Punainen planeetta ja Hullut ihanat linnut

Kuuntelin Bookbeatista Joonatan Tolan kirjoittamat kaksi romaania, jotka muunneltuina kertovat lähinnä hänen lapsuuden perheestään kirjoittajan omasta näkökulmasta.

Molemmat kirjat ovat nimenomaan romaaneita, eivät muistelmateoksia. Osa kirjojen sisällöstä on siis tapahtunut oikeasti ja suurimman osan kirjoittaja on ”suodattanut oman mielikuvituksensa kautta”. Aineistoa hän on kerännyt muun muassa isänsä kirjeistä ja sähkösanomista, joita on löytynyt parin Ikean kassillisen verran.

Molemmat kirjat olivat mielenkiintoisia, mutta tämä on juuri se kirjallisuuden laji, josta en varsinaisesti pidä. Ei voi tietää, mikä osa tarinasta on totta ja mikä muunneltua totuutta ja mikä kokonaan keksittyä. Vai onko sellaista mikään? Enemmän pidän elämäkerroista, joista voi tietää, että kerrottu tarina pohjautuu kaikilta osin todellisuuteen.

Joonatan Tola on näyttelijä Pamela Tolan pikkuveli. Julkisuudessa näyttelijä on itse kertonut omasta lapsuudestaan, josta suuren osan oli viettänyt lastenkodissa vanhempien ollessa kuolleita ja jo ennen sitä kykenemättömiä huolehtimaan lapsistaan ja  itsestään.

Suurimmaksi osaksi romaanin muotoon puettu teos voi levittää virheellistä tietoa Tolan perheen tragediasta, koska moni lukija/kuuntelija voi ottaa kaiken kirjassa kerrotun todesta ja ainakaan lukijalla/kuulijalla ei ole mahdollisuutta ”suodattaa”  havaintojaan takaisin tosimaailmaan. 

Jos lähdetään liikkeelle siitä, että ”isossa kuvassa” kerrottu tarina on totta, niin aivan järkyttävää ja rankkaa on ollut perheen elämä. Täytyy ihmetellä, että (jos) lapsista on tullut henkisesti (ja ruumiillisestikin) terveitä aikuisia. Tosin ainakin vanhimmat heistä kärsivät traumoista loppuelämänsä ajan ja ovat joutuneet käymään terapiassa. Netistä löytyy paljon näiden kirjojen arvioita ja kirjoittajan haastatteluja, joissa hän kertoo elämästään ja lapsuudestaan. Tällä hetkellä Joonatan on perheellinen ja asuu pientalossa Joensuussa. Hän työskentelee Joensuun yliopistossa väitöskirjatutkijana. 

Lapsia oli neljä, joista kaksi vanhinta ovat tyttöjä ja kaksi nuorinta poikia. Kirjan kirjoittaja on pojista vanhempi. Esikoistyttären hahmo lienee Pamelan. Siinä ominaisuudessaan hän joutui kantamaan suuren osan vastuista, mitkä olisivat kuuluneet perheen aikuisille sekä nuorempien lasten hoitoon ja kasvatukseen sekä kaikkeen kodin asioiden ja talouden hoitoon liittyen.

Perheen isä oli taidemaalari ja sekakäyttäjä. Hän sairasti vaikeaa, harhaista skitsofreniaa. Äiti oli mieleltään tiettävästi terve, mutta miten terve ihminen voi kestää avioliittoa edellä mainitun kaltaisen miehen kanssa? Mies tosin rakasti ja palvoi vaimoaan yli kaiken, ehkä se oli vaikean suhteen liima. 

Nelilapsisen perheen perusfasiliteetit eivät olleet aina minkäänlaisella TOLAlla: lämpö, ruoka, vaatetus, puhtaus, turvallisuuden tunne. Rakkