torstai 30. kesäkuuta 2022

Aikamoista seksuaalista häirintää


Nyt kun taas kohkataan otsikon aiheesta ihan eduskuntaa myöten, niin ei malta EA:kaan olla ottamatta aiheeseen kantaa. 

Aivan aluksi haluan korostaa, että keskustelu tästä asiasta on useimmiten ollut aiheellista ja asiallista. Naisten (eikä miestenkään) ei pitäisi missään nimessä joutua eikä olisi pitänyt joutua kärsimään kaikki nämä vuosikymmenet ja -tuhannet seksuaalisesta häirinnästä kaikissa sen muodoissaan. 

Otetaanpas asiaan toinenkin näkökulma. Näin sen kohua herättäneen, eduskunnan kahvilassa eräästä Vihreitten kansanedustajasta otetun kuvan, josta viimeisin kuohunta lähti liikkeelle. 



Toisen ihmisen kuvaaminen ilman hänen lupaansa on ehdottomasti tuomittavaa ja varsinkin kuvan julkaiseminen somessa tai muualla ilman kuvattavan lupaa. 

Mutta. Kuvassa kansanedustaja istuu hyvin hyvin lyhyessä mekossa jalat ristissä niin päin, että näkyy melkein ”se”, joka alkaa, kun reidet loppuvat.  Kansanedustaja näyttää kuvassa katsovan kohti kameraa ja jopa hymyilevän kameralle.

On vahvasti perusteltua, että hän varsin hyvin tuli tietoiseksi siitä, että häntä juuri äsken kuvattiin. Myös voisi ajatella hänen olleen hyvin tietoinen vaatetuksestaan ja siitä, mikä/mitkä vartalon osat olivat selvästi näkyvillä ja tulivat myös kuvatuiksi. 

Kuvaaja saattoi olla kansanedustajalle ennestään tuttu kuin myös hänen mahdollinen poliittinen ajatusmaailmansa, mikä luultavasti poikkeaa paljonkin kuvattavan omasta. 

Niin ollen kansanedustaja olisi tilanteessa voinut päätellä, että kuvaaja ei kuvannut häntä puhtaasti fanitusmielessä, vaan että kuvaajan tarkoitusperät saattoivat olla kansanedustajalle epäedulliset. 

Niinpä tässä hetkessä kansanedustajalla olisi ollut täysi oikeus pyytää kuvaajaa poistamaan juuri ottamansa kuvat kamerastaan/puhelimestaan. Luultavasti näin ei tapahtunut, koska kuvat päätyivät kuvaajan Twitteriin. 

Nyt kyseinen kansanedustaja sitten nirisee asiasta julkisuudessa niin, että eduskunnan puhemiehen on pitänyt antaa kuvan ottaneelle henkilölle porttikielto eduskuntaan. Mennäänkö tässä taas vähän hiekkalaatikkotasolle? Eikö tärkeämpää tekemistä olisi?



Toisekseen, kansanedustajilta edellytetään asiallista ja toimenkuvaan sopivaa pukeutumista. Se ei tietenkään tarkoita kaulaan ja ranteisiin asti napitettua tummaa puseroa, vekkihametta ja paksuja sukkahousuja. 

Voidaan olla silti montaa mieltä siitä, onko reisien yläosan esitteleminen valtakunnan demokratian pyhäkön tiloissa sopivaa pukeutumista vai ei. Ja tokihan jokainen saa ja pitääkin pukeutua niin kuin haluaa, mutta hyvän maun rajat ja työnantajan ohjeistus pitäisi muistaa. 

On myös varauduttava tietynlaisiin riskeihin, jos pukeutuminen on paljastavaa. Niin se vaan on, vaikka se ei saisi olla niin. Vai menikö kuvan ottaja tässä varta vasten viritettyyn ansaan?

Ja sitten itse asiaan: eikö tällaisessa tilanteessa (ja monissa muissa vastaavanlaisissa) tuo kuvattava henkilö itse ollutkin juuri se, joka aiheutti seksuaalista häirintää paikalla oleville miehille kuvaaja mukaan luettuna ja mahdollisesti muille paljaista reisistä kiinnostuneille? 

Miesten vietithän tunnetusti aktivoituvat juuri näköaistin avulla. Moni mies saattaa joutua noloon tilanteeseen, jos väärällä hetkellä alkaa näkymästä johtuen pukkaamaan tietynlaista miehekästä olotilaa. 

