Kädentaitoja oppimaan

Tänä aamuna sain päähäni etsiä netistä paikallisen kansalaisopiston kurssivalikoimasta erästä kädentaitoja parantavaa kurssia. Olisiko siellä edes sellaista vai pitääkö etsiä jostain muualta. Jos olisi, niin taidot auttaisivat eräässä toisessa asiassa, no, ehkä sitä voisi sanoa harrastukseksi. Ainakin, jos sen veisi nykyistä pidemmälle.

Ehkä kyseinen sivusto ei ole parhaimmillaan kännykän näytöllä tai jotain. Etsinnän seurauksena päädyin johtopäätökseen, että pitäisikö tässä vielä vanhoilla päivillään mennä ensin jollekin nettihakukurssille. Kävi nimittäin niin, että sivuston hausta ruksasin paikkakunnan, lyhytkurssit ja kädentaidot. Ja mikä oli hakutulos? IRLANTILAISEN KANSANMUSIIKIN SOITTOTYYLIT. Ja muuta vastaavaa.

Anteeksi kaikille irlantilaisille ja irlantilaisen musiikin ystäville. Mutta en tiennytkään, että irlantilaisessa kansanmusiikissa on useampia soittotyylejä. Tai sitten olen kuullut vain sitä yhtä viulunvingutusta, jonka tahtiin riverdance -tanssijat hyppelehtivät. Eikä se tanssikaan kovin kummoiselta näytä minun silmääni.

Joskus vuosia sitten Dublinissa käydessäni törmättiin erään pubin ovesta sisään katsomaan juuri sitä riverdancea. Musiikki ja muu mekastus kuului kadulle asti. Paikka oli ihan tupaten täynnä ja lämpötila noin 40 astetta. Lavalla koikkelehti iso joukko nuoria, hyväkuntoisen näköisiä tanssijoita. Laji on Irlannissa ilmeisen suosittu, mutta ei kyllä uponnut meihin. Mutta tulipahan nähtyä sitä itseänsä ihan aidossa ympäristössä. Aina pitää varoa jäljitelmiä.

Tämmöisiä aamuajatuksia tällä kertaa. Pitänee jatkaa alkuperäisen suunnitelman toteuttamista.

Tämän on tarkoitus olla huumoripostaus eikä kenenkään tule pahoittaa tästä mieltään.

Kuvien ja tekstin osittainenkin käyttö ilman tekijän lupaa on kielletty.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Eturistisidehommia osa 2

Melkein päivälleen kaksi vuotta sitten olimme Haukkulin eturistisiteen repeämän vuoksi hoidattamassa sitä paikallisessa Evidensiassa. Juuri nyt, tätä kirjoitettaessa olemme saman asian äärellä, mutta nyt on kyseessä toinen polvi. 

Oman paikkakunnan Evidensiassa ei ortopedinen kirurgi ollut paikalla, vaan lomalla vielä kolme viikkoa. Sain onneksi varattua leikkausajan Vantaan Tammiston eläinsairaalasta. Sillä reissulla ollaan tätä kirjoitettaessa. Kirjauduimme sisään klo 7.40. Lähdimme kotoa ajamaan jo klo 6.10, jotta ehditään varmasti ajoissa perille ottaen huomioon mahdolliset työmatkaruuhkat ja tietyöt.

Kun saavuimme paikalle, piti kesken ilmoittautumisprosessin mennä hoitajan kehotuksesta nurkan taakse piiloon, koska ”sieltä on tulossa semmoinen vähän äkäinen koira”. Kurkin varovasti nurkan takaa ja puntarilla kävikin joku mikä lie mastiffi, jolle meidän pieni terrieri olisi ollut vain suupala. Kaikki muut läsnäolijat siis kehotettiin poistumaan siksi aikaa, kun tämä kunnianarvoisa koira ISOkoira saapui paikalle. Oikeastaan aika koominen koko tapaus ja hyvin pienemmät huomioivaa toimintaa henkilökunnalta. Tosin tämä koira ISOKOIRA pitäisi olla koulutettu niin, ettei puolen kylän ole tarpeen paeta paikalta, kun hän tulee maisemaan. No, joka tapauksessa kaikki hyvin ja hoitoon pääsi hänkin. Ei minulla ole mitään isoja koiria vastaan, mutta ovathan ne irti päästessään riski sekä koirille että ihmisille. Riippuen tietysti yksilöstä.

Siinä kun istuttiin ja odoteltiin kutsua päästä lääkärin huoneeseen, ohitsemme käveli pitkähkö, luotettavan näköinen miespuolinen eläinlääkäri, joka ystävällisesti toivotti hyvät huomenet, kuten kaikki muutkin henkilökuntaan kuuluvat tekivät, jotka olimme nähneet. Huomasin, että hän olikin juuri sama Esa Eskelinen, joka artikkelista olin lainannut kuvia aikaisempaan postaukseeni otsikolla Eturistisidehommia. 

Tätä kirjoitettaessa istun Jumbon Prisman kahvilassa kutomassa vävylle villapaitaa ja bloggaamassa tätä postausta. Isäntä lähti jo pois täältä etsimään paikallista geokätköä. 

