lauantai 4. helmikuuta 2023

Joskus on ollut kaikki paremmin


Tänään postitan kolmannen villasukkapaketin Ukrainaan. Tällä kertaa keskityin kutomaan isokokoisia villasukkia sotilaille. Pakettiin sujahti myös neljän kappaleen pakkaus naisten pikkareita, jotka tilasin eräästä verkkokaupasta ja jotka osoittautuivat minulle liian suuriksi. Sen huomasin jo heti nipun avattuani. Vaikka olin käyttänyt mittanauhaa ja kyseisen verkkokaupan mittataulukkoa. Sovitin yhtä paria varmuuden vuoksi leggingsien päälle ja silti ne melkein hölskyivät ylläni. Ei pidä mittataulukotkaan enää paikkaansa.

No, tilasin sitten uuden neljän setin yhtä pykälää pienempää kokoa. Ne ainakin näyttävät paremman kokoisilta, joten ne menevät käyttöön sovittamatta. Pudotkoot sitten vaikka lattialle jalastani. Aikaisemmin viime vuonna tilasin toisesta verkkokaupasta Sloggi-pikkareita, useampaakin eri mallia. Niissäkin on laatu heikentynyt siihen verrattuna, mitä se oli joskus vuosia sitten, kun edellisen kerran vannoin Sloggi-tuotemerkin nimeen. 

Tähän mennessä on jo kaksista pöksyistä mennyt kynsi läpi siitä kohdasta, mistä niitä kiskotaan jalkaan. Ei ennen koskaan tämmöistä tapahtunut, vaikka mielestäni ennen kangas oli ohuempaakin. Tietysti asiaan voi vaikuttaa rakennekynnet. Ne eivät ole terävät, päinvastoin. Mutta ne ovat ”vahvat”. 

Ukrainaan sukkia kutoessani olen ihmetellyt, miten nykyään mahdetaan lankakerät keriä. Ennen lankakerän sisältä sai helposti napattua langan alun, jolloin koko kerää ei tarvitse kutoessaan kierittää (jos ottaisi langan aloituksen ulkopinnalta), vaan kerä pysyy paikallaan. Näistä nykyisistä lankakeristä langan päätä kaivaessa tulee noin puoli kerää kerralla ulos ja lisäksi lanka on tiukalla sykkyrällä. Ihan kuin missään tapauksessa ei olisi tarkoitettukaan, että langan alkupää otetaan kerän sisältä. 

Valivali. Tämmöisiä havaintoja, jotka vaikeuttavat arkea ihan mahdottomasti (huumoria). Joillain muilla on melko paljon isompia vaikeuksia sekä kotimaassa että ulkomailla. Heitä tässä sohvalla loikoillessa yritän auttaa. Pian tulee eräs henkilö hakemaan kassillisen koiranruokaa vietäväksi vähävaraiselle perheelle, jolla ei elämäntilanteesta johtuen meinaa olla ruokaa itselleenkään saati sitten koiralle. Samalla kyydillä menee tietysti ruokaa ja muuta tarviketta koko perheelle, mutta minä keskityin tällä kertaa koiraan.

Keräsin autotallista märkäruokapurkkeja sekä nappuloita, jotka jostain syystä olivat jääneet käyttämättä. Haukkuli on hyvin herkkävatsainen ja -hipiäinen. Jos ei maha mene ripulille niin sitten se menee kovalle. Ja useista ruoista tulee korviin hiivaa. On vain yksi ruokamerkki ja ”malli”, mikä hänelle sopii. Kokeilut ovat turhia. Toivottavasti ruoat saavan perheen koira ei ole yhtä herkkä kuin Haukkuli. 

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty


4 kommenttia:

  1. Lankakeristä olen huomannut saman asian ettei kerää pysty enää aloittamaan kerän sisältä. Ja Sloggien ostamisen olen lopettanut, sillä minulla tulevat myös sormet läpi kankaan, eikä minulla ole kynsiä jotka voisivat raapaista kankaan pinnan rikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, varmaan yhden kerran olen tämän uudemman neuloosin (Ukrainan neuleet) aikana onnistunut saamaan langanpäästä kiinni kerän sisältä. Lankatehtaissa ei varmaan ole enää konesuunnittelijoina ketään, kuka neuloisi itse. Tai sitten nämäkin tehdään jossain, missä ei olla neulomisesta kuultukaan. Sloggeissa lienee sama ilmiö kuin kaikessa muussakin: kun hintaa ei uskalleta nostaa, niin heikennetään laatu, pienennetään kokoa tai määrää. Pikkareiden ollessa kyseessä ei ehkä koon pienennys tule kyseeseen ja jos myydään yhden kappaleen paketeissa, ei oikein määrääkään voi pienentää. :D Huononnetaan siis laatua. Nämä olen ostanut siis verkkokaupasta, en marketista. Voisiko kyseessä olla joku feikkituote?

      Poista
  2. Saapi sitä valivalittaa :) Minä otan lankakerän alun päältä kun en löydä langan päätä sisältä. Minä olen neulonut villasukkia Ukrainaan. Tuntuu hyvälle, että näin voi auttaa apua tarvitsevaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta :) Vähäiset ovat keinot meillä taviksilla auttaa Ukrainaa. Mutta villasukkine ja muun lämpimän kutomista ei pidä väheksyä. Sukkia tarvitaan varmaan vielä kesälläkin. Vaikka toki toivotaan, että sota loppuisi mahdollisimman pian. Tämä villasukkavarustus on Ukrainan sotilailla taatusti parempi kuin vatsapuolellaan, mikä varmasti vaikuttaa taistelukykyyn ja -motivaatioon, kun jalat ovat lämpimässä. Ja niin ollen ei ehkä niin paljoa tule flunssaakaan ja muita vaivoja.

      Poista

Kiitos kommentistasi!