Parikin miespuolista henkilöä on työyhteisössä kertonut kokemuksistaan tämäntyyppisissä tilanteissa, kun omassa työssään ovat joutuneet silmätysten vähäpukeisten naisten kanssa. 

Vai mitä mieltä mahtavat miehet asiasta olla? 

Eihän tätä olisi varmaan saanut ottaa puheeksi, mutta otinpa kumminkin. Koska asioilla tuppaa usein olemaan monta puolta. Tässä tapauksessa molemmat toimivat väärin, mutta vain toinen tuomittiin. 

Kuvat: Pixabay. Kuvat eivät liity tapaukseen.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.



 


15 kommenttia:

  1. Kyllä asioista pitäisi puhua suoraan, ja oikeilla nimillä, kirjoitin pitkän kommentin eilen, mutta jätin sen kuitenkin lähettämättä, mutta nyt laitoittekin uuden.
    Kyllä minua naurattaa nuo aikuisten seksistiset halut tai häirinnät eduskunnassa, jo hipaisustakin saattaa tulla älämölö, vai onko niin että naiset haluaa julkisuutta, eli myyvät itseään, miehet on aina olleet sairalloisen seksin kipeitä tunnevammaisia, että pitää sekaantua tarpeittensa kiimoissa vanhuksiin ja lapsiin, jopa eläimiin.
    Mutta että eduskunnasta vähä väliä kuuluu tuo sana "seksuaalista häirintää", minua ällöttää, en ihmettele koska ei muutenkan osata päättää asioita oikein, jos nyt mainitsen esim.lasten oikeudet ne on menetetty. Abortti höllennetään, mikä on hirvittävä rikos, murha, 12vk.sikiöllä on jo pieni sykkivä sydän, kaikki raajat olemassa, ja tuo sikiö heitetään roskakoriin kunnes ei kuulu enää mitään.
    Avioliitto on romutettu, sillä ei ole merkitystä enää. Hoitajien asiat toimittiin euroopan neuvoston lakien ja säädosten vastaisesti. Kaapista tulleet saa yhä enempi tilaa, niin että oltais jo vankilan ovea näytetty heidän takia, vääristettiin ja valehdeltiin päin naamaa, syyttömästä tehtiin syyllinen, mutta oikeus voitti ja kansa sai kuulla evankeliumia, sillä oli tietenkin se tarkoitus.
    Tietysti me kaikki tehdään virheitä, mutta tietääkseni eduskunnan porukkaa on koulutettu käyttäytymään oikein.
    Tehkööt mitä tekevät, sillä onhan tää maailma kiero,
    ja yhä enempi kierommaksi menee.
    En ketään tuomitse, sillä tuomari seisoo ovella, ja jokainen saa sen mukaan tuomion mitä eläessään on tehnyt joko hyvää tai pahaa.
    2kor.5:10
    Otan vastaan kritiikkiä mielelläni omassa blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Ihmettelen itsekin vähän sitä älämölön määrää, mikä pidetään "seksuaalisesta häirinnästä". Onko sitä oikeasti niin paljon kuin annetaan ymmärtää. Lähes jokainenhan sitä tai sellaiseksi luettavaa kokee elämänsä aikana, jos kovin tiukkapipoiseksi heittäytyy. Minä olen ollut vuosikymmenet töissä naisvaltaisella työpaikalla, jossa on myös miehiä, mutta tunne niin, että olisin itse joutunut tai läheiset työkaverini olisivat kertoneet joutuneensa minkäänlaisen seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Se on myös siitä omasta asenteesta kiinni. Joku läpänheitto tai vitsin kertominen ei ole minun mielestäni häirintää puoleen eikä toiseen, mutta jos tuijotellaan tiettyjä ruumiinosia liian pitkään tai käydään hartoatason alapuolelle kiinni, niin se jo on.