Haukkulilla on edessään pitkä toipuminen leikkauksesta. Kotona odottaa koiranhäkki, johon hänet majoitetaan pariksi-kolmeksi viikoksi, koska leikatulla jalalla ei saa hyppiä eikä riehua. Lisäksi alkuun täytyy pitää ”lampunvarjostinta” päässä siihen asti, kun haava on umpeutunut, eikä siinä ole enää kutisevaa rupea.

Tämä ennakoiva tekstinsyöttö on vekkuli apulainen. Äsken se muutti tekstini niin, että ”kotona odottaa koiranrääkkääjä”. ELL Eskelisen se muutti ”pitkäjalkaiseksi”. Lisäksi oli pari muuta ei ihan niin posketonta sananmuunnosta. 😁

Palaamme uusiin kuviin ja tunnelmiin, kun leikkaus on ohi ja toipuminen päässyt alkamaan.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin osittainenkin kopioiminen ja käyttäminen on kielletty. 

Kuvat ovat peräisin eläinlääkäri Esa Eskelisen artikkelista.

Mökkipäiväkirja 2024 osa 2

Pitkästä aikaa ollaan bloggaamassa. Osittainen syy pitkään taukoon on se, että bloggerista tuli joku uusi versio, joka aiheuttaa sen, että ainakaan minun puhelimellani ei pääse tekemään uutta postausta. Tai tietenkin pääsee, mutta se vaatii jotain veivaamista, johon en jaksa ryhtyä. Niinpä tämäkin on nyt kirjoitettava tabletilla, mikä on vähän työläämpää.

Tässä välillä tuli käytyä vähän kauempanakin ”mökillä”, eli nuorten perheiden kanssa Rodoksella. Molemmat pikkumiehet (lastenlapset) olivat ensimmäistä kertaa ulkomailla. Siihen aikaan keväästä siellä ei onneksi ollut vielä niin tuhottoman kuumaa kuin sitten viikkoa myöhemmin. 

Hotellin leikkipuistotäti ihastui pikkupojille kutomiini mansikkapipoihin ja kotiin tultuani tein sellaisen hänellekin ja lähetin sen kirjepostissa hänelle. Aika hupaisaa, että pipoon käytetyt langat maksoivat vähemmän kuin pipon postitus Rodokselle. Ja tässä laskelmassa ei ole edes vielä mukana se tukeva kirjekuori, jonka ostin postista sitä varten.

Mutta nyt asiaan. Tämä ei ole maksettu mainos eikä muutakaan kaupallista yhteistyötä ole. Kuluva viikko on vietetty Isännän kanssa Sotkamon Vuokatissa, paritalon puolikkaassa laskettelurinteen kupeessa. Aikaisemmin emme ole olleet mökillä näin lähellä mitään keskustaa tai muutakaan liike-elämää tai muita ihmisiä yleensäkään, jos ei lasketa satunnaisia alkuasukkaita tai mökin lähimaastossa asuvaa omistajaa. 

Tämän mökin ulko-ovelta melkein näkyy kivenheiton päässä oleva Hesburger, suksivuokraamo sekä jokunen muu rahareikä. Toisen kiven heiton päässä onkin sitten K-market, apteekki ja pizza-kebabravintola ja jokunen muu rahareikä lisää. Katinkullan kylpylään on linnuntietä pari kilometriä, mutta autoillen ehkä neljä. Siellä ollaankin käyty yhteensä neljä kertaa, mutta kumpikin itseksemme, koska emme raaski jättää Haukkulia yksin mökkiin. Se on tyytyväinen oloonsa vasta, kun koko lauma on koossa. Jos yksi puuttuu, se on levoton ja haukahtelee ja murahtelee jokaiselle rasahdukselle, jonka se kuulee. Sen peruslaumassa on sen itsensä lisäksi vain me kaksi. Tytärten ja heidän perheidensä kanssa se ei ole vakituisesti asunut saman katon alla. Heidät se kumminkin laskee laajempaan laumaan, jonka paikalletulo saa sen aina repeämään ihan täysin (ilosta ja onnesta).

Täällähän on tunnetusti Vuokatin urheiluopisto ja mittavat laskettelu- ja hiihtomahdollisuudet. Rinteitä on toista kymmentä ja mäkihyppyäkin voi yrittää. Hiihtoreittejä talvella ja kävely- ja pyöräilyreittejä sulan maan aikana on varmaan satojen kilometrien edestä. Melkein voisi sanoa, että niitä on jo liikaakin. Kylpylän ympäristö näyttää olevan pyhitetty Pohjoismaiden laajimmalle ”resortille”, josta löytyy monenlaisia loma-asuntoja ja -osakkeita todella viihtyisässä ja hyvin hoidetussa ympäristössä. On kerrostaloa, rivitaloja ja paritaloa. Golf on tietenkin tärkeässä roolissa täälläkin. Golfkenttä on hienolla paikalla niemessä kylpylän vieressä.

