tiistai 23. helmikuuta 2021

Kaikkien aikojen kana-paprikapelti

 

Värikkäät paprikat


Sitruunatimjami




Neljään reiluun annokseen tarvitaan:

4 isoa tomaattia
2 punasipulia
2-3 eriväristä paprikaa
noin 800 gr maustettuja kanan fileeleikkeitä
valkosipulinkynsiä 
tuoretta timjamia

PAPRIKAÖLJY:
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl jauhettua savupaprikaa
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria


Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Levitä uunipellille leivinpaperi. 
Leikkaa tomaatit, sipulit ja paprikat lohkoiksi ja levitä uunipellille.
Leikkaa kanan fileeleikkeitä hieman pienemmiksi ja levitä pellille kasvisten viereen.
Kuori valkosipulinkynnet ja halkaise kynnet kahtia ja lisää pellille. Revi pinnalle timjamia.

Sekoita paprikaöljyn ainekset ja kaada pellille raaka-aineiden päälle. Kypsennä uunissa puolisen tuntia.

Meillä kana-paprikapelti tarjoiltiin keitetyn hirssin ja valkosipulimajoneesin kanssa. 

VALKOSIPULIMAJONEESI:
purkillinen creme fraischea
töräys valkosipulimajoneesia sekaan tai majoneesia + valkosipulin kynsi puristettuna
hieman suolaa


Kokonaisuus oli erinomaisen herkullista ja kolmihenkinen kotiraatimme antoi sille pisteitä seuraavasti:

- Pikku Kokki: 5/5 siis viis kautta viis
- Uko 8 1/2 eli kouluarvosana kasi puoli
- minä annoin 10-, koska aina voi parantaa vaikka tämä olikin lähes täydellisen herkullista.





Uuniin menossa...


...uunista tulossa...

...lautasella. NAM!


Alkuperäinen ohje Me Naiset -lehdessä 6/2021

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat (ei kaupallista yhteistyötä kenenkään kanssa)

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

2 kommenttia:

  1. Kyllä taas oli herkullinen ruokaohje. Pitää muistaa nämä helposti valmistuvat ohjeet. Meillä syödään kanaa runsaasti joten sekin on hyvä juttu. 🤗

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!