tiistai 16. marraskuuta 2021

Kanaa ja riisiä talon tapaan


Ruokaboksi tulee aina maanantai-iltaisin, joten sen aineksista ei vielä maanantain lounaaksi ole. Takana oli kiireinen viikonloppu, emmekä olleet vaivautuneet miettimään maanantain menyytä saati sitten raahautumaan Prismaan, joka on niinkin kaukana kuin kilometrin päässä. Niinpä kätevä emäntä penkoi pakastinta ja jääkaappia ja näin syntyi otsikossa mainittu ruoka lounaaksi kahdelle. 

1pkt broilerin fileitä pilkottuna kolmeen osaan

3 porkkanaa pilkottuna pieniksi kuutioiksi

Jotain mietoa sipulia, tässä käytin kevätsipulin varsia, joita olin keväällä pilkkonut ja pakastanut. Yhtä hyvin käy vaikka ruohosipuli, purjo tai salottisipuli. Tai tavallinen keltasipuli.

1 suippopaprika viipaloituna ja pilkottuna

2 valkosipulin kynttä pilkottuna

1 pieni purkki kookosmaitoa

1 kanafondi

2-3 dl kuumaa vettä

suolaa

mustapippuria

ripaus currya

pienempi ripaus chiliä

Öljyä paistamiseen. Käytin tässä avokadoöljyä, kun oliiviöljy oli näköjään loppunut. 



Pilko kaikki kasvikset ja freesaa ne pannulla öljytilkassa. 



Siirrä kasvikset syrjään, pilko kanafileet jokainen kolmeen osaan ja ruskista pannulla. Kaada kasvikset takaisin pannulle. Lisää kanafondi, kookosmaito ja vesi. Sekoittele. Lisää mausteet ja anna hautua miedolla lämmöllä 15 minuuttia. Keitä sillä aikaa riisiä lisäkkeeksi.

Kuvat: Pixabay ja Tokmanni

Ei kaupallista yhteistyötä

4 kommenttia:

  1. Varmasti herkullista! Meillä syödään tänään kanakeittoa meidän talon tapaan :) Teen sen broilerisuikaleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, kanakeittoa voisikin tehdä taas vaihteeksi. Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua!

      Poista
  2. Kana, kalan lisäksi on ne minun herkkuruuat, kookosmaitoa en ole koskaan ostanut, aina on vain se ruokakerma tullut heitettyä sekaan,
    sipulista tykkään, cilin jättäisin pois,
    tarttikohan kokeilla kerran ainakin tuota kookosmaitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokkihan saa aina soveltaa. Kookosmaitoa kannattaa kokeilla, se on vaihteeksi kivasti erilaista. Sipulia ja valkosipulia täälläkin on melkein jokaisessa ruoassa. Hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua!

      Poista

Kiitos kommentistasi!