      Poista
  2. No, ilmeisesti se kuva oli erotettu yleiskuvasta, jollaisia eduskunnassa on lupa ottaa tiettynä aikana ennen istuntoa. Minusta Suomela ei hymyile kuvassa, vaan mutustelee ruokaansa ja on havahtunut katsomaan "paparazzin" suuntaan. Hame on noussut korkealle ehkä siinä kääntyessä. Olen huomannut, että nuoret naiset eivät nykyään osaa istua kauniisti hame päällä, ovat kai niin tottuneet legginseihin.
    Iiris suomela ei mielestäni kuulu ollenkaan "cock teasereihin", joita kyllä on sosiaalisessa mediassa.
    En minäkään ymmärrä, miksi jotkut laittavat varta vasten seksikuvia, jopa pornahtavia otoksia, itsestään kaikille nähtäväksi. Ehkä tähän trendiin joskus kyllästytään. No, sitten vastapainoksi taas rumina itseään pitävät julkaisevat kuvia, joissa näyttävät mahdollsimman rumilta ja joiden tarkoitus on kertoa, että ruma ja lihavakin saa olla näytillä.
    Vatsamakkarat eivät ole normaali asia vaan terveysriski, vaikka ahmijat koittavatkin saada paremman olon itselleen näin väittämällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta en tiennytkään, että nti Suomelan kuva olisi erotettu yleiskuvasta, en ollut niin hyvin perehtynyt aiheeseen. Aivan oikeassa olet, etteivät nykyajan nuoret naiset osaa istua kauniisti hame päällä. Siitä tässäkin lienee pitkälti kyse.

      Poista
  3. Kyllä julkisilla paikoilla saa kuvata ihmisiä ihan vapaasti. Se on tietty sitten eri asia, miten niitä kuvia käyttää (eli jos kuvissa on jotakin kuvattavaa loukkaavaa tai vahingoittavaa, joten tässä tapauksessa olen samaa mieltä, että myös kuvattavalla, joka on kuitenkin julkisuuden henkilö, on jotakin vastuuta itselläänkin juuri esim pukeutumisen suhteen). Eduskunnan kahvila on käsittääkseni tällainen julkinen paikka, jossa kuvaamista ei ole rajoitettu.
    Lisää Minilexissä: https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-kuvaaminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eduskunnan kahvilassa on ilmeisesti jotain rajoituksia kuvaamisen suhteen. Tunti ennen täysistuntoa ja puoli tuntia sen jälkeen saa kuvata tms.

      Poista
  4. Ja vielä se, syyllistyikö "häiritty" kiusaamiseen, niin kyllä näin kävi. Hän suurensi tuon kuvan yleiskuvasta ja pilkkasi sillä kuvan kohdetta. Toisessa yhteydessä (esim. rakkausuhteessa) tällainen kommentti olisi kevyttä flirttiä, mutta kun tietää henkilöt ja sen, että he eivät ole toisilleen läheisiä ihmisiä, niin tottakai tämä kuva julkistettuna on aivan törppö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä ymmärrä sitäkään, miksi noin näkyvässä asemassa olevien pitää mennä tahallaan hankkimaan itselleen hankaluuksia möllillä käytöksellä. Tarkoitan taas näitä kahta henkilöä, joista toinen on näkyvämmässä asemassa kuin toinen, mutta kuitenkin. Tietyllä puolueella se tuntuu olevan oikein geeneissä.

      Poista
  5. "Pääsääntöisesti yleisillä paikoilla ei tarvita lupaa kuvaamiseen, mutta kaikilla yksityisillä paikoilla lupa pitää aina olla.

    Kuvaaminen katsotaan sallituksi kaduilla, toreilla, metsissä tai muilla vastaavilla yleisillä paikoilla. Yleisiksi paikoiksi katsotaan myös muun muassa koulut, kirjastot, ostoskeskukset sekä metroasemien ja lentoasemien aula- ja odotustilat. Julkisilla paikoilla kuvaamisen oikeus perustuu Suomen perustuslakiin. Kuvaaminen on luvallista myös yksityisissä myymälöissä, mutta omistajalla on aina oikeus itse valita asiakkaansa. Sen vuoksi kuvaajaa voidaan pyytää poistumaan. Mikäli kuvaaja on kuitenkin jo kerennyt ottamaan kuvia ennen poistumistaan, ei niitä tarvitse näyttää tai poistaa." ed.laina nettilakinaisen sivuilta.

