maanantai 18. marraskuuta 2019

Saman näköistä mutta eri makuista


Erikoinen Asiantuntija tykkää laittaa uuniruokia varsinkin viikonloppuisin. Jo muinoin köksän tunnilla opimme, että pääruoka ja jälkiruoka eivät saisi olla samannäköisiä tai -värisiä eikä ainakaan samoista aineksista tehtyjä. Ei edes osittain. Vähän tietysti riippuen. Nämä kuvassa olevat nyt näyttäisivät aika saman näköisiltä, vaikkei niissä ole mitään samoja aineksiakaan.


Menneenä viikonloppuna EA ”tuunasi” vähän perinteisen makaronilaatikon ohjetta. Gluteenittomista makaroneistahan se pitää meillä tehdä ja onnistuu niistä ihan hyvin. Munamaidon (3 munaa ja puolisen litraa maitoa) LISÄKSI kippasin siihen purkillisen Koskenlaskija Ruoka&Dippi cheddaria. Mausteiksi valkopippuria, pizzamaustetta, suolaa. Sipuli- ja valkosipulijauhetta. Jälkimmäisen olisi voinut jättää poiskin. Jos laittaa joukkoon vielä hitusen rakuunaa, makronilaatikon maku muistuttaa suosittua Palermon pastaa, joka on alunperin koulun keittiössä kehitetty ruokalaji eikä sillä liene Palermon (kaupunki Sisiliassa) kanssa mitään tekemistä.

Alla linkki Palermon pastan ohjeeseen
https://www.meillakotona.fi/reseptit/palermon-pasta


Jossakin nettisivuilla mainostetaan samantyyppistä makaronilaatikon tuunausta, mutta siitä oli jätetty munamaito pois. Höh. Eihän munaton makaronilaatikko ole mistään kotoisin. 


Jälkkäriksi tein taas kerran omena-kaurapaistosta kotimaisista Lobo-omenista. Ohje on aikaisemmin julkaistu tässä blogissa. Siihen ei koskaan kyllästy. Ruokokidesokeri ehtii paiston aikana sulaa vähän huonosti. Voisi kokeilla sulattaa sen tilkkaseen kaurajuomaa, jonka sitten sekoittaisi paistokseen. 

Alla linkki omena-kaurapaistoksen ohjeeseen
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/09/kaikkien-aikojen-gluteeniton-omena.html

Ei kaupallista yhteistyötä postauksessa mainittujen raaka-aineiden tuottajien kanssa.
Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

2 kommenttia:

  1. Molemmat ruoat ovat aina vaan niin herkullista syötävää. Eikä haittaa, vaikka samalta näyttävät, sillä jälkiruokahan tulee pöytään vasta pääruoan jälkeen :D. Vaan aika reilusti laitat rasvaa noiden omenoiden sekaan ... tarvitseisikohan ollenkaan muuta kuin pienen lurauksen oliiviöljyä? En ole itse tehnyt omenapaistoksia pitkään aikaan, niin en enää muista miten ilman rasvaa onnistuisi. Ehkä kokeilet joskus ja kerrot sitten?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. Ehkä vähemmälläkin rasvalla kieltämättä pärjäisi. Kaurajuomaa kannattaa myös kokeilla tässä ja se on aika hyvä vaihtoehto korvaamaan rasvaa. Kaurajuomaa saa 2 desin purkissa, joka riittää tähän hyvin. Voista, kaurasta ja ruokokidesokerista tulee yhdessä vähän kinuskinen/toscainen maku tähän herkkuun.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!