perjantai 5. joulukuuta 2025

Jussi Halla-ahon elämäkerta




Tänä vuonna julkaistu Markku Heikkilän kirjoittama nykyisen eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon elämäkerta on mielenkiintoista luettavaa. Poislukien tarkat selvitykset poliittisista kuvioista ja tilanteista vuosienkin takaa, joista en ole niinkään kiinnostunut enkä itse muista enkä tiedä mitään. 

Teos koostuu kohdehenkilölle itselleen tehdyistä sekä lähipiirin haastatteluista sekä laajasta lähdeaineistosta.

Halla-aho on julkisuudessa kiistelty persoona ja kirjassa kuvataankin useaan otteeseen hänen suhdettaan toimittajiin ja muuhun mediaan. Niiden suhteen hän on jo hyvinkin kovaksikeitetty, eikä juurikaan mieltään pahoita median tahallisista tölvimisistä. Siitä on yhtenä hyvänä esimerkkinä, kuinka hän mieluusti poistaisi netistä joitain vanhoja kirjoituksiaan, mutta ei tee sitä. Jos hän ne poistaisi, alati valpas media huomaisi sen ja nostaisi niiden poistamisen tikunnokkaan. Lukija ei voi välttyä ajatukselta, että jotkut toimittajat lienevät ottaneen Halla-ahon tekemisten kyttäämisestä itselleen oikein elämäntehtävän.

Halla-ahon elämänpolku on ollut mielenkiintoinen ja melko kivinenkin ihan näihin päiviin asti. Heikohko koulumenestys ei estänyt häntä päätymästä kielentutkijaksi ja tohtoriksi asti. Tohtorinväitöskirja muinaiskirkkoslaavista on kirjoitettu venäjän kielellä. Lisäksi hän puhuu sujuvasti useita muita kieliä ja on opiskellut niin monia, etten pysynyt enää laskuissa mukana. Suorastaan kielellinen nero on kyseessä.

Halla-aho on mielipidevaikuttaja, jolla on purevan satiirinen huumorintaju. Tämä tulee esiin monissa hänen kirjoituksissaan, joita on kirjaan lainattu, esimerkiksi liittyen viime presidentinvaalien muihin ehdokkaisiin. Timo Soini saa aika paljon osakseen ”runtua” eikä edellinen presidenttimmekään hienovaraiselta arvostelulta jää paitsi.

Hän on myös kaukonäköinen ihminen ja eräässäkin jo vuosien takaisessa kirjoituksessaan, jota kirjassa on lainattu, näkee selvästi tähän hetkeen ja näihin tunnelmiin, joissa nyt eletään liittyen turvallisuustilanteeseen Euroopassa ja varsinkin Ukrainassa. Jos häntä olisi silloin kuunneltu ja otettu opiksi, oltaisiin oltu silloin ja nyt paljon viisaampia.

Elämäkertoja olen lukenut aika monta ja tämä on yksi parhaista. Sitä voin suositella ihan kaikille. Varmasti se olisi silmiä avaava lukukokemus monellakin tapaa. Varsinkin henkilöille, jotka eivät yhdy kohdehenkilön poliittisiin ja yhteiskunnallisiin ajatuksiin.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!