sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Ukrainan kansallisbaletti Suomessa




Olimme Isännän kanssa katsomassa Ukrainan kansallisbaletin esittämää Joutsenlampea Lahden Sibeliustalossa. Tämä oli toinen kerta kun näin Joutsenlammen, joka on maailman kuuluisin ja kaunein balettiteos. 

Koko esitys oli vähällä peruuntua, kun tapahtumajärjestäjä RH Entertainment Oy meni konkurssiin marraskuussa. Onneksi Tampere-talo Oy otti esitysten järjestelyn hoitaakseen ja ainakin osa tapahtumista saatiin pelastettua, Sibelius-talon esitys mukaan luettuna.

Jos baletti taiteenlajina tai Joutsenlampi ei ole tuttu, siitä löytyy paljon tietoa netistä. Minä olen ”löytänyt” lajin muutama vuosi sitten. Täällä böndellä sitä on livenä harvoin saatavilla, pitää matkustaa ”tsadiin” Musiikkitalolle. 

Esitys ja tanssijat olivat luonnollisesti upeita ja taitavia. Lavastus oli yksinkertainen. Musiikki tuli nauhalta, mikä tässä oli puute elävään musiikkiin verraten. Tanssijoiden kärkitossut kopisivat turhan paljon, mikä johtui esitystilan lattiasta, mikä ei ole tehty balettia varten, vaan lähinnä musiikkiesityksiä varten. Mutta ei valiteta. 



Koska. 

Toisen puolen koko elämyksestä muodosti se, että kyse oli nimenomaan Ukrainan kansallisbaletin esiintyjistä.

Lopussa yleisö osoitti suosiotaan tietenkin seisten ja loppukumarruksissa kaksi Ukrainan lippua ilmestyi kahden miespääosan esittäjän käsiin kuin tyhjästä ja Ukrainan kansallislaulu alkoi soimaan. Ilmeisesti se tuli ämyreistä myös laulettuna versiona, sen verran kovaäänistä oli myös laulu. Jokainen tanssija toki lauloi myös. 

Tilanne sai yleisön joukossa aikaan valtavasti liikutusta. Monen katsojan ”Ukraina-padot” varmasti aukesivat ja silmiä ja kasvoja pyyhittiin kyynelistä. 

Esitys nähdään vielä muutamalla paikkakunnalla ennen joulua. Ilmeisesti ainakin Helsinki, Tampere ja Lappeenranta saavat nähdä esityksen. Mene ihmeessä katsomaan, jos lippuja vielä saa ja jos budjettiin sopii. 



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!