torstai 30. heinäkuuta 2020

Visit Kärkölän Huovilanpuisto




Eräänä sadekuuroisena arkipäivänä käytiin Isännän ja Haukkulin kanssa Huovilanpuistossa Kärkölässä. Huovilanpuisto on samalla kotiseutumuseo ja sen alueella on paljon katsottavaa. Vanha maalaistalon pihapiiri toimii kotiseutumuseona ja lisäksi alueella on englantilaistyyppinen puisto lampineen, siltoineen ja monenlaisine istutuksineen. Alueella on isoista kivistä tehty sokkeli, joka on aikanaan jäänyt odottamaan sen päälle rakennettavaa linnaa, jota ei sitten koskaan rakennettu. Nyt sokkelin sisäpuolella on ruusuistutuksia ja runsaasti muita kasveja. Yhdessä rakennuksessa on näyttely, joka on koottu huovutetuista esineistä. Näyttelyyn on pääsymaksu 5e, jolla pääsee myös kotiseutumuseota katsomaan. Muuten puistossa voi liikkua vapaasti. Kesäkahvilassa voi nauttia kahvit.


Jänömies on tehty vanhasta mallinukesta.


Meille osui vähän sateinen päivä, joten kiersimme alueen nopeasti ja kävin katsomassa näyttelyn. Haukkuli oli mukana, joten tällä kertaa jätimme kotiseutumuseon väliin ja sateen lakattua joimme pullakahvit pihapöydän ääressä.

Paluumatkalla poikkesimme Hämeenkoskella katsomassa presidentti Juho Kusti Paasikiven muistomerkkiä hänen syntymäkotinsa mailla ja sen viereen vuonna 1970 istutettua tammea. Marraskuussa tulee Paasikiven syntymästä kuluneeksi 150 vuotta.



Hämeenkoskella on valtakunnallistakin kuuluisuutta saanut Putulan kyläkirjasto, johon on koottu tuhansia kirjoja ja lehtiä myytäväksi ja lainattavaksi. Kirjasto sijaitsee vanhan navetan vintillä ja on avoinna kesäisin. Ylläpidosta huolehtii Putulan Kirjasto- ja Kotiseutuyhdistys ry, joka perustettiin tätä tarkoitusta varten, kun kunnasta aikanaan lopetettiin kirjasto kokonaan.

http://ess.menoinfo.fi/hollola/tapahtumat/kulttuuripaivat-putulan-kirjastolla/1092340

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kaikki oikeudet pidätetään.
Vilja-aitan ovella oli valtavia kuunliljoja ruukuissa.

3 kommenttia:

  1. Teillä on ollut mukava kotimaan reissu, kiitos esittelystä ja kierroksesta. 🤗

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommenteistanne. Hyviä ja virkistäviä matkailukohteita löytyy yllättävän läheltä, kun vähän kaivelee netistä. Tosin tämä on ollut "kohdelistallamme" jo pitkään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!