Ruokailut hoidettiin tällä lomalla niin, että ostettiin viideksi päiväksi eräänlainen sarjalippu, joka kelpasi kahteen lounaspaikkaan. Hinnanalennus oli aika merkittävä ja viikon lounasruokailujen hinnaksi tuli vähän yli 200€. Miten kätevää! Hyötypuolelle voi laskea säästyvän ajan, vaivan ja tiskin sekä monipuoliset kolmen ruokalajin lounaat + kahvit. Mökissä ei tehty kuin aamupalat ja väli/iltapalat. Välipalana menivät hedelmät, herneet ja mansikat. Ne eivät paljoa valmistelua tarvitse. Jos kuvittelisi, että säästäisi ja laittaisi ruoat itse, niin ei siinä kovin isoa säästöä saisi, kun raaka-aineet kuitenkin maksaa. Mökissä ei kuitenkaan ole kaikkia tarvittavia mausteita yms. muita tarvikkeita, enkä avattuja ja osin käytettyjä pakkauksia muutenkaan käyttäisi.

Ja sitten se itse kylpylä. Noin kymmenessä kylpylässä on kotimaassa tullut käytyä, mutta Katinkulta on kyllä tähän saakka koetuista ainakin hienoin ja ehkä suurinkin. Tosin edellisestä käynnistä (Aulangolla) taitaa olla kohta kymmenen vuotta. Katinkullassa on tiloja ja altaita kahdessa kerroksessa. Alemmassa kerroksessa on Saunamaailma, kuntouintiallas ja pieni uima-allas löylyjen väliseen vilvoitteluun. Harmikseni en huomannut ottaa uimalaseja kotoa mukaan, joten kuntouintiallas jäi nyt korkkaamatta. Periaatteessa en tykkää lämpimässä, matalassa vedessä puljaamisesta, ja porealtaassa lojumisesta, joten mieluummin vietin aikaa erilaisissa saunoissa. Saunamaailman saunat on tarkoitettu sekä naisille että miehille, joten siellä istutaan uimapuvut/housut päällä. Kummallista, ettei niissä varoitella kloorin höyrystymisestä. Toki ainahan saunaan mennään suihkun kautta, joten siinä enimmät kloorit huuhtoutuu uimapuvustakin. Perinteiset saunat löytyvät lisäksi sekä naisten että miesten pukuhuoneiden puolelta.

Tätä kirjoitettaessa olen kahdestaan Haukkulin kanssa mökissä. Isäntä lähti pyöräillen katsomaan Sotkamon Jymyn ja Kouvolan Pallonlyöjien välistä pesäpallo-ottelua paikalliselle kentälle. Haukkulin kanssa katsotaan olympiakisoja telkkarista. Aikani kuluksi purin Dyson -merkkisen ladattavan imurin osiin, tyhjensin pölysäiliön ja pesin suodattimen. Kisoista näkyi vain golfia, mikä on tosi puuduttavaa katsottavaa. Onneksi täällä on keskuspölynimurikin, mutta kyllä tuollakin vehkeellä jo isoimmat pölyt saa nylkytettyä pois. Muut siivousvälineet ovat melkein oikeaoppiset eikä mitään ämpäriä ja narumoppia parkettilattialle, kuten kaikissa Lomarenkaan vuokramökissä on tähän asti ollut. 

Haukkuli on täällä ollessa oppinut uusia taitoja. Omaksikin hämmästyksekseen se uskaltaa kiivetä yläkertaan kierreportaat, jotka ovat lakattua puuta ja sitä mallia, että askelmissa ei ole takareunoja. Eikä tässä vielä kaikki, se uskaltaa tulla rappuset alaskin päin. Kaikki koiranomistajat tietävät, että useimmat koirat pelkäävät tällaisia rappusia ihan kuollakseen. Niin Haukkulikin pelkäsi aikaisemmin. Askelman reunassa oleva liukueste vähän auttaa. 

Hiihtäjän on täällä hyvä hiihdellä ja hikiset kamppeet pestä pesukoneessa ja kuivattaa kuivauskaapissa. Astioita ei tarvitse käsin tiskata. Sauna lämpenee puolessa tunnissa. Jenkkikaappiin mahtuu tärkeimmät eväät. Sen isompaa pakastinta ei tarvita, kun tänne ei varsinaisesti tulla säilömään mitään. Talotekniikka on uudempaa kuin voin ymmärtää. Kaikista vehkeistä en edes tiedä, mitä ne ovat. Yhdessä lukee ””kosteusmittari”. Varmaan siitä menee ilmoitus jonnekin, jos meno yltyy liian kosteaksi. Äidyin tutkimaan tarkemmin uudehkolta näyttävää Siemensin pesukonetta ja huomasin, että se on sisältä varsin pa˚kaisessa kunnossa. Niinpä puhdistin senkin kaapeista löytyneellä pesukoneen puhdistusaineella. 

Aika koomista on, että täällä on pesu- ja puhdistusaineita viidessä eri kaapissa. Yksi kaappi on tuulikaapissa, yksi eteisessä, yksi keittiössä, yksi yläkerran vessassa ja yksi alakerran vessassa. Laskin huvikseni kaikki siivousainepurnukat ja niitä oli yhteensä noin kuusikymmentä kappaletta. Siis kuusikymmentä! Ei mitään järkeä. Kemiallisen aineet eivät ikuisuutta säily, kuten ei mikään muukaan, joten osa noista kaikista ehtii pilaantua tai kuivua pulloonsa, ennen kuin ne päätyvät käyttöön. On kyllä siivousainetta ihan joka makuun alkaen kahvinkeittimen puhdistusaineesta muurahaismyrkkyyn. Olisi kiva tietää, mikä on tällaisten  ”pesuainemessujen” taustalla. Mökin omistaja on varmaan päivätöikseen jonkun sortin ”saippuakauppias”.