    En ymmärrä miksi siitä kuvasta väännetään sillä sen ottamine ja julkaiseminen on sallittua. ongelmahan on se kuvateksti mikä tekee koko asiasta kieron. Vitsiksi tarkoitettu vaan Valta Ei Kuulu Idiooteille(siksi niillä on vain yksi edustaja).puolueen varapj lähestyy asiaa luolamies näkökulmasta, tekoloukkaantuen ja nyt kun tulikin kovat "rapsut" niin jo vain vingutaan "miehekkäästi". Alkaa nää persujen ja vkk-n ym "suomen Leijonien" karjahtelut kyllästyttämään. Vaan elämme edustuksellisessa demokratiassa joten kyllähän junteilla pitää olla oma edustaja joka pitää huolen että maailmankuvansa avartaminen ei saa olla pakollista eikä edes vaadittua, heille riittää oma kuntansa rajat, niilekin pitäisi saada rautaa ja passitarkistus kaikille erinäköisille.

    VastaaPoista
  6. Minä harrastan valokuvaamista, ja olen saanut 5 kuvapalkintoa, ne on olleet luontokuvia.Mutta myös julkkiksista olen ottanut joskus kuvia, mm.kari vepsä, markku aro. muska, matti esko, ihan heidän suostumuksella, jos nyt laittaisin jonkun kuvan heistä johonkin näytille, ottaisivatko ne minuun yhteyttä ? soittaisivatko poliisille,? saisinko sakkoja ?en tiedä, mutta en uskoisi, jatkuvasti on julkkiksista kuvia juorulehdissä ja IS sivuilla ynm.. tuskin heiltä on kysytty jokaiselta että saako julkaista, oikeus-salit ja tuomio istuimet täyttyis julkkisten asioista. Kerran turun puistossa 4v. sitten eräs tuntematon mies kysyi minulta että saako hän ottaa kuvan minusta kirsikkapuun kukkiessa, annoin luvan ottaa kuvan, en vain muista miksi halusi ottaa kuvan, ja mihin tarkoitukseen, mutta en mä kuollut siihen.

    VastaaPoista
  7. Pipsa, kyse onkin siitä, mitä sen kuvan yhteyteen kirjoittaa ja onko kysynyt luvan kuvan ottamiseen.

    Olen ottanut yleiskuvia erilaisissa maisemissa ja kaduilla, ja kuvissa on ollut jopa ihmispaljouksia. Jos taas olen ottanut kuvan yksittäisestä ihmisestä, olen tietenkin kysynyt luvan ja kertonut, mihin kuvaa aion käyttää, jos saan luvan.

    Mitään rikosnimilkkeen täyttävää tässä Iiris Suomelan kuvaamisessa "läppämielessä" ei tietenkään tapahtunut olipahan vain tosi törppöä, kuten Sus' hyvin kuvaa.
    Oman itsensä kustannnuksella on aina sympaattista laskea leikkiä, mutta ei ole kohteliasta ottaa toista ihmistä kohteeksi ala-arvoiselle vitsailulleen.

    VastaaPoista
  8. Kyllä oli mielestäni hyvä ja asiallinen kirjoitus. Olen hyvin pitkälti samoilla linjoilla tämän artikkelin kirjoittajan kanssa. Mutta näin ,miehenä olen todennut parhaaksi olla puhumatta aiheesta. Kuitenkin suuri osa naisista pitäisi minua seksistisenä perverssinä, jos kertoisi mielipiteensä tuosta tapahtumasta. Aikoinaan tuli selväksi että mies ei voi tulla eduskuntaan asiallisissa shortseissa, mutta miksi naiset sitten voi paljon paljastavammissa hameissa ja mekoissa esitellä mitä nyt kukin haluaa esitellä. Eikä se Urpilaisenkaan kohu aikanaan mielestäni liittynyt niihin verkkosukkahousuihin, vaan iltatyttö tyylisiin kuviin iltapäivälehdessä. Ei siinä paljon olisi auttanut paksut villahousutkaan asiaa. Niistä verkkosukkahousuista tuli vaan yleisnimi kyseiselle tapahtumalle. Kyllä poliitikon pitäisi tietää, miten voi käyttäytyä ja pukeutua missäkin tilanteessa. Ymmärtäähän senkin, että pääministeritkin haluaa esitellä urheilullisia muotojaan, mutta ei siinä hirveän hyvin onnistunut mielestäni entinen pääministeri pyöräilytrikoissaan sen enempää kun nykyinenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Kiva, että saimme asiaan miesnäkökulmaakin. Ylipäätään miesväki ei näihin asioihin paljoa ota kantaa juuri varmaankin mainitsemastasi syystä. Naiset sen sijaan pitävät meteliä miestenkin edestä. Mukavaa loppuviikkoa ja aurinkoa kesään!

      Poista

Kiitos kommentistasi!