tiistai 8. syyskuuta 2020

Mökkipäiväkirja kausi 2 jakso 2




Paikkakunnan keskustaajama on ihan kivenheiton päässä mökistä ja siellä on ainakin Sale ja koomarket, kahvila, pubi ja pizzeria. Lisää kauppoja ja palveluja löytyy noin kymmenen kilometrin päästä. Siellä on ABC, äsmarket, apteekki, ”värisilmäliike”, rautakauppa ja kaikenlaisia muita putiikkeja. Keskittymä näyttää aika hiljaiselta ja muutenkin kärsii vähän yhtenäisen kuvan ja suunnittelun puutetta. Vähän kuin johonkin teollisuusalueelle olisi pykätty putiikki jos toinenkin vähän sinne sun tänne.

Apteekista saatiin tarvittava Etono-puikko hyttysenpuremiin (kun sekin unohtui kotiin lähtötohinassa) ja ässäpuolella nyt vaan on paremmat gluteenittomat riisipiirakat kuin koopuolella. Hyttyset ovat täällä ihan saakelin verenhimoisia. Isäntään ne eivät pääse kärsiksi, kun hänellä on farkut ja pitkähihaista päällä. Mahtaa olla pahanmakuinenkin. Mutta minun leggingsieni läpi on kintut syöty ihan punaisille muhkuroille.

Geokätköilijälle oli tärkeää saada tämäkin paikkakunta ”maailmankartalle” ja niinpä käytiin keskustaajamassa hakemassa yksi geokätkö heti ekana päivänä. Ja seuraavana kaksi lisää. Ihan keskustassa oleva kätkö vaikuttaa niin ”haastavalta”, että se taitaa nyt jäädä väliin.

Aamupäivän päikkärit otettiin yhdessä Haukkulin kanssa. Ylemmässä kuvassa kuvaamani iltamaisema laiturilta.


Uimavesi on vieläkin lämmintä, vaikka on elokuun viimeiset päivät käsillä. Ilman lämpötila oli uimaan mennessä 12 astetta ja veden ehkä noin 16 astetta. Kuikat huutavat lahden toisella laidalla. Yöllä piti käyttää Haukkulia pissalla. Normaalisti se ei käy öisin ulkona, mutta vilkas mökkielämä taisi sekoittaa senkin aineenvaihdunnan. Saunottiin niin ankarasti heti ekana iltana, Haukkuli oli tietysti mukana ja joi suihkussa vettä vähän enemmän kuin oli tarpeellista. Yöllä sain ihailla kirkasta tähtitaivasta ja kuunnella jonkun vesilinnun ammumista. Se aloitti ammumisen jo lahdenpohjukassa, nousi ilmaan ja ammui kuin lehmä lentäessäänkin. Lensi ympyränmuotoisen lenkin mökin ylitse ja palasi takaisin lahdenpohjukkaan. Facebookissa arvelivat sen olevan taivaanvuohi, kuikka, härkälintu tai kaulushaikara. Kuikkapariskunnan olemme nähneet ja joukon kurkia, mutta ei muita ainakaan toistaiseksi.

Kaupungissa asuvana ja avokonttorissa päivät viettävänä osaan todella arvostaa tätä täysin äänetöntä hiljaisuutta. Mistään ei kuulu minkäänlaista pörinää eikä pärinää eikä kovaäänistä puhetta. Kun eläköidymme, haluaisin muuttaa johonkin tämän tyyppiseen paikkaan kokonaan asumaan. Ei tarvitsisi olla edes järveä, vain tämä hiljaisuus. Täällä unikin maistuu eri tavalla ja sitä riittää...

                                                       Kuikka. Kuva: birdlife.fi



                                                        Härkälintu. Kuva: yle.fi



Taivaanvuohi. Kuva: wikipedia.org 



Kaulushaikara. Kuva: luontoportti.com

Muut kuvat: Erikoiset Asiantuntijat. Ei kaupallista yhteistyötä. 
Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, 
jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.

6 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettua tekstiä on mukava lukea. Pääsee mielikuvissaan mukaan tunnelmiin. Jotkut ovat pahanmakuisia, säästyvät kesäpaukamilta. Kärsivät sitten hunajaisempaa verta, minkä omistaja saa kärsiä 🤣

    VastaaPoista
  2. Sinä osaat kuvata hyvin ympäristöjä. Leppoisa mökkiloma teillä ollut, ja olet saanut nauttia hiljaisuudesta. Minäkin kaipaan sitä välillä, ja täällä korvessa asuessa siitä saa nauttia helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Täydellinen hiljaisuus on aivan ihanaa, sitä voisi kuunnella loputtomiin, kuten myös kaikkia luonnon ääniä. Kaupungissa ja vilkkaan kadun varressa asuessa kuuluu aina jotain ääntä. Mökkipäiväkirjasta on vielä yksi jakso tulossa. Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  3. Kiitos kommentistasi! Täytyy myöntää, että käyn välillä itsekin lukemassa näitä mökkijuttuja uudestaan ja kuvia katsomassa, niin pääsee tunnelmaan. Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Tätä luiessa pääsi aitoon mökkitunnelmaan.
    Vaikka asun maalla, meiltä puuttuu järvi, siksikin nautin tekstistäsi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!