Kaikenkaikkiaan hyvien palvelujen läheisyys jossain määrin vetää vertoja rantasaunalle ja omalle rannalle, laiturille ja veneelle. Tai jopa kokonaan omalle lammelle/järvelle kuten eräällä usein käyttämällämme mökillä on. Mutta sellaiset mökit ovatkin sitten ihan ”skutsissa”. Sieltä ei viitsi lähteä sorateitä pitkin kolkuttelemaan kauppaan harvase päivä.

Kokonaisuutena arvioiden paikka on ihan OK, vaikka onkin melko pitkän ajomatkan päässä.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin osittainenkin käyttäminen on kielletty.

Neuloosi

Kun itänaapurimme aloitti hirviömäisen hyökkäyksensä pienempään naapurimaahansa helmikuussa pari vuotta sitten, sairastuin neuloosiin silkasta ahdistuksesta, myötätunnosta ja kiukusta. Ja jotain tehdäkseni, jotta voisin olla edes jotenkin avuksi. Ja meitä on tuhansia muitakin. Jotkut ovat kutoneet sukkia, pipoja, aseen käyttöön sopivia lapasia ja sormikkaita, selän lämmittimiä ja ties vaikka mitä, laatikkokaupalla. Minä olen tehnyt vain muutaman muovikassillisen. 

Jossain vaiheessa pelkkien perussukkien kutominen alkoi kyllästyttää. En ole lapasia kutonut juurikaan koskaan, enkä ajatellut tähän hätään alkaa opettelemaan. Nyt kesän aikana voi pitää vähän taukoa muutenkin ja olen alkanut haaveilla kirjoneulevillapuserosta. Islantilainen tai norjalainen villapaita olisi kova juttu, vaikka sellaista ei kovin paljoa tarvitsekaan näillä leveysasteilla. Toisaalta, jos on paksu villapaita talvitakin alla, ei takin tarvitse olla mikään kallis untuvatakki tai muutenkaan paksu. Yhden lauhan talven pärjäsin pelkästään ohuella untuvatakilla. 

Muutama neulemalleja sisältävä kirjakin on tullut hankittua, jopa sellainen, missä on Kalevalasta aiheita saaneita neulemalleja. Niissä on joku erityinen viehätys. Kuten myös neuleissa, joiden kuvioissa on vahva yhteys luontoon. Facesta löytyi ryhmä, jonka ylläpitäjä suunnittelee upeita neulemalleja, eikä pelkästään puseroita. Ryhmän nimi on Varjelum-neuleet. Keväällä hän julkaisi uusimman mallinsa, jonka nimeksi tuli Maan korvessa kulkevi.  Puseron helmaosassa kävelee ympäri koko puseron jonossa karhu, susi ja kettu. Toisessa hihassa on ilves ja toisessa kotka/haukka. Jotenkin tuo tammikuun lopussa tonttiaidan päässä näkemäni susi teki niin suuren vaikutuksen minuun, että halusin suden puseroonkin. 

Ostin mallin ohjeen sen suunnittelijalta ja vapun aikoihin aloitin sen tekemisen. Aluksi tein molemmat hihat ja nyt on miehusta sen verran pitkällä, että eläinkuviot ovat valmiina. Kuvioneule ei siihen lopu, mutta tämä oli ehkä koko puseron jännittävin ja näyttävin osa. Vaikeaa kirjoneulepuseron tekeminen ei ole, mutta onhan se aika hidasta. Tässä mallissa on hyvänä puolena sekin, että vain kaksi väriä on käytössä yhtäaikaa. Aikaisemmin keväällä tein lapsenlapsilleni kaarrokepuserot, joissa piti viedä kolmea eri väristä lankaa samaan aikaan ja tehdä vielä kaarrokettakin (alempi kuva). Ylemmässä kuvassa on ns. Strömsö- neule lasten versiona.

Norjalaiset villapaidat kiinnostavat myös, mutta täytyy nyt ensin saada tämä valmiiksi. Lähipiirissä on useita villapuseron odottajia. Ja ihanat pikkupojat tarvitsevat myös jatkuvasti uutta lämmintä päällepantavaa. Kaksi villahaalaria on kaapissani odottamassa, että käyttäjät kasvaisivat niiden sisään ja kolmanteen on jo langat ostettuna. 

Neljäs aihealue on kesäpipojen kutominen puuvillalangasta. Tein molemmille pikkupojille ns. mansikkapipot ja niiden lisäksi muutaman kappaleen, jotka aion lahjoittaa jonnekin. Ne ovat vauvojen kokoa. Ehkä tarjoan niitä paikallisen synnytyssairaalan vastasyntyneiden osastolle.

Rodoksella lomamatkalla käydessämme hotellin leikkipuistotäti ihastui poikien pipoihin ja lupasin tehdä hänelle sellaisen. Se valmistuikin parissa päivässä (on niin mukava tehdä) ja odottaa jo postitusta kirjekuoressa. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä

Elävät ja kuolleet Winsfordissa Håkan Nesser

Kulutamme jonkin verran kauno- ja tietokirjallisuutta Isännän kanssa. Hän lukee ja minä kuuntelen. Siis kumpikin itsekseen. Ei hän siis lue minulle ääneen. Tietokirjallisuutta, joka on enemmän minun juttuni, on melkein parempi lukea kirjana kuin kuunnella äänikirjapalveluista. Isäntä lainaa kirjansa kirjastosta ja minä käytän Bookbeatin äänikirjavalikoimaa. (Ei kaupallista yhteistyötä).

