keskiviikko 19. elokuuta 2020

Oma tupa, oma lupa



Ostimme Ukon kanssa oman mökin, pienen punaisen puutarhatuvan, toistakymmentä vuotta sitten. Sitä ennen ehti karttua vuosia mökkeilyä suvun yhteismökeillä ja toisten sukulaisten nurkissa. Päivääkään ei ole tämä ostos harmittanut.

Onneksi yhteismökkeilyn aika on ohi. Annan tilaa mielikuvitukselleni ja kuvittelen minkälaista olisi yhteismökkeily tänä päivänä.

Aamutuimaan jo olisi mukava vaihtaa kuulumisia vaikka huussijonossa. Sitten aamukukkujien mukaan aamukahville ja omalta hyllyltä jääkaapista omat aamupalatarpeet esille. Ei omaa aamupalarauhaa lehteä lukien, vaan iloista puheensorinaa niin, että päätä alkaa särkeä jo ennen auringonnousua. Seuraavaksi työnjakoa odottamaan. Suvun vanhimmat luonnollisesti jakaisivat tehtäviä.

Aurinko helottaa täydeltä terältä ja riippukeinu kutsuisi puoleensa, mutta tänään kitketään kukkamaat ja mullitetaan perunat. Iltapäivällä olisi pieni hetki aikaa lähteä soutelemaan omassa rauhassa, mutta mukaan tuppautuu suvun kalamies ja kalastusvehkeetkin löytyy yllättäin kaikille.

Illalla sauna lämpiää ja saunavuorot jaetaan perhekunnittain. Saunomisaikaa tunti per perhe ja mahdollisuus vuorojen jälkeen sekasaunoa ilman aikataulua. Saunaa ei saa välipäivinä lämmittää, vaan saunotaan silloin kuin on aina ollut tapana, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Viideltä ensimmmäiset saunojat sisään ja kymmeneltä viimeiset ulos.

Ruokaostoksia sovitellaan kaikkien makuun sopivaksi ja syödään aina yhdessä. Voi kuinka herttaisen hirveää. Valmisruoka on pannassa, kun oman maan antimia käytetään sädekehä pään päällä killuen. Ja tietysti käytetään posliiniastioita. Tiskivesi kuumenee samalla, kun syödään, niin heti ruuan perään kun tiskataan, niin on sitten iltapäiväkahviaikaan keittiö kunnossa. Hyvästi lukuhetki ja päivätorkut. Tervetuloa syyllistävät katseet, jos yrittäisikään vetäytyä omiin oloihinsa.

Kesän alussa tehdään suunnitelmat tarvittaville hankinnoille, sovitaan kuka hoitaa mitäkin ja kuka maksaa mitä kenellekin. Lasketaan vessapaperin kulutus ja kustannukset per perhe huomioituna perheen koko.

Kesän lopussa annetaan palautetta siitä kuka teki ja mitä teki ja kuka jätti mitäkin tekemättä. Pahoitetaan oma ja toisten mieli. Vannotaan, että ensi kesänä lomaillaan kotona.

Omia ystäviä ei voi pyytää mökkivieraiksi kun samaan kattaukseen kuuluisi koko muu oma suku. Yhtään viikkoa ei ole vapaata suvun vanhimmista, jotka muuttavat mökille keväällä ja sieltä pois vasta syksyllä.

Kaikenlainen tekeminen on luvanvaraista. Istutaan koko konkkaronkka alas ja mietitään onko aiottu hanke järkevä, tarpeellinen, sopivan hintainen ja hyödyllinen kaikille. Kun yksi perhekunta vetäytyy, ei hanketta voi toteuttaa, ei edes omalla kustannuksella.

Yhteinen mökkihanke suvun kanssa saattaa houkutella kustannusmielessä. Pienemmällä panostuksella saattaa päästä osaomistajaksi luksusmökkiin. Yhteisestä omistuksesta aiheutuu mökille toisenlaista hintataakkaa kannettavaksi. Mieluummin vähän vaatimattomampikin tönö, kunhan se on 100% ikioma.

Meillä oli onni saada pitää yhteismökkiä omassa käytössä monta kesää ja siitä olen kiitollinen. Muussa tapauksessa oma mökki olisi tullut hankittua aiemmin. Omalla mökillä saa olla ja tehdä mitä ja miten haluaa tai olla tekemättä. Saunoa silloin kuin huvittaa, pyytää vieraita tai olla pyytämättä. Antaa rikkaruohojen rehottaa tai kitkeä niitä kuin vimmattuna. Ei tarvitse pyydellä lupia tekemisiin tai selitellä tekemättä jättämisiään.

Miksi  ihmisen ihanin aika, loma, kannattaisi kesä toisensa perään viettää hampaita kiristellen omien sukulaisten tai vielä pahempaa, puolison sukulaisten kanssa - huolimatta siitä kuinka mukavia he muuten ovatkaan.


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.


2 kommenttia:

  1. Minä en kestäisi koko kesää esimerkikkinä äitini kanssa mökkeillen.
    Olen ollut hänen kanssaan viikon etelän matkalla ja siinä oli kuusi päivää liikaa. Vaikka hän onkin ihan ihana äitini.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Ehkä tuossa on jotain siihen liittyvää, kun on kerran omilleen muuttanut lapsuudenkodista, ei ihan heti kaipaile saman katon alle turhan pitkäksi aikaa. Vaikka mukavia ovatkin, omat vanhemmat ja muut sukulaiset.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!