sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Koko kesän puuhia osa 2


Aiemmassa postauksessa kirjoitin viiltävää analyysia koko perheen silmän ilosta, pihalammesta ja sen aiheuttamasta ahdistuksesta. Kuten Dome Karukoskikin on todennut, ahdistukseen auttaa parhaiten tekeminen. Tänä kesänä ryhdyttiin pihalammen kanssa tositekemiseen. Ohessa linkki siihen edelliseen postaukseen.

Koko kesän puuhia osa 1


Nyt kun syksy saa ja alkaa lehdet putoilemaan puista, koittaa pihalammen hoidossa seuraava vaihe. Sääli. Juuri kun saatiin lammen vesi kirkkaaksi, pientä ruskehtavaa väriä lukuunottamatta. Suodatinjärjestelmä saatiin käyntiin tosin vasta 6.7. ja suodattimen valmistaja lupailikin näkyviä tuloksia vasta 6-8 viikon kuluttua ja näinhän tapahtuikin. 




Emme halua koko kylän tai edes oman tontin kaikkia lehtiä lampeen ja sen pohjalle. Niinpä vesi poistetaan uppopumpulla ja lammen päälle viritetään ihan siihen tarkoitukseen tehty ja hankittu tiheäsilmäinen verkko, johon lehdet kerääntyvät. Kun lehtisade alkaa olla loppusuoralla, poistetaan verkko lehtineen lammesta tai ainakin viimeistään ensi keväänä. 



Ensimmäiseksi piti kuitenkin poistaa lammesta skimmeri, eli pintaroskien kerääjä. Se on kelluva muovinen vekotin, jossa on pieni sähkömoottorilla toimiva pumppu. Se saa imua ja pyörrettä aikaan itsensä ympärillä ja näin keräilee pinnalla olevista roskista suurimman osan omiin ”kitusiinsa”, eli kahteen erilaiseen suodattimeen. 

Nämä suodattimet on pitänyt puhdistaa kerran päivässä, joskus kaksikin kertaa. Pumpun olen puhdistanut pari kertaa kesän aikana. Sekin ohjeistetaan puhdistamaan aina kun sen teho tuntuu heikkenevän. Useamminkin olisi siis voinut sen tehdä.

 


Tänään poistin skimmerin lammesta kokonaan talvisäilöön laittamista varten ja purin sen osiin pumppua myöten, pesin ja kuurasin sitä puhtaaksi. Käytössä oli tiskiharja ja hammasharja. Siinä on ihan joka pinnalla ja nurkassa vihreää haisevaa niljaketta, johon ei pysty edes Saaren Taika -siivoussaippua. 

Taikaa saaresta


Eikä myöskään pihakivien pesuun tarkoitettu Kärcherin Stone and Paving Cleaner, jota käytetään tavallisesti painepesurin kanssa. Vasta sitten kaivettiin esiin käyttöohje, jossa sanottiin, että laitteen puhdistamiseen ei saa käyttää pesuaineita. 

Tämähän on niin sanotusti ”perus”. Eli luetaan käyttöohje vasta sitten kun. No, ehkä sillä tarkoitettiin lähinnä pumpun ja sen moottorin puhdistamista. Hyvä kuitenkin, että tuli ohjeet luettua. Ehdin jo nimittäin kätevänä emäntänä pohtia, että voisiko ne osat (pumppua + moottoria lukuunottamatta) laittaa tiskikoneeseen. 🤣

On kuitenkin mukavampi säilytellä laitetta talven yli autotallissa, kun osat ovat puhtaat. Vihreä kerros ei siis lähtenyt kokonaan irti ja märkänä vekotin haisi kodinhoitohuoneessa, jolloin sen kohtaloksi tuli ”ulkoistaminen”, kunnes se on kuivahtanut ja sen jälkeen se pääsee autotalliin talvisäilöön. 



Projekti jatkuu siis sunnuntaina 12.9. suodatinlaitteen puhdistamisella sekä letkujen ja suodatinpumpun puhdistamisella. Jälkimmäinen on viettänyt koko kesän lammen pohjassa ilman, että siihen on koskettu millään lailla. Letkut pestään luultavasti painepesurilla. Sen jälkeen päästään tyhjentämään lampea uppopumpulla ja virittelemään sitä verkkoa. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Blogin ja postausten linkkejä saa jakaa vapaasti. 