Joskus ostan tietokirjoja, kuten viimeksi Antiikki- ja keräilymessuilta kaksikin uutta kirjaa, joissa on neulemalleja. Toisessa sukkia ja toisessa kirjoneulepuseroita. Lukemalla luettavia kirjoja ei kummankaan mielestä ole järkeä ostaa kotiin pölyttymään. Tuskin niitä tulee toiseen kertaan luettua. Jokin aika sitten ostin tapojeni vastaisesti kirpputorilta parilla eurolla erään klassikon, mutta en päässyt siinä alkua pidemmälle, joten pistin sen kiertoon. Jätin / ”unohdin” sen vuokramökin hyllyyn ilahduttamaan jotakuta toista lomailijaa.

Otsikossa mainitun psykologisen jännärin Isäntä luki kirjana ja hänen suosittelemanaan minä kuuntelin sen äänikirjana. Kirja on alunperin julkaistu jo vuonna 2013. Siinä liikutaan eri aikatasoissa. Välillä kaukana menneisyydessä ja sitten taas tässä päivässä. Tästä syystä se on äänikirjana melko ”haasteellinen”, kun ei voi tietää kuin tarinasta päättelemällä, missä nyt mennään. Paperisessa kirjassa eri aikatasoissa olevat  luvut oli painettu erilaisella fontilla, joten tätä ongelmaa ei ollut ollenkaan.

Juoni oli lopulta aika yksinkertainen ja loppuratkaisu vähän liiankin helppo. Melko alussa kerrottiin, mitä tapahtui, kuka tapettiin ja kuka oli murhaaja. Loppu oli sitten kerrontaa siitä, kuinka murhaaja peitteli tekoaan. Vaikeuskerrointa lisäsi se, ettei hän ollut itsekään täysin varma siitä, oliko kohde ehkä vielä sittenkin elossa. Lukija sai odotella, että mistä ja miten vyyhti alkaa purkautumaan.

Käännöskirjallisuudessa minun hataraa nimimuistiani rasittaa se, että kirjoissa usein on laaja joukko ystäviä, sukulaisia, naapureita, entisiä ja nykyisiä sussuja, työkavereita ja koulukavereita ja ties ketä. Niistä ei meinaa pysyä kärryillä, kuka kukin on eikä sitä kaikista heti edes kerrota. Heti alusta alkaen pitäisi kirjoittaa kirjan edetessä sen henkilöistä luettelo. Joissakin kirjoissa sellainen onkin sisälehdellä jo valmiina.

Alkuun kuuntelin tätä kuntosalilla, mutta vaihdoin sinne kuunteluun vähemmän keskittymistä vaativan kirjan, jossa ei ole varsinaista juonta ja sen voi aloittaa melkein mistä kohdasta vaan. Sen olenkin jo kuunnellut kahteen kertaan. Sitä samaa kirjaa käytän myös ” nukahtamislääkkeenä”. Sen unettavaa rauhallista  mieslukijaa kuunnellessa tipahtaa uneen aika äkkiä.

Tässä nyt esillä olevassa kirjassa lukijana oli naishenkilö, mutta hänen seurassaan en onnistunut nukahtamaan, vaikka ääni olikin aika monotoninen.

Kaikenkaikkiaan Elävät ja kuolleet Winsfordissa oli ihan mukiinmenevä jännäri vaikka lomalukemiseksi. Ei mikään uutuus, mutta uutuus sille, joka ei vielä ole sitä lukenut.

Kuva: Tammi.fi

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty

Elämä ilman tarjotinta

Yle uutisoi kuluvalla viikolla, kuinka jossain helsinkiläisessä koulussa on päätetty luopua tarjottimien käytöstä kouluruokailussa ilmasto- ja säästösyistä. Sama käytäntö on ollut jo vuosia monissa muissakin kouluissa.

https://yle.fi/a/74-20085625?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

Erikoisella Asiantuntijalla on näkökulmaa asiaan kahdestakin eri suunnasta. 

Muutama vuosi sitten opiskelin yhden lukukauden ajan eräässä aikuisoppilaitoksessa, jossa myös päätettiin tarjottimista luopumisesta siellä ollessani. Tarjottimettomuus kuulemma säästää kolme koneellista tiskiä päivässä. Oho.

Tarjottimet poistettiin ja siitä seurasi melkoisen epämiellyttävä kaaos ahtaassa ja ”yksipuolisessa” linjastossa, joka oli vielä lyhytkin. Käsiin olisi pitänyt saada mahtumaan kaksi lautasta (pääruoka- ja leipä/salaatti-) sekä ruokailuvälineet ja servetti. Vesi/piimä/maitolasin kuljettamisesta samalla kertaa ei kannattanut edes haaveilla. Samaan aikaan samalla alueella parveili ruokailijoita joka suuntaan, kuka mitäkin hakemassa tai pöytään viemässä, kääntymässä pois jonosta tai poistumassa ruokalasta. Loppupäässä saattoi vielä saada tällin keittiön ovesta, joka oli sellainen eestaas kääntyvä läppä.

