Koiralenkillä pälkähti päähäni otsikossa mainitun laulun sanat ja sävel.
Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan -
- sain kaksi silmää ja kun ne vain avaan erotan tarkkaan valosta varjon, yön avaruuden ja tähtisen taivaan...
- kun herkin korvin öin, päivin kuulen sirinät kaskaan ja kanarialinnun. Vasaran kalkkeen, sadekuuron ja koiran haukun...
- kun sain oman äänen ja sain kielen aarteen. Kun sain selvän järjen ja sanojen voiman, äidin, ystävän, veljen....
- sain siltä itkun ja sain siltä naurun. Onnen ja tuskan eron niin huomaan ja niistä pystyn oman lauluni luomaan..
Alkuperäisen tekstin ja sävellyksen on luonut chileläinen laulaja-lauluntekijä Violeta del Carmen Parra, joka syntyi 4. lokakuuta vuonna 1917. Ja kuoli 5. helmikuuta vuonna 1967.
Vasaran kalkkeesta tuli mieleeni eräs naapurustossa asuva täysin työtä pelkäämätön perheenisä, joka tekee ympäripyöreitä työpäiviä kuljetusalalla. Siitä syystä kotihommat jäävät tietysti arkena vähemmälle. Niinpä tontilta kuuluukin yleensä lähes koko viikonlopun ajan milloin mitäkin kolketta ja pärinää. Se ei aina ole näin kaupunkiympäristössä ihan toivottavaa, varsinkin jos itse on sattunut pääsemään puutarhakeinussaan sopivaan nirvanaan.
Äijällä tuntuu olevan omistuksessaan kaikki mahdolliset ääntä pitävät laitteet ja kulkuneuvot. Suhteellisen uusi hankinta heillä on robottiruohonleikkuri, joka surisee silloin, kun muuten olisi täysin hiljaista. Se meinaa olla meidän Haukkulille liikaa. Vielä kun niitä on parilla muullakin naapurilla. Mutta kertaalleen sen haukuttuaan Haukkulikin on jo alkanut tottua niihin kaikkiin kolmeen.
No tuosta kolmannen säkeistön selväjärkisyydestä ainakaan omalla kohdallani ei aina ole niin takeita. 😁 Sanojen voima tulee parhaiten esiin kirjallisessa muodossa, muun muassa tässä blogissa. Joskus huvitan itseäni kirjoittamalla paikallisen sanomalehden näppisosastolle provosoivan kommentin, joka saa vilkasta keskustelua aikaiseksi. Sitä en ole tehnyt muutamaan hetkeen, täytyisikin ottaa taas ohjelmaan. Noin muuten en monestikaan ehdi saada suutani auki silloin kun pitäisi. Ehkä parempikin niin.
Koiran haukuntaa täällä omakotialueella riittää. Vaikka oma koira ei kovin haukkuherkkä olekaan, niin ehkä muutama muu lähimaastossa on. Lähes vastapäätä asuu perhe, jolla on niin monta chihuahuaa, etten ole koskaan onnistunut laskemaan montako niitä oikeasti on. Sen kuuluisan Ojalan laskuopin mukaan olen päässyt yhdeksään, mutta lähipiiri kertoo nähneensä niitä vieläkin enemmän. Chihut ovat uteliaita ja seurallisia (niin luulisin) ja haukkuvat kaikkea minkä näkevät. Talon emännällä on sen mukaisesti järeät konstit haukunnan hiljentämiseen. Hän nimittäin ampuu jollain aseella ilmaan. Niin ainakin luulen (että ampuu nimenomaan ilmaan). Se tuntuu tehoavan.
Koiralenkillä havaitsin myös toisenlaisen haukunestovekottimen. Sen ansiosta lähdin tutkimaan netistä siihen tarkoitukseen laadittuja laitteita. Niitä löytyy sekä sisä- että ulkokäyttöön. Tämä kyseinen laite oli ulkokäyttöön tarkoitettu. Haukkulin ja minut huomattuaan erään talon pihalla syöksyi kirmaamaan ja haukkumaan neljä samankokoista koiraa, ilmeisesti samasta pentueesta, ehkä jotain Espanjan vesikoiria tms. rotua. Samalla kun ne haukkuivat meille, kuului korkea ääni jostain, vähän kuin jonkin hälyttimen ääni. Ei se kyllä yhtään niihin koiriin vaikuttanut, mutta ehkä se on vielä ihan uusi. Koirien emäntä ainakin havahtui puutarhakeinussaan, mutta ei reagoinut äänellisesti.
Vaikka laulunsanoissa ei sitä mainitakaan, kukkaan ja kasvuun puhkeavasta puhtaasta luonnosta ei voi kyllin kiittää. Tähän mennessä olen kuullut tai nähnyt parikymmentä lintulajia, jos varista ja harakkaa ei tällä kertaa lasketa lukuun. Eksoottisin näistä lienee huuhkaja. Peipponen, punarinta ja leppälintu ovat niitä, joiden tapaamisesta iloitsen eniten.
Puulajeista yksi erikoisimmista on mielestäni haapa, joka tähän aikaan (16.5.) on vielä lehdetön näillä leveysasteilla. Sillä ei ole mitään kiirettä puhjeta lehteen, koska se yhteyttää myös runkonsa avulla. Ainakin pihassa olevat pylväshaavat ovat tähän asti olleet ihan risukkoa, kunnes tänään on alkanut vähän silmut aukeamaan. Uudet lehdet ovat ensin ihan ruskeita, kunnes ne yhtäkkiä jonain päivänä ovat muuttuneetkin vihreiksi. Jos olisin edes jonkinlainen videokuvaaja, virittäisin kameran kuvaamaan sitä vihreäksi muuttumista. Alkaako se tyvestä vai latvasta vai kaikkialta yhtä aikaa? Tapahtuuko vihreäksi muuttuminen pikkuhiljaa koko lehden alalla vai alkaako se lehden kärjestä vai tyvestä?
Haapa lisääntyy sekä siemenestä että juuriversoista. Jälkimmäinen lisääntyminen on todella tehokasta. Pari vuotta sitten kun oli oikein kuiva kesä, eikä nurmikkoa tarvinnut leikata viikkokausiin, pihalla oli kasvamassa vaikka kuinka paljon pieniä haapoja ja jotkut niistä aika kaukanakin "emoistaan". Jos ei nurmikkoa leikattaisi, niin tämä koko torppa olisi aika äkkiä haapojen peitossa.
Tänä vuonna kevät on jonkin verran myöhässä normaalista. Joskus ovat valkovuokot jo ehtineet kukkia äitienpäivänä. Tänä vuonna kukinta oli parhaimmillaan vasta sen jälkeen. Tosin äitienpäivä oli aikaisin. Seuraavat valkoiset kukat, joita kovasti odotellaan, ovat kielot. Niitäkin alkaa jo nousta maasta. Tuomien kukinta ajoittuu mielestäni koulujen päättymisen aikaan, vaikka jossakin lehdessä sanottiin, että se kukkii jo vapun aikaan. No ehkä jollain toisella kasvuvyöhykkeellä niin tapahtuu. Ahvenanmaalla?
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Lähde: Wikipedia ja Youtube
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!