keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Epäoikeudenmukaisuus on luonnollista


Luonto ei tunne oikeudenmukaisuuden käsitettä. Luontokappaleet toimivat vaistojensa varassa. Kaikki mikä on luonnollista, on normaalia. Kaikki mikä on mahdollista, on luonnollista. Siten myös epäoikeudenmukaisuus on normaalia. Oikeudenmukaisuus on ihmisen keksintö.

Elämässä ja maailmassa on aina vaan enemmän epäoikeudenmukaisuutta. Onko sitä ollut enemmän historiassa kuin nykyisyydessä? Vaikuttaa ainakin siltä, että nykyisyydessä ei muuta olekaan kuin epäoikeudenmukaisuutta. 

Globaalia epäoikeudenmukaisuutta on muun muassa se, miten ihminen kohtelee luontoa. Meille on annettu tämä maapallo ja sen luonto suojeltavaksi ja viljeltäväksi, ei riistettäväksi. Se on meillä lainassa tulevilta sukupolvilta. On epäoikeudenmukaista heitä kohtaan liata meret ja maat sekä kuluttaa luonnonvarat loppuun.

Ihminen on epäoikeudenmukainen eläimiä kohtaan. Ihminen ei alunperinkään saisi olla kasvikunnan ja eläinkunnan yläpuolella, vaan osana sitä. Ihminen on erkaantunut luonnosta ja siitä on tullut ihmiselle objekti. Antaako luonto meille vastauksia pandemian muodossa? Musta surma, espanjantauti, sars, influenssat, korona, koronan muunnokset... tahti vaan kiihtyy. 

Elämä on epäoikeudenmukainen ihmistä kohtaan. Vastikään saimme lukea erään toisen bloggaajan kirjoituksen nuoren aikuistumassa olevan lapsensa yllättäen tapahtuneesta kuolemasta, jonka syytä ei tiedetä. Kesken toimiansa katkenneesta, laulun sanoin. Lisäksi ihmisiä katosi ja löydettiin menehtyneinä: nuori mies Naantalissa, keski-ikäinen taksiyrittäjä Mikkelissä, melkein peräkkäisinä päivinä.

Maantiede on epäoikeudenmukainen ihmisyhteisöä ja ihmisyksilöä kohtaan. Sekä pienesti että isosti. Riippuen siitä, mihin maailman kolkkaan olet sattunut syntymään tai edustamasi kansa on pesiytynyt, olet joko onnellisten tai onnettomien tähtien alla. Yksistään oman maan rajojen sisäpuolella tämä on nähtävissä ja kärjistyy koko ajan lisää. 



Koronarokotteita jaettaessa tietyt maat ovat kahmimassa niitä yli oman tarpeensa ja EUn yhteishankinnan ulkopuolelta, esimerkiksi Saksa, jossa on itsellään oma rokotteita valmistava lääketehdas. Millä aikataululla ja hinnalla esimerkiksi Afrikan väkirikkaat maat saavat rokotteensa? Vai saavatko koskaan, kun raha ratkaisee tässäkin asiassa.

On luonnollista, että Afrikasta on kehittynyt väkirikas maa kuten monista muista lämpimillä vyöhykkeillä olevista maista. Toimeentulon mahdollisuudet ovat heikompia. Koulutus ja osaaminen ei edisty. Talous ei kasva. Kun yhteiskunta ja sen hallinto on heikkoa ja korruptoitunutta, demokratia ei toimi, jatkuvat sodat tai muut erimielisyydet repivät kansaa. Ei tarvitse mennä kovin kauaskaan, kun sellaisia maita jo löytyy.

Luonnonvaroja ei käytetä siten, että ne hyödyttäisivät mahdollisimman oikeudenmukaisesti koko yhteiskuntaa. Rahaa ei monessakaan maassa ole miljoonittain laittaa rokotteiden hankkimiseen, kun ne menevät muihin tarkoituksiin. Itsevaltiaan hallitsijan taskuihin tai hampaisiin asti aseistautumiseen. Ihmisiä tulee kuolemaan pandemiaan nyt ja tulevaisuudessa.