Juoma piti hakea erikseen ja vielä kerran jälkiruoka/kahvi. Pöydät olivat tiheässä ja tuoleja niiden ympärillä paljon. Aikuisopiskelijat kun eivät enää välttämättä ole mitään pajunvitsoja vartaloltaan, niin olihan siellä pöytien ääressä aika tiivis tunnelma. Kuumakin usein. 

Itsekin pudotin käsistäni jotain lattialle juuri vilkkaimpaan kohtaan, rikoin astian ja jouduin vaivaamaan muutenkin äärirajoilla toimivaa keittiöhenkilökuntaa siivousasialla. Ja samalla piti yrittää varoittaa muita kulkijoita liukastumasta aiheuttamaani sotkuun ja sirpaleisiin.

Silloin tällöin teen keittiökeikkaa isossa keittiössä ihan vaihtelua saadakseni sekä henkisesti että fyysisesti. Hoidan useimmiten myös tiskiä, niin kuin kaikki muutkin siellä työskentelevät, kokkia myöten. Ammattikeittiöissä on ehkä erilaisiakin tiskikoneita, mutta periaatteessa ne pesevät yhtä korillista tiskiä vain noin parin minuutin ajan. Yhden koneellisen hinkkaaminen ei siis todellakaan kestä kahta-kolmea tuntia, niin kuin kotikoneilla. Jos tiskikone ei ole käytössä, se pitää silti sen sisällä olevan veden vaaditussa lämpötilassa, joka on jotain päälle 60 astetta. 

Kolmella koneellisella ei niin ollen säästetä juurikaan sähköä. Ehkä ripaus pesuainetta ja ehkä vähän vettä. Suurissa, satojen oppilaiden kouluissa ja muissa ruokailupaikoissa säästö on tietenkin suurempi. Uskon ja ainakin haluan uskoa, että nykyaikaiset tiskiaineet laitoskeittiöissäkin kilpailevat luontoystävällisyydessä keskenään. Ovat ne joskus olleet sellaisia myrkkyjä, että pesuaineastiaa vaihtaessa on pitänyt pukea hengityssuojain ja suojakäsineet. Ainakin jälkimmäiset pitää pukea nykyäänkin. 

Tarjottimet ovat vain häviävän pieni osa kaikesta siitä tiskimäärästä, mitä koneilla pestään. Lisäksi ne ovat yleensä varsin puhtaita, mutta onhan ne hygieniasyistä pestävä jokaisen käytön jälkeen yli 60 asteessa.

Edellä mainitsemassani keikkatyöpaikassa ei myöskään ole tarjottimia, mutta siellä on kaksipuoleinen linjasto ja väljät tilat muutenkin. Lisäksi juomat on joka tapauksessa haettava toiselta pöydältä, joka on eri suunnassa kuin linjasto. Silloin ei tapahdu sitä, että kaikki hyörisivät muutaman neliömetrin alueella, kuka soppalautasen, kuka haarukoiden ja kuka kuuman kahvi/teekupin kanssa.

Ilmastoa ja luontoa pitää tietenkin säästää, mutta eiköhän tässä nyt ammuta kuitenkin taas tykillä hyttysiä. Oppilaitoksessani ruokailutilanteet muuttuivat yhdeksi sirkukseksi ja hulabalooksi, kun koko ajan piti pitää kaksin käsin kiinni lautasista, niinku. Ja varoa, ettei törmäile muihin ja olla jatkuvasti väistymässä ja siirtymässä, kun joku oli kinkeämässä pöytään tuolirivin viimeiselle paikalle ja soppalautanen hänen käsissään juuri läikkymässä yli pahaa-aavistamattomien ruokailijoiden niskaan. Lisäksi monella oli kiire ruokailun jälkeen jonnekin: antaa tilaa uusille syöjille ja syöjättärille ja mennä kahvittelemaan jonnekin käytävälle väljemmin opiskelukavereiden kanssa, hoitamaan joitain asioitaan tai niin sanotusti      ”haukkaamaan raitista ilmaa”.

Uutisessa mainitussa koulussa moni olikin hankkinut oman tarjottimen, mikä onkin loistava ratkaisu tilanteeseen. 

Tarjottimien sijasta säästötoimet voisi suunnata johonkin muuhun. Esimerkiksi roskasäkkien täyttöasteeseen, ennen kuin ne viedään ulos. Pois lukien päivän/illan viimeiset roskat. Tai biojäteastioiden pesemiseen jokaisen tyhjennyksen jälkeen tiskikoneessa, poislukien päivän/illan viimeinen tyhjennys. Yhden muovisen 200 litran roskasäkin hiilijalanjälki on varmasti suurempi kuin tarjottimien pesu kolmessa koneellisessa.

Kuva: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.

Kutsumattomia vieraita

Alkuviikosta meille tuli vieraita yllättäen ja pyytämättä. Noron Yrjö ja Ribbe, oletan.

Isäntä sairastui ensin ja minä vajaat kaksi vuorokautta myöhemmin. Parina päivänä oli ihan pientä lämpöä ilman mitään muita oireita. 

Keskiviikkona menin etätöistä toimistolle, mutta kuultuaan perheenjäsenen tilanteesta, esihenkilö passitti minut heti kotiin takaisin. Ja se oli viisautta, koska noro tuntuu tarttuvan tosi ärhäkästi.