6 kommenttia:

  1. Onpa iso homma tuon pihalammen kanssa!! Onhan se kaunis. Meillä ei ole lampea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Taisinkin jo aikaisemmin mainita, että en suosittele kenellekään lammen rakentamista pihaan, Ei uuteen eikä vanhaan. Joku pieni menettelisi, jossa on vähemmän hoitamista.

      Poista
  2. Olipa valaisevaa.
    Enpä arvannut pihalammen hoitamisen olevan noin suuritöistä puuhaa. Meillä on vain kaksi pientä suihkulähdettä ja pikkupuro, jotka mies hoitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pahempaa on tulossa... Kunhan saan kirjoitettua postauksen siitä, mitä tänään teimme asian hyväksi. Eli laitettiin se niin sanotusti talviteloille. Siinä hommassa tuli yllätyksiäkin vastaan. Positiivisia sellaisia.

      Poista
  3. Kyllähän tuon eron vedessä alkaa noissa kuvissa huomaamaan. Ottaen huomioon lammen koon, niin 6-8 viikon odotus vaikuttaa ihan kohtuulliselta. Mikähän mahtoi olla tuon vedensuodattimen hinta? Meillä on ollut myös aikeissa vesielementin lisääminen puutarhaan, ehkä jotain saman suuntaista. Kiitos postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Antero. Vedensuodatin 10000 litran kapasiteetilla maksaa tällö hetkellä vidaXL.fi -verkkokaupassa 276.99e. Lisäksi tarvitaan pumppu, joka pumppaa sen veden pohjasta suodattimeen, joka asennetaan selkeästi lammen pinnan yläpuolelle. Pumpun hinta taisi olla 167e. Uppopumppu on myös hyvä olla olemassa sekä painepesuri, joilla lampi tyhjennetään ja puhdistetaan tarvittavin välein. Viime kesänä opimme sen, ettei puhdistusjärjestelmää kannata laittaa lampeen, ennen kuin viimeisetkin sammakonkudut ovat lähteneet loikkimaan. Taisin siitä kirjoittaakin tänne blogiin. Tänä vuonna lampi saa olla rauhassa suurin piirtein kesäkuun puoliväliin tai jopa juhannukseen asti, ennen kuin se tyhjennetään, pestään ja täytetään uudelleen. Vesielementissä on tärkeää, että siihen tulisi koko ajan uutta vettä jostain muualta kuin vain taivaalta. Ja myös poistuminen on tärkeää (purkuputken kautta) sekä veden sekoittuminen ja ilmastointi. Roskaantumisen ratkaisimme niin, että puhdistuksen yhteydessä laitettiin pohjaan verkko, johon syksyn lehdet jäävät. Sen voi sitten poistaa myöhään syksyllä tai ennen tyhjennystä kesällä. Suosittelen ensin mainittua. Jo aiotte vesielementin laittaa pihallenne, niin miettikää vielä asiaa hyvin tarkasti. Mitään kovin isoa ei kannata heti tehdä. Jos mieli muuttuukin, se pitää olla helposti pois purettavissa. Meillä on pitemmän aikavälin (vuosia) agendana poistaa tuo lampi kokonaan, koska se ei täytä mitään kriteereitä noista edellä mainituista ja se teettää töitä sulan maan aikana aika paljon. Piha täytyy uudelleen salaojittaa ja tuottaa kuoppaan kuutiokaupalla uutta maa-ainesta, josta osan kuulemma pitää olla savea. Iso lampimuovi/kumi ja kuutiokaupalla kiviä pitää saada poistettua ja "loppusijoittaa" jonnekin. Osan kivistähän voi upottaa kuopan pohjalle. Tiedossa on, että lammen pohjassa on lähde, joka pulppuaa vettä. Sen tuottama vesi täytyy saada ohjattua salaojan kautta tonttiojaan. Sen määrästä ei ole mitään käryä. Talvellahan siltä saa olla kokonaan rauhassa. Onhan se hieno ja erikoinen, jos/kun sen jaksaa/osaa hoitaa kunnolla. Netitä löytyy asiasta tietoa, mutta mielestäni ei tarpeeksi. kovin paljoa ei annetuista ohjeista kannata "oikoa".

      Poista

Kiitos kommentistasi!