tiistai 25. toukokuuta 2021

Kaikkea kaikissa väreissä




Maaliskuussa, kun puutarhalehdet ja netti alkoivat pursottaa kukkaunelmia, uskottelin itselleni, että mitään en tarvitse enkä osta. 

Sanailin toiveestani rukouksen, jonka muistanette.


Liekö käynyt niin, etten rukousta luritellessani ollut aivan tosissani. Se ei nimittäin tepsinyt. Kaikki meni hyvin ensimmäiseen lankeamiseen asti, jolloin toteutimme ystäväni kanssa monta vuotta suunnittelemamme vierailun Viherpeukaloiden puutarhalle.

Puutarhalta ostin vain jotain ihan pientä, joita ei tavallaan edes lasketa. Patjarikon ja levisian. Ja sitten vähän isomman hankinnan, likusterisyreenipensaan, pitkäaikaisen haaveilun tuloksena. 

Ja kun alkuun oli päästy ja kukkaportit aukaistu, on peli tälle vuodelle menetetty eikä auta enää tässä vaiheessa rimpuilla vastaan. Kävin sitten ihan sovinnossa itseni kanssa paikallisella puutarhalla ja mukaan lähtivät Moskovan kaunotar -syreeni, Fairy-maanpeiteruusu, kiinanlaikkuköynnös ja muutama esikko.

Kolmas holtittimuuden osoitus oli verkkokaupassa asiointi. Niin helppoa - muutamalla klikkauksella postiauton kyytiin pääsivät Rasberry Sundae -kiinanpionit ja vaaleanpunaiset ja valkoiset ruusunätkelmät. 

Uko pyöritteli jo päätään ja manasi kyytiin lastattavia kasveja, kun viikonloppu koitti ja autoa pakattiin mökkireissulle. Multasäkit pitikin sitten hakea eri reissulla mökkipaikkakunnalta, kun auto oli täynnä kasveja.

Sovimme Esikoisemme kanssa, että lähdemme käymään heillä eräänä viikonloppuna. Ennen kyläilyreissua supisimme puhelimessa sitä sun tätä. Kun lähdön hetki koitti, pyysin Ukoa avuksi kantamaan auton kyytiin muutamaa purkkia ja purnukkaa.

"Mitä nämä nyt on" Uko ihmetteli. "Ensin tänne tuodaan kauhealla tohinalla kukkia ja sitten niitä viedään pois!"

"Vaihtareita! Et sinä tajua" vastasin.

Esikoisella on hieno puutarha, oikea kukkaparatiisi. En tähän hätään tarvinnut vaihtareina kuin erivärisiä esikoita. Mutta kiertely hänen pihassaan on sellainen aistinautinto, että pari tuntia sujahti kuin itsestään. Kotiin lähtiessä Uko ihmetteli taas autoon pakattavia kukkapurkkeja, ja tiesi itse jo, että kyseessä on vaihtarit. 

"Taisit jäädä vaihtareissa vielä saamapuolelle", hän viisasteli.

"Ei se mene niin, et ymmärrä - edelleenkään!" katsoin Ukoa nauraen. 


Seuraavana päivänä nostelin kaikki ostokseni pihalle ja aloin suunnitella istutuspaikkoja. Tenkkapoo iski siinä kohtaa, kun katsoin tarkemmin likusterisyreenipensaan kasvukorkeutta. Se voisi kasvaa 3 -6 metrin korkuiseksi.

"Mutta sehän on pensas" sanoin ääneen. Mielikuvani mukaan pensas on ihan maksimissaan kahden metrin korkuinen. Kysyin Ukolta hänen mielipidettään sijoituspaikaksi niin korkealle pensaalle. 

"Ei tänne kyllä enää mahdu mitään, ainakaan niin isoa." hän vastasi ja oli selvästi sitä mieltä mitä sanoi.

Kaikille muille ostoksille löytyi kuitenkin hyvät paikat. Uko vielä väsäsi ulkorakennuksen seinustalle kiinanlaikkuköynnökselle istutuspaikan. Likusterisyreeni vain odottaa vielä inspiraatiota paikastaan.



Punaisen Tuvan pihassa kasvaa kaikenlaisia kasveja kaikissa väreissä. Tässä kevään väriloistoa!












Valkoinen kana ja kirjava puutarha



 
Esikoisen esikkojen väriloistoa.

Esikoisen puutarhasta. Sain mukaani esikot kaikissa väreissä.


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

6 kommenttia:

  1. Aivan ihania kukkia sinulla. Minulla lähti puutarhahulluus käsistä, kun kävin verkkokaupassa. Tarkoitus oli ostaa vain siemeniä. Mutta kuitenkin sitten kukkia ja kukkia ja kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kukkakehuista! Puutarhamme on värikäs ja täällä kasvaa perennat ja luonnonkukat sulassa sovussa!
      Puutarhahulluus on ihan oma tautilajinsa. "Pahinta" on, että rahaa hupenee, mutta kyllä voisi huonompaankin törsätä. Perennoista on iloa vuosiksi eteenpäin!

      Poista
  2. Ihanan värikästä kukkaloistoa siellä. Onneksi jollakin toisellakin on "Antaa klaikkien kukkien kukkia"- Ideologia.
    Kuulostaa tuo sinun puutarhatouhusi samanlaiselta kuin omani takavuosina. Joka kevät oli "en osta mitään kevät", mutta kuinkas sitten kävikään. Nykyinen pieni eläke pitää hankinnat kurissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Olisi ihan mahdotinta valita joku väriteema puutarhaan, kun on niin paljon ihania kukkia eri väreissä. Kaikki kukat ovat tervetulleita meidän pihaan, jos viihtyvät, saavat jäädä. Jos eivät, niin häviävät omia aikojaan.

      Poista
  3. Upea kukkaloisto teillä,!
    minulla vain tuo lipputangon ympärys jota joka päivä ihailen,oli yllätys minkalaisia tulppaaneja nousee, niin erik. kauniita ovat suippo ja terttutulppaanit, tosin juhannusruusun ja syreenin kukinnan kerkiän vielä nähdä ennen muuttoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Kyllä minä niin iloitsen kukistame ja perhosista ja pörriäisistä, joita ne houkuttelevat pihaamme.
      Juhannusruusu ja syreeni ovat molemmat ihania, tuoksuvatkin niin hurmaavasti!

      Poista

Kiitos kommentistasi!