sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Murskatut perunat ja jauhelihakastike


Otsikon menyy kuulostaa ehkä oudolta yhdistelmältä. Sattuneesta syystä (etätyöt) on viime aikoina tullut tehtyä ruokaa aika paljon itse. Välillä alkaa ideat loppua. Se on tuttua varmaan jokaiselle. Ja useimmitenhan sitä haluaisi päästä vähällä, varsinkin arkena. 

Tein sitten isomman jauhelihakastikkeen 700g:sta naudan vähärasvaista jauhelihaa. Ainoa sipuli oli jääkapissa alkanut kasvamaan uudestaan, joten käytin tässä tuoreen sipulin sijasta kuivaa sipulijauhetta sekä valkosipulijauhetta. Lisäksi ruokalusikallinen savupaprikajauhetta. Mustapippuria ja basilikaa laitoin kastikkeeseen myös sekä lorauksen härkäfondia. Ruokalusikallisen gluteenittomia kaurajauhoja ripottelin ruskistetun jauhelihan päälle.  2dl:n purkin paseerattua tomaattia kumosin joukkoon ja kuumaa vettä ehkä n. 3 dl.   

Murskatut perunat syntyivät tällä kertaa Herkkusuut-blogin ohjeella: www.herkkusuut.com. Ohje löytyy helposti googlettamalla.

Käytin perunoihin pussinpohjallisen cheddar-juustoraastetta pakastimesta sekä pienen ripauksen Aurajuustomurua. Perunoista ylijääneen valkosipulivoin kumosin jauhelihakastikkeeseen. Eihän sellaista herkkua roskiin laiteta. Ah, mikä valkosipulin tuoksu valtasi talon. Pelkällä tuoksulla eläisi jo pitkään.

Koska taas on se aika vuodesta, kun pakastimen sisällön kanssa pitää tehdä inventaariota, keitin löydöksistä marjakiisselin. Rasiallinen karpaloita ja puolikas rasiallinen mustaherukoita. Niistä tuli noin kolmen litran kiisseli, josta riittää Isännälle muutaman aamupuuronkin päälle. Kiisseliin teelusikallinen suolaa mieluummin jo keitoksen alkuvaiheissa, niin lopputulos ei maistu vedeltä. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ha muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!