Tartunnan lähteeksi epäilen erästä yleisötilaisuutta, jossa käytiin viime lauantaina aamupäivällä. Ensi kerralla pitänee suojautua ainakin kuonokopan kanssa. Kertakäyttökäsineet voisi myös tulla kyseeseen. 

Tätä kirjoitettaessa kolmantena päivänä, torstaina, ovat Yrjö ja Ribbe jo lähteneet, mutta huono olo ja voimattomuus jatkuu. Päätä ja lihaksia särkee. Chat-lääkäri kirjoitti, ettei lihassäryt kuulu tyypillisesti taudinkuvaan. Pienikin ponnistus nostaa (tuskan)hien pintaan.

Eikös  sitä sanota, että kala ja vieraat alkavat kolmantena päivänä haisemaan. Nämä vieraat haisivat kyllä heti alkuun ja melko pahalta. 

Jospa jo huomenna voisi syödä jotain kevyttä ja alkaisi voimat palailemaan. 

Kuva: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.

Mökkipäiväkirja 4/2024

Kolmas kokonainen päivä mökillä eikä mitään erityistä raportoitavaa ole. Paitsi että ulkona on ihan huikean hieno auringonpaiste. Räystäältä tippuu vesi, vaikka pakkastakin taitaa olla useampi aste.

Eilinen lumisade muutti kelin ihan päinvastaiseksi kuin alkuviikolla. Kurakelistä ei ole tietoakaan ja Haukkulin tassut eivät likaannu lenkillä. 

Minä varustauduin ihan liian kevyillä kengillä ja joudun lompsimaan Isännän noin viisi numeroa liian suurilla kumisaappailla, kun vien Haukkulia iltapäivälenkille. 

Isäntähän vie sitä aamuvirkkuna usein jo ennen kello kuutta ekalle lenkille. Minä vielä nukun sen jälkeen kolmekin tuntia. Parina aamuna heräsin klo 9.30, vaikka en erityisen myöhään ollut valvonut. Täällä Herrankukkarossa kun ei kuulu minkäänlaisia ääniä ulkoakaan. 

Järven jää näyttää kestävän vielä ulkoilijoita ihan hyvin. Tänään siellä on nähty sekä kävelijöitä että hiihtäjiä. Sanoin Isännälle, että ”Mä niiiiin menisin hiihtämään tuonne järvelle, jos olis sukset mukana.”  (Huumoria). Minulla ei ensinnäkään edes ole suksia, jotkut vanhat räyskät (sinänsä ihan hyvät, mutta ei niissä mitään karvoja tms. ollut) annoin SPR:n Konttiin. Koululiikunnan jälkeen ja sen ansiosta olen päättänyt olla hiihtämättä enää koskaan, jos ei ihan pakko ole.

Meillä Isäntä huolehtii hiihtämisestä. Minä taas harrastan juuri sellaisia lajeja, joita ei koululiikunnassa ollut: kuntosalilla käymistä, pyöräilyä ja joskus olen käynyt uimassakin säännöllisesti. Se on nyt kyllä valitettavasti jäänyt pois. Hetkittäin alkoi ällöttää muiden uimahallin käyttäjien epäsiisteys. Nyt uusimpana on mukaan tarttunut innostus aamuiseen parinkymmenen minuutin joogahetkeen nettisovelluksen ohjaamana.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.

Mökkipäiväkirja 3/2024

Toinen aamu mökillä alkoi tuulisena. Tämä on selvästi niemen tuulisempi ranta. Vähän niin kuin Rodoksen saarella. Siellä on tuulisempi ranta, jota kutsutaan osuvasti tuuliseksi rannaksi. Ja siellä tuulee aina. Se toinen puoli on nimeltään Ellin ranta ja siellä on paljon tyynempää. Ja varmaan varsinkin keskikesällä se on melkoinen käristysranta.

Maahan oli satanut uutta lunta noin viisi senttiä ja kävin Haukkulin kanssa siihen tutustumassa aamulla jo ennen kello kuutta, kun H. ehdotti, että voitaisko käydä lorauttamassa päivän ekat pissat. Haukkuli ihmetteli uutta lunta kovasti, olihan maisema edellisenä iltana ollut lähes lumeton. Ja tuoksujen aarreaitta, eli mökin ympäristön varvikko sinne ”ykkösmökille” (jossa oltiin silloin, kun korona puhkesi kukkaansa) saakka oli lumen alla.

Taasko on joku karman laki ottanut paikkansa. Kun ollaan täällä tuulisella puolella, niin tapahtuu joku katastrofi. Viimeksi korona, nyt Vantaan kouluampuminen. Molempien vaikutuksesta mökkiloma muuttui vähemmän rentouttavaksi. Ja uutisia asiasta pitää kytätä netistä ja telkkarista monta kertaa päivässä. Ahdistaa ja masentaa. 

Isäntä tuskailee, kun ei ole kotona lumitöitä tekemässä. Siellä on tiettävästi vielä enemmän lunta kuin täällä. Mökki-isäntä aurasi mökkitien jo aamupäivällä. Mutta tuskin täältä mihinkään tarvii lähteä ennen varauksen loppumista. Ellei sitten joku vaikka käräytä persaustaan kiukaaseen tai jotain vastaavaa.

