maanantai 1. elokuuta 2022

Kokki wokkipannulla

 


Sunnuntaina yleensä panostamme ruuanvalmistukseen, mutta emme aina. Niinkuin emme tänäänkään. Mutta siltikin tuli hyvää.

Tarjolle valmistui wokkia, johon tuli vähän kaikkea eli juuri sitä mitä kaapista löytyi.

Ehkä ruuasta tuli paremminkin risottoa, kun järjestin äänestyksen laitanko oheen nuudelia vai riisiä ja riisi voitti. Mutta koska ruoka valmistui suurimmaksi osin wokkipannussa, niin olkoon wokkia.

Ensin laitoin riisit valmistumaan. Minulta löytyi kaapista basmati-jasmiiniriisisekoitusta, jota laitoin tulemaan "raakana" neljä desiä.

Wokkipannulle laitoin tekeytymään tilkkaan rypsiöljyä pilkottuna:

- yhden punaisen paprikan

- kaksi punasipulia

- yhden kesäkurpitsan

- kolme tuoretta herkkusientä

- purkillisen papusekoitusta

- maustoin ripauksella suolaa ja curry-mango-mausteella



Paistoin paistinpannulla kypsiksi 500 g kanan fileesuikaleita. Lisäsin pannulle purkillisen valutettuja pieniä ananaspaloja ja pari kourallista pekaanipähkinöitä.

Lisäsin lopuksi wokkipannulle haudattujen kasvisten sekaan riisit ja kananfileesuikaleet lisukkeineen sekä ison purkillisen ateriakastiketta. Sekoitin ainekset hyvin keskenään ja kuumensin tarjoilua varten.


Ateriakastike

Lautasella lisäsimme annoksen päälle tuoretta rucolaa ja tarjolla oli myös Sweet chili saucea inkiväärillä maustettuna.


Rucolaa



Valmiista ruuasta ei olekaan kuvaa, koska kaikki meni jo 😄


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

2 kommenttia:

  1. Ei kannata ihmetellä jos kommentoi näitä ruokapostauksia, ohitan kun tulee yleensä nälkä kun lukee ;D

    VastaaPoista
  2. Todella herkullista ruokaa jämöistä. Punasipuli on aivan ihana raaka-aine. Mietona sopii salaatteihin. Hillottuna tai pikkelöitynä vie kielen mennessään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!