lauantai 3. joulukuuta 2022

Kun tortut saivat punaisen sydämen



Pitihän sitä kokeilla - uutta torttutäytettä nimittäin. Etsiskelin kaupan hillohyllyiltä puuroon ja luonnonjogurttiin käyttämäämme Kuningas-hilloa, kun silmiini osui kettukarkkipussista tuttu kuva. Kyseessähän on siis oikeammin Pihlaja-karkit ja nyt sitä saa myös soseena tai miksi sitä nyt kutsuisi. Ja voihan tätä sosetta tietysti käyttää muuhunkin kuin torttuihin.

Ostin sitten saman tien myös torttutaikinalevyjä pakasteena. Niin malttamaton olin, että maistoin Pihlaja-sosetta pikkulusikallisen verran ennen tortunpaistohetkeä. Kylläpä on makeaa! Mutta mauttoman torttutaikinan kanssa pitääkin olla makua.

Kun ostin tämän Pihlaja-purkin, kassarouva tiesi kertoa, että joku hänen työkaverinsa oli viime joulun alla laittanut torttuihinsa oikeita Pihlaja-karkkeja, mutta kokeilu ei kuulemma ollut oikein onnistunut. Samalla totesimme melkein yhteen ääneen, että ensi vuonna saakin varmasti ostaa Dumle-täytettä. Sillä tänä vuonna on kyseisen kaupan paistopisteellä irtomyynnissä Dumle-torttuja. Olen tietysti niitä jo maistanut ja hyvältä Dumle-torttukin maistuu.


Uuniin menossa!


Uunista tulleet!

Kokeilin taannoin torttuja myös Vihreä kuula -täytteellä ja kirjoittelin siitä postauksen:


Kun tortut saivat vihreän sydämen


Kahden hengen arvosteluraatimme maisteli Pihlaja-torttuja ja päätyi lopputulokseen: jatkoon! Hauska juttu kävi maistelussa, kun arvuuttelin Ukolta mitä on tortun täytteenä. Luumua, hän vastasi. No, ei lähelläkään... Värikin on aivan eri, mutta sitähän Uko ei värisokeana voinutkaan huomata.



Lopuksi täytyy todeta, että edelleen tortut maistuvat parhailta omassa suussani perinteisen luumumarmeladi- tai omena-kanelisosesydämen kanssa.


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

2 kommenttia:

  1. Tuollaista en ole nähnytkään. Pitäisköhän kokeilla? Mukavia joululeipomisia sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Kokeile ihmeessä, varsinkin jos tykkäät makeasta. Sillä kovin on makeaa tuo täyte. Nyt kun olen syönyt jo viisi tällaista torttua (en yhteen menoon 😀), niin alkaa ehkä tökkiä tuo makeus.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!