Mutta kyllä tämä mökkiloma aina kotiolot voittaa. Tällä ei tarvi miettiä mitään pyykkäyksiä, silittämisiä, ikkunanpesuja eikä muita siivouksia tai pohtia mahdollista tulevaa kph/saunaremonttia. Ja tämä rikkomaton hiljaisuus, mikä on havaittavissa varsinkin iltapimeällä, on ihan ainutlaatuista. Kaupungissa sellaista ei ole koskaan. Aina kuuluu jostain joku pärinä tai pörinä tai valtatien humina.

Silloin neljä vuotta sitten järven jää paukkui illalla ja yöllä, kun kävin Haukkulin kanssa ulkona. Se oli jotain ihan maagista kuunneltavaa, vähän pelottavaakin. Tiesin, että jää pitää ääntä, mutta en osannut kuvitellakaan sitä sellaiseksi jyrinäksi ja paukahteluksi. Haukkulikin oli ihan ihmeissään. 

Kouluampumisesta tihkuu mediaan tietoja vähitellen. Mikä sitten pitää paikkansa ja mikä ei. Se olikin melkein arvattavissa, että ampuja on ollut koulukiusaamisen kohteena. Ja ties mitä muuta vielä. Oliko tämä sitten jonkunlainen kosto ja oliko surmansa saanut lapsi se pahin kiusaaja vai valikoituiko  hän uhriksi sattumanvaraisesti? Tuskin kiusatulla on nyt yhtään sen parempi olo, vaikka kosto olisikin osunut ”oikeaan” kaveriin. 

Se kiusaaminen pitää saada kouluista nyt loppumaan ihan aikuisten oikeesti. Se toimii siemenenä myös myöhempään työpaikkakiusaamiseen. Helpomminhan se on sanottu kuin tehty. Hyvän teon teki Toivo Sukari, joka lahjoitti 70 te lasten ja nuorten mielenterveystyöhön. Arvostan. Muutkin raharikkaat voisivat tehdä saman perässä. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Mökkipäiväkirja 2/2024

Heti mökkitietä ajellessamme (muutama kilometri yhden auton levyistä hiekkatietä) totesimme, että nyt on vuodenaika mökkeilylle väärä. Rospuuttokeli. Tie oli ihan hirveän kurainen. Lenkitä siinä nyt sitten koiraa. Metsässä näytti olevan lunta, mutta tuskinpa ladunpohjat olisivat enää kestävät (kävellen).

Noudettiin avain isäntäparin kotiovelta sovitusti. Ensimmäisenä oven avauduttua pelmahti ulos varmaan vähintään 50 kiloa painava Roope-koira (labradorinnoutaja), jonka muistin kyllä kiltiksi ennestään. Mukava mökki-isäntä lähti opastamaan meitä mökille, vaikkei me mitään erityistä opastusta tarvittu. Kunhan turistiin mökin pihassa niitä näitä. 

Hän oli sahannut avannon laiturin päähän. Nyt olisi elämän tilaisuus käydä avannossa! No ehkä jätetään ajatus vielä ”hautumaan”. Useammankin mökin katolle oli asennettu aurinkopaneeleita. Niemestä oli myös kaadettu useampia mäntyjä ja mökki-isännän pihassa oli selvästikin uuden mökin aihio tekeillä. Varmaankin juuri näistä männyistä. Miten miellyttävä ajatus, että mahdollinen uusi mökki on ollut samassa niemessä jo pitkään, kasvavien mäntyjen muodossa.

No eihän me sitten ekana kokonaisena päivänä jätetty Haukkulin iltapäivälenkkiä sen takia tekemättä, että tassut kuraantuu!! Saahan ne pestyä. Vaikkei Haukkulin omaa shampoota tullutkaan otettua mukaan. Onnistuu se käsisaippuallakin. Ja niin lähdettiin kuraiselle hiekkatielle pienelle lenkille. Aamulenkin ja muut pissareissut Haukkuli olikin tehnyt mökin ympäristön varvikossa, joka oli jo lumeton ja pinta-alaltaan riittävä sekä paljon löytyi nuuhkittavaa, koska kaikilla mökeillä lemmikit ovat sallittuja.

Mökin pohjapiirros on samanlainen kuin siinä toisessa mökissä, jossa olemme olleet kolme kertaa aiemmin. Se on neljän tähden mökki ja tämä on kolmen tähden ja vähän pienempi. Ei näillä kahdella mökillä suurtakaan eroa ole. Keittiövälineistö ja astiat ovat lähes ensiluokkaisia. Mihinkään suuriin kalaaseihinhan ne eivät määränsä puolesta riittäisi, mutta eipä tarvitsekaan. 

Pyykinpesukone on uusi ja hieno. Yleensä emme ole juurikaan pyykänneet mökeillä. Mutta jos tulisi tarvetta sille, niin täällä ei pyykinpesuainetta ole. Eikä tajuttu ottaa omaa mukaan. No, mökki-isäntä varmaan kiidättäisi pyynnöstä sitä meille. 

Myös Haukkulin hammasharja ja -tahna unohtuivat kotiin. Nyt pitää sen hammashuollosta selvitä pelkillä purutikuilla. Haukkulin hampaat ovatkin hyvässä kunnossa. Eläinlääkärikin on niitä kehunut. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.