lauantai 4. huhtikuuta 2020

Kohta voi vähän kirpaista



Kuvassa oleva henkilö ei liity tapaukseen
Talvilomaviikon lukulistalla oli Adam Kay: Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat,  Kohta voi vähän kirpaista.

Vaikuttava kokoelma brittiläisen lääkärin päiväkirjamerkintöjä pääasiassa naistentautien ja synnytysosaston hektisestä arjesta. Vuorokauden mittaisista työvuoroista, joiden aikana ei ehtinyt kertaakaan istahtamaan tai syömään juuri mitään.


Päiväkirjamerkintöjä monenlaisista ihmiskohtaloista ja synnytyskertomuksista sekä toisaalta potilaiden hulvattomista älynväläyksistä, joita varsinkin ensikertalaiset päästelevät. Jos kaikki tarinat todella pitävät paikkansa, ei voi kuin hämmästellä mitä kaikkea tavaraa ihmiset työntävät eri ruumiinonteloihinsa. Ja kun on kyse gynekologista, arvaatte varmaan loput. Paikoitellen melko kuvottavia juttuja, mutta kirjoittaja osaa kuvata ne kevennetysti.

Ohessa linkki aikaisempaan postaukseemme, joka sivuaa samoja aihepiirejä.
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/05/kala-toosassa.html

Tämä kirja ei sisällä pelkästään hauskoja tarinoita. Ei kannata kuitenkaan aloittaa lukemista kirjan lopusta. Jos niin tekisi, se söisi kirjasta kaiken hauskuuden. Lopussa nimittäin kerrotaan tapauksesta, joka sai kirjoittajan lopettamaan lääkärin uransa ja ryhtymään muihin töihin. Loppuosa on myös puolustuspuheenvuoro (brittiläisen) terveydenhuoltojärjestelmän ahkerille ammattilaisille, jotka ”lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä” raatavat potilaiden hyväksi ihmishenkiä pelastaakseen jaksamisen äärirajoilla. Hauska päiväkirja muuttuukin yhtäkkiä kantaaottavaksi. Ja se on oikein hyvä asia. Pelkillä hauskoilla tarinoilla sisältö jäisi kuitenkin vähän ohueksi. Nyt alkupään tarinatkin vaikuttavat uskottavammilta. Ilman traagista viimeistä tarinaa niidenkään totuudenmukaisuudesta ei voisi olla ihan täyttä varmuutta. Toisaalta, tuskin tuollaisia juttuja kukaan omasta päästään keksii.

Vahva suositus, jos sairaalajutut eivät hirvitä ja muutenkin pystyy lukemaan tositarinoita lääkärin työstä.

Ohessa linkki aikaisempaan postaukseemme, joka sivuaa samaa aihetta.
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/05/kala-toosassa.html

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / kirjan etu- ja takakansi, Pixabay.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja. Täytyy laittaa kirjalistalle. Silloin, kun kolme vuotta sitten vielä katsoin televisiota, pidin erityisesti sairaalasarjoista. Olisi kiva päästä kulissien taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Vahva suositus, jos tykkäät sairaalasarjoistakin. Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!