Niinsanotuissa sivistyneissä maissa tilanne on osittain erilainen. Yhteiskunta pyrkii verovaroin huolehtimaan kansalaisistaan tasapuolisesti ihmisoikeuksia kunnioittaen. Jokainen ihmishenki on arvokas. Se on oikeudenmukaista. Jotkut ihmiset kuitenkin katsovat voivansa jättää rokotteen ottamatta perustellen asiaa yksilön valinnanvapaudella. 



Rokotevastaisuudessa on kyse tietämättömyydestä, sanoi sisätautiopin dosentti ja erikoislääkäri Jan Sundell Puoli seitsemän -ohjelmassa torstaina 14.1.2021. Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa. 

Tietämättömyyskin on mahdollista. Se on siten jopa luonnollista. Tietämättömyyttä voidaan vähentää oikeanlaisella tiedottamisella. Rokotteen ottamatta jättäminen salaliittoteorioihin tai 5g-teorioihin uskomisen vuoksi on epäoikeudenmukaista yhteisöä kohtaan. 

Rokottamisessa on kyse taistelusta pandemiaa vastaan yhdessä ja siihen on jokaisen suositeltavaa osallistua ja antaa oma panoksensa, jotta laumasuoja saadaan ja että sitä ylläpidetään jatkossakin. Se on oikeudenmukaista ja on luonnollista, että niin tehdään.

Rokotteen ottamista epäröiviäkin on kuultava. Ei heidän kanssaan kuitenkaan samaa mieltä tarvitse olla. Jos yksi sadasta saa rokotteesta lievän haittavaikutuksen, se ei tarkoita sitä, että juuri sinä olisit se seuraava yksi sadasta. Rokotuksista tulee liikkumaan väärää tietoa ja niistä tulee koitumaan lieviä haittavaikutuksia, joita saattaa olla vähemmän kuin rokotevastaiset tahot antavat ymmärtää.

Jos rokotevastaisia ei kuunnella, saattaa osa heistä vetäytyä kokonaan terveyspalvelujen piiristä eivätkä uskalla tuoda huoliaan julki. He jakavat huoliaan toisten samoin ajattelevien kanssa, mikä saattaa entisestään lisätä rokotevastaista ajattelua.

Yksilön valinnanvapaus on tietysti hyvä asia, mutta onko oikeudenmukaista uppiniskaisesti perustella rokottamisesta kieltäytymistä vain sillä? Jos näin teet ja sairastut vakavasti, luovutko tehohoitopaikastasi, kun sitä paikkaa tarvitsee joku lähimmäinen, joka ei voinut ottaa rokotetta terveydellisistä syistä? Tai jos sitä tarvitsee joku alle 16-vuotias? Mikä olisi oikeudenmukaista?

Sinä, joka kieltäydyt ottamasta rokotetta jostain hämäristä ideologisista syistä, edustatko kenties linkolalaista ajattelua ja toivot, että pandemia tappaa ja harventaa liikakansoitusta? Onko oikeudenmukaista, että selviät itse ja tautiin kuolee se joku muu, jonka sinä tartutit?

Ohessa linkki Ylen sivuille Ulla Järven kolumniin tähän aiheeseen liittyen. Hyvä vertaus oli, että rokotuksen ottaminen vähän kuin verojen maksaminen tai liikennesääntöjen noudattaminen.

https://yle.fi/uutiset/3-11742356


Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 




 



2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Juu ei pakkorokotuksia, sehän olisi melkoista natsimeininkiä. Mutta vahva suositus. Se nunnan katoaminen oli kyllä tosi outo juttu. Ja niin kovasti on maastoa haravoitu, eikä vaan löydy. Aika pelottavaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!