavat päivät olivat yhtä painajaista. En muista enää soitinko neuvolaan vai johonkin päivystykseen, mutta sain ensiavuksi neuvon olla mahdollisimman paljon liikkeellä. Oireiden kuvailun perusteella olin saanut diagnoosinkin, hyvänlaatuinen asentohuimaus, mutta hakeuduin myös lääkäriin ja pääni kuvattiinkiin, koska vaiva oli minulle uusi. Sain tuolloin ohjeeksi tuon edellä mainitun "päänkääntelyjumpan" ja käskyn "elää ihan normaalisti". Huimaus ja sen ohella pahoinvointi, joka on verrattavissa kunnon krapulaan kesti tuolloin monta viikkoa.

Asentohuimauksen voi ainakin minulla laukaista tietynlainen äkillinen liike, esimerkiksi nopea pään kääntäminen, pään kallistaminen taaksepäin, kyljelläni nukkuminen, korvien kutina ja tällöin niiden kaivaminen, kunnon räkätauti ja ilmeisesti sisäkorvaan on täytynyt kertyä sitä sakkaa. Joskus huimaus voi alkaa ilman mitään edellämainittua syytä, paitsi että tuo sakka on avaintekijä. Tavallisesti oireet häviävät muutamassa päivässä. Matkan varrella olen saanut monia uusia ohjeitakin, manööverejä, oireiden taltuttamiseksi.

Mutta nyt on kahdeksas viikko menossa huimauksen kanssa. Välillä jo vähän helpottikin, mutta toissa päivänä pyöritys ja pahoinvointi palasivat taas yhtä rajuina kuin aina niiden alkaessa. Pyöritti, huimasi, oksetti. Olen joskus ottanut matkapahointivointatabletin ja se on helpottanut pahaa oloa, mutta ei tällä kertaa.

Alan olla aika hirveän väsynyt tähän nyt. Mutta mitään lääkitystä ei ole olemassa. Vain manööverit ja aika. Tätäkään vaivaa on ulkopuolisen vaikea ymmärtää, jos ei ole omaa kokemusta asiasta ja vaivansa kanssa tulee usein vähätellyksi, vähän niinkuin migreenin kanssa, jota monet pitävät "vain" päänsärkynä.

Lue lisää hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta.



Yhden kerran pyöritys oli niin hurjaa, etten saanut katsetta kohdistettua mihinkään ja maailma vain pyöri silmissä niin, etten oikeastaan nähnyt mitään. Olin kuin pesukoneessa ja linkousohjema päällä. Se oli pelottava kokemus. Olin tuolloinkin vaihtanut asentoa sängyssä selältäni kyljellelleni. Pyöritys helpotti, kun menin takaisin selinmakuulle. Mutta meni monta minuuttia ennen kuin uskalsin yrittää ylösnousua uudelleen. 


Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.


10 kommenttia:

  1. Tuo asentohuimaus on mullekin tuttu. Onneksi nyt on jo mennyt ainakin pari vuotta niin ettei sitä ole ollut. Silloin kun oli, niin kun suihkussa pesin hiuksia ja laitoin pään alaspäin, niin vesihanasta piti pitää kiinni ettei kaatunut. Sulla on ollut jo kauan noita oireita, enkä todellakaan kadehdi. Onni on kuitenkin tietää ettei tuo ole vaarallista. Jos ei tietäisi, niin epäilisi jotain aivokasvainta tai vastaavaa.
    Toivottavasti pääset kohta noista inhottavista oireista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Onneksi on kohtalotovereita, vaikkei tätäkään vaivaa kellekään toivo.
      Harvoin minullakaan on kestänyt viikkotolkulla, niin kuin nyt ja silloin ihan ensimmäisellä kerralla. Se eka kerta oli myös pelottava, kun ei tiennyt mistä on kysymys. Ja aivokasvaimet ynnä muut vakavat jutut olivat kyllä ensimmäisenä mielessä.
      Tuntuu, että alkaa olla helpottamaan päin - mutta yllätysjäänteitä voi tulla, toivottavasti ei!

      Poista
  2. Onpas paha sairaus! Kirjoitat "sakkaa", tarkoitatko amyloidiplakkia? Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä tuo sakka on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Tämä on tosi inhottava ja ikävä vaiva, mutta onneksi sinällään vaarallinen.
      En tiedä tästä sakasta sen tarkemmin. Lkäritkin käyttävät samaa termiä, tai jotkut puhuvat kiteistä. Joka tapauksessa, oli mitä oli, sitä kertyy korvaan johonkin tiettyyn mutkaan ja se aiheuttaa häiriöt tasapainoelimeen. Niin olen ymmärtänyt.
      Ehkä sakka on juuri tuota amyloidiplakkia.

      Poista
  3. Niin tuttu juttu, joka ensimmäisellä kerralla pelästytti. Kestää sinulla aika kauan, kuin myös siskollani. Minä selviän yleensä viikon kiusalla. Kaikkea sitä onkin...

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi.
      Älä muuta sano, kaikkea sitä pitääkin olla.
      No, voisi olla pahempaakin - mutta kyllä tämäkin on tosi ikävää.

      Poista
  4. Minulla on sama juttu ja minä pääsen siitä eroon niin että käännyn ensimmäisenä kyljelleni siihen suuntaan mihin se heittää olen siinä asennossa hetken ja käännyn varovaisesti vatsalleen taas odottelen ehkä minuutin, käännyn varovasti toiselle kyljelle, odottelen käännyn selälleen, odottelen. Sitten uusi kierros ja yleensä se heittää todella paljon siinä vaiheessa. Toistan kaksi tai kolme kertaa. Sitten varovaisesti ylös juurikin siltä kyljeltä mistä on aloittanut. Kokeile ellet ole tätä jo koittanut 🤗❤
    Ymmärrän hyvin sinua minua helpottaa yleensä muutaman päivän päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja hoitovinkistä!
      Et usko, että löysin tämän ohjeen netistä muutamia päiviä sitten. Olikin itselle uusi vaikka montaa olen kokeillut. Tein tällä ohjeella "aamujumpan" ennenkuin nousin sängystä ylös. Auttaa! Kiitos!

      Poista

Kiitos kommentistasi!