Puoli kuuta peipposesta

 

Ruokimme talvisin Ukon kanssa  lintuja Punaisella Tuvalla.  Ruokinta aloitetaan, kun maa syksyllä jäätyy ja lopetetaan keväällä maan sulaessa. Tämä tarkoittaa sitä, että ruokinta kestää yleensä loka-marraskuulta huhtikuulle asti. Tästä on tullut meille rakas harrastus ja olemme myöskin kehittyneet aikamoisiksi lintubongareiksi. No, Uko oli sitä jo ennestään ja hän tunnistaa valtavan määrän lintuja myös äänestä - minä en.

Viime syksynä oli poikkeuksellisen hyvä pihlajanmarjasato, josta syystä paljon tavallisesti etelämmäksi muuttavia lintuja jäi talvehtimaan. Meidänkin ruokinnalla on käynyt koko talven ajan mustarastaita, mitä ei ole meidän ruokintahistoriamme tapahtunut aikana vielä kertaakaan.

 

Tänä viikonloppuna oli taas paljon ruokailijoita paikalla. Parhaiten kelpaavat kuorettomat auringonkukan siemenet sekä pähkinäiset talipallot. Talipallojen kanssa saa olla tarkkana. "Meidän" linnuille ei kelvannut vehnäiset talipallot, vaan ne jäivät aina syömättä.

Lauantaiaamuna, kun pimeä oli väistymässä, mutta oli vielä hämärää, huomasimme sähköjohdon päällä pienen muhkuran. Kiikareiden avulla katsottuna se paljastui varpuspöllöksi, joka ei ole paljon punatulkkua suuremmaksi. Se oli ilmeisesti tullut vaanimaan ruokintapaikalle ensimmäisiä nälkäisiä saapuvaksi. Luonnon laki ja niin edelleen - jatkoimme aamupalan laittoa ja kun lähdimme myöhemmin ulos, pöllö oli hävinnyt.

Olimme taas ulkosalla, kun alkoi iltapäivän päätteeksi hämärtää. Teimme pienen lenkin ja saavuttuamme takaisin Punaiselle Tuvalle, tuttu linnunmuoto piirtyi sähköjohdon päältä taivasta vasten. Varpuspöllö oli taas tullut kytikselle.

Seuraavana aamuna ei pöllöä näkynyt, mutta paikalla oli yhtä aikaa kolme harmaapäätikkaa. Yleensä niitä näkee harvakseltaan ja vain yhden kerrallaan. Kymmenkunta keltasirkkua saapui paikalle syömään maahan pudonneita siemeniä. Jännä juttu, että ne eivät ole oppineet syömään suoraan lintulaudalta kuten eivät urpiaisetkaan, joita ei ole vielä tänä talven näkynyt. Aamun iloksi paikalle lennähti pyrstötiainen, suloinen palleroinen pitkine pyrstöineen. 

Yhtäkkiä hieraisin silmiäni. Mitä ihmettä näinkään.  Huusin Ukon paikalle katsomaan että näenkö nyt varmasti oikein. Ei tuosta sinisestä päälaen väristä ja siiven kahdesta valkoisesta laikusta voinut erehtyä. Peippo istui omenapuunoksalla seuraamassa muiden lintujen ruokailua.

"Se on kesä sitten ihan nurkan takana", tokaisi Uko. "Puoli kuuta peipposesta..." Luontoportin nettisivustolta viisastuimme, että peipot saattavat joskus harvalukuisena jäädä talvehtimaan. "Voi peippo pieni, kevääseen on matkaa. Toivottavasti selviät!" ajattelin ja hain Googlesta vielä peipon laulusta äänitteen ja kuuntelin sen ihanan livertävää ja pulputtavaa laulua samalla kun katselin omenapuun oksalla istuvaa lintua.

Kuuntele sinäkin: Peippo 🎵🎶

Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.