torstai 20. elokuuta 2020

Mankelointi ja politiikka


Mankeloiminen on ikävää ja tylsää hommaa, koska se vie aikaa ja valmistuu hitaasti. Niin on muuten politiikkakin, joka ei valmistu koskaan. Mankeloidessa on aikaa katsella ikkunasta ohi kulkevia "kassialmoja" ja miettiä kaikenlaista. Mankelin matto oli vuosien saatossa hiutunut noin puolen metrin mittaiseksi nysäksi. Kätevä Isäntä hankki uuden pellavaisen maton ja vaihtoi sen vanhan tilalle. Kyllä nyt mankelointi taas sujuu tuloksekkaasti. Pyykistä tulee sileämpää ja paljon nopeammin kuin sillä vanhalla puolen metrin suikaleella.


Tänään taas kyseisessä puuhassa aloin miettiä nykyisen hallituksen outoja suunnitelmia. Työttömyysturvan varassa opiskelemista aiotaan vaikeuttaa. Miksi ihmeessä? Mitä asiaa se edistää? Ketä se palvelee? Parantaako se työllisyyttä? Syntyykö siitä säästöjä? Jos syntyy, niin työttömilläkö koronan aiheuttamat vauriot taloudelle maksatetaan? Jos ihminen elää työttömyysturvan varassa, miksi hänen opiskelemistaan esimerkiksi uuteen ammattiin halutaan vaikeuttaa?


Asia ei koske välittömästi minua, mutta joitakin tuttaviani se koskee. Pari vuotta sitten pidin vakituisesta työstäni opintovapaata ja opiskelin uuden ammatin ihan toiselta alalta. Jatkoin sen jälkeen töitä vanhassa työssäni entiseen tapaan, tosin eri tehtävissä. Edellä mainittu ala on ainakin näillä leveysasteilla vähän auringonlaskun hommaa, mutta tulipahan opittua uusia ja mielenkiintoisia asioita. Sain opiskeluaikana aikuisopintotukea. Aika moni opiskelukavereistani sai työttömyystukea ja olivat tosi motivoituneita uuden ammatin oppimiseen ja useat siitä porukasta ovat työllistyneet pääkaupunkiseudulla alalle hyvin, josta iloitsen heidän puolestaan.


Näistä edellä mainituista kavereista moni on jo sen ikäinen, että työllistyminen muilla keinoin olisi niinsanotusti haasteellista. Työuria halutaan pidentää sekä alku- että loppupäästä. Alkupään keinot ovat ihan järkeviä, esim. opiskeluajan lyhentämiseen rohkaiseminen opintotukeen liittyvillä keinoilla. Mutta loppupäässä työuran pidentäminen ei kyllä näillä edellä kerrotuilla keinoilla tule onnistumaan.

Eikä siinäkään ole mitään järkeä, että keinotekoisesti saadaan työllisyystilastot näyttämään parempia lukuja työttömyyseläkeputki poistamalla. Miksi väkisintyöllistää työuransa jo lopettaneita, yt-menettelyn käyneitä tai muuten työhön enää pystymättömiä iäkkäitä ihmisiä? Nuoret niitä työpaikkoja tarvitsevat ja heidän työllistymistään pitää edistää kaikilla keinoilla, jotka ovat kyllä tiedossa, kunhan (poliittista) tahtoa löytyy. Ei se kansantalous niin vaikea laji ole, ettei siihen viisaat pystyisi. Jos niitä viisaita enää edes on. Politiikka tuntuu olevan täynnä vain oman edun tavoittelijoita tai sitten lampaita lampaiden vaatteissa.

Voisiko joku asioista paremmin perillä oleva valaista, mikä on ideana siinä, ettei työttömyyskorvauksella saisi opiskella? Ihan väkisin ajetaan ihmiset kotiin istumaan tumput suorina?

Tässä linkki samaa aihetta koskevaan mielipidekirjoitukseen Hesarissa 23.8.2020:
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006610486.html

Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay
Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.




5 kommenttia:

  1. Työttömyysetuutta voi saada 17–64-vuotias Suomessa asuva työtön työnhakija, joka
    1.on työkykyinen
    2.on työmarkkinoiden käytettävissä
    3.hakee kokoaikatyötä
    4. on taloudellisen tuen tarpeessa
    Elikkä opiskelija ei oo työmarkkinoiden käytettävissä, vaan opiskelee! Eikä myöskään täyty se, että voisi hakea kokoaikatyötä.

    VastaaPoista
  2. Minäpä otan kantaa tähän mankelointi asiaan.
    Minulla on menossa jo useampi liina. Ne kuluu rikki aika nopeasti.
    Pitäisi keksiä jotain käyttöä niille kankaille. Olen säästänyt ne kaikki.
    Kyllä se minustakin on joskus tyhmää tämä mankelointi mutta en voisi kuvitella nukkuvani kotona lakanoissa mitkä ei ole mankeloitu.
    🤗 ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nils kommentistasi. Samaa mieltä kanssasi. Minullakin on ollut mankeli aina eikä ole koskaan tarvinnut nukkua ryppyjen seassa. Meillä on niin vähän säilytystilaa, vaikka omakoritalossa asutaankin, etteivät lakanat edes mahtuisi niille varattuun tilaan mankeloimattomina. Niissä säilyy myös siistimpi tuntuma pitempään. Voisikohan niistä vanhoista mankeliliinoista tehdä hengityssuojaimia? Onkohan se kangas liian paksua siihen?

      Poista
    2. Siis NilA. Pahoittelut kirotusviheestä. Niille tulee itse sokeaksi. Siitä aiheesta onkin postaus tulossa. Toisten kirjoitusvirheistä nimittäin. :D

      Poista
  3. Kiitos kommentistasi. Jollainhan työttömäksi joutuneenkin pitää elää opiskellessaankin. Siihen kai on perutunut se, että harkinnanvaraisesti on voinut opiskella työttömyysturvalla. Toivottavasti se olisi kuiyenkin jatkossakin mahdollista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!