torstai 16. joulukuuta 2021

Puolue, tavaratalo ja viestintä


Otsikon kaksi ensin mainittua ovat tyrineet kolmannen omalta osaltaan toistuvasti. Miksi hakata jatkuvasti päätään seinään omaksi vahingokseen? Vaikka nämä kaksi otsikossa ensin mainittua eivät tiettävästi liity toisiinsa, on niiden toiminnassa jotakin yhteistä.  

Kaikenlainen ääriajattelu suuntaan tai toiseen ei useimmiten johda mihinkään hyvään. Silti ihan kaikkea ei tarvitse eikä pidäkään suvaita. Ihmiset on otettava ihmisinä, mutta teot ja periaatteet voi kyseenalaistaa. 



Puolue, josta on tässä kyse, edustaa hyvin isänmaallisia arvoja ja se on ihan hyvä asia, kunhan ei mennä siinäkään äärimmäisyyksiin. Isänmaallinen on syytä olla, kukin omalla tavallaan. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto, sopii tähänkin asiaan ja erityisesti tähän. 



Puolue on epäonnistunut viestinnässään pitkässä juoksussa enemmän kuin on onnistunut. Sen edustajat eivät varsinaisesti ole mitään käveleviä käytöksen kultaisia kirjoja, esimerkkinä mainittakoon eräs keskisuomalainen puutavara-alan yrittäjä. Tosin medialla lienee siinäkin lusikkansa sopassa. Pikkulinnut ovat kertoneet, että tyyppi olisi oikeasti asiallisempi kuin media antaa ymmärtää. 



Puolueen aatemaailma menisi ja olisi mennyt paremmin kaupaksi, jos eivät muutamat vaikuttajat toistuvasti munaisi itseään julkisuudessa ja somessa ja kaikkialla muualla missä se ikinä on mahdollista. 



Sitten siitä tietystä tavaratalosta. Jo nelisen vuotta sitten muutama merkittävä taloudellinen toimija ilmoitti lopettavansa yhteistyön kyseisen liikeyrityksen kanssa, koska sitä oli epäilty muun muassa yhteyksistä uusnatseihin. Holokaustin olemassaolon tavaratalomoguli kiistää kokonaan. 

Tiedämme myös, että kyseisen tavaratalon omistajat kuuluvat erään uskonnollisen suuntauksen kannattajakuntaan. Sen vuoksi tavaratalon sisäänostajat ovat velvoitettuja toimimaan työssään omistajien arvomaailman mukaisesti, mikä näkyy hienokseltaan tuotevalikoimassakin, jos tarkasti katsoo. Lisäksi omistaja on ohjeistanut henkilökuntaansa olemaan ottamatta koronarokotusta. Koronarokotusten kattavuus väestön keskuudessa on heikointa juuri niissä osissa maata, jossa edellä mainittu suuntaus on voimissaan. 

 


Uusimman kohun mukaan tavaratalo on osallistunut rokotevastaisuuden lisäksi myös salaliittoteorioiden edistämiseen. Jälkimmäiseen on vihjattu jopa tasavallan presidentin liittyvän.  



Kassa kilisee ilmeisesti riittävän hyvin toistaiseksi, huolimatta edellä kerrotuista tarinoista. Minäkin olen asioinut monesti. Nyt kyllä alkoi mennä herne nenuun noiden rokotusvastaisten juttujen vuoksi. Niiden levittäminen ei taida olla ihan käyttötavaratalon ydinliiketoimintaan kuuluvaa eikä varsinkaan sitä edistävää. 



Harmi sinänsä, sillä kyseisestä kaupasta ja sen verkkokaupasta löytyy melkein mitä vaan, pois lukien elintarvikkeet. 

Lähde: kaleva.fi 27.11.2017

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista eikä muutakaan yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 



 




5 kommenttia:

  1. Tuo tavaratalo kuuluu niiden liikkeiden joukkoon joiden verkkokaupasta voisi tänne Ahvenanmaallekin jotain tilata, mutta taidanpa kuitenkin jättää tilaamatta.

    VastaaPoista
  2. Olen myös kärsinyt etiikkani ja ostohalujeni ristiriidasta erään myymälän suhteen. Harmi sinänsä.

    VastaaPoista
  3. Olen boikotoinut kyseistä yritystä Luettuani muutaman omaan etiikkani sopimattoman jutun heidän julkaisustaan.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteistanne. Ei lisättävää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!