Nyt kaikki turhan nirisijät - turpa kiinni!

Kirjan kannessa hymyilee aurinkoisesti kaunis punatukkainen nuorehko naishenkilö, jolla on proteesit kaikissa raajoissaan. Mitä ihmettä? Moni meistä kokonaisistakaan ei saa tuollaista hymyä kasvoilleen, vaikka koko kroppa on tallella. Huolehdimme vain vatsamakkaroiden, selluliittien ja muiden toisarvoisten murheiden kanssa. Useimmat meistä kuitenkin pääsevät liikkeelle omin avuin.

Puolinainen, Koko tarina on Arja Ahtaanluoman kirjoittama kertomus omasta elämästään sairastuttuaan verenmyrkytykseen.

Nainen oli saanut pienen haavan etusormeensa ja sen kautta elimistöönsä pöpön, joka aiheutti vakavan verenmyrkytyksen. Tilanne johti pian neliraaja-amputaatioon kuolioiden pysäyttämiseksi. Asiassa oli vaikuttamassa myös hoitovirhe. Päivystyksessä ei oltu tehty oikeita ja riittäviä tutkimuksia ja verikokeita, vaan potilas oli lähetetty kotiin kolmeen otteeseen.

Kirjoittaja heräsi sairaalasängyssä teho-osastolla ja sai kuulla olleensa 34 päivää nukutettuna. Sinä aikana hänen henkensä pelastamiseksi oli taisteltu monin keinoin ja tehty useita leikkauksia. Molemmat jalat oli amputoitu polven yläpuolelta ja oikea käsi kyynärvarresta, vasen käsi jokseenkin rystysiin asti.

Arja kirjoittaa päivistään teho-osastolla ja traumaosastolla ja iloitsee pääsystään kuntoutussairaalaan, jossa positiivisuuteen kannustava ja toivoa herättävä henkilökunta tekee kaikkensa toipumisen ja kotiutumisen edistämiseksi. Kotiutuminen tapahtuukin varsin pian ja käsi- ja jalkaproteeseja hankitaan ja muokataan. Kodin olosuhteita muutetaan sopiviksi. 

Kirjoittajan sinnikkyys ja halu toipumiseen järkyttävän tragedian jälkeen on uskomatonta. ”Olisihan se ollut äärettömän helppoa masentua sänkyyn makaamaan ja soittaa kelloa, kun tarvitsee jotakin yrittämättä itse yhtikäs mitään. Olisi vain itkenyt ja katsonut töllöstä kaikki ohjelmat, komennellut muita ja suunnitellut samalla miten sitä itsensä tappaisi. ... Minulla oli tuuria, kun ympärillä oli ihmisiä, jotka hellästi tuuppivat minua eteenpäin huolehtien koko ajan myös mielenterveydestäni.”

Kirjoittaja pystyy kaiken järkytyksen keskellä vielä huikeaan itseironiaan. Välillä lukijaa hymyilyttääkin. Asuntokauppaa koskevaan asiaan aviomies oli antanut Arjalle ”vapaat tyngät” (vapaat kädet). Aviomies Joonas ansaitsee muutenkin syvän kunnioituksen. Oman työn ohella hän huolehtii muusta perheestä ja kodista yksin Arjan ollessa pitkään sairaalassa ja kuntoutuksessa. Ja osaa huolehtia omasta pääkopastaankin kaiken järkytyksen keskellä. Tällä ihmisellä täytyy olla valtavat voimavarat. Itse hän vaatimattomasti viittaa vain lupaukseensa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. 

Arjan suhtautuminen vallitsevaan tilanteeseen on ihmeellisen realistista ja eteenpäin suuntaavaa. Ei silti mitään yltiöpositiivista. Välillä tulee perkeleitäkin. Lukijalle tulee kyyneleet silmiin monta kertaa, varsinkin kirjan alkupuolella. Kirjoittaja kertoo avoimesti monenlaisista tunteistaan ja mielialojensa vaihtelusta matkan varrella. 

Nuoruuteni päivinä olen työkseni hoitanut omassa kodissaan suunnilleen Arjan ikäistä naista, joka oli neliraajahalvaantunut ja kiinni hengityskoneessa kaulaan tehdyn aukon kautta. Hän tarvitsi koko ajan apua pelkästään olemassaoloonsa. Tavallaan hänen elämänsä oli vieläkin hankalampaa kuin kirjan kirjoittajalla.  

Näitä kumpaakin naista yhdistää mieletön sinnikkyys ja periksiantamattomuus ja ilman sitä eivät varmasti pärjäisikään niin hyvin kuin ovat pärjänneet. Edellä mainitsemani hengityshalvauspotilas on tosin jo kuollutkin. Noista ajoista on kulunut pian 40 vuotta. Välillä tulee mieleen sanonta, että jokaiselle annetaan kannettavaksi sellainen taakka, jonka jaksaa kantaa. Kaikki eivät aina silti jaksa. Ja sitten on näitä, joilla on ihan järkyttävän raskas taakka kannettavanaan tavalla tai toisella ja silti pyristelevät sitkeästi eteenpäin.

Arjan kirjoittama kirja antaa toivoa. Vaikka kuinka ihminen on fyysisesti palasina, vielä voidaan korjata ja auttaa ja paikata ja korvata osia proteeseilla. Yhteiskunta tukee monin keinoin. Vammaispalvelulaki on aika kattava. Iso joukko ammattilaisia tekee kaikkensa. Tosin ihan täysiä pisteitä kirjoittajalta ei saa esimerkiksi Apuvälinekeskuksen toiminta. Silti, vaikka taustalla on alunperin hoitovirhe, ei kirjasta jää sellaista kuvaa, että kirjoittaja olisi uhriutunut ja katkeroitunut.

Tämä kirja pitäisi ihan jokaisen lukea. Sen jälkeen sitä on taas kovasti tyytyväinen siihen, että on kaikki raajat tallella ja toimintakykyiset ja että pääsee liikkumaan mihin ja milloin haluaa. Pääsee halutessaan vessaan ja suihkuun ja pystyy itse pyyhkimään pyllyn ja pesemään hampaat vaivattomasti. Eikä tarvitse pelätä, että luiskahtaa vessanpöntöltä lattialle kesken istunnon.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / kirjan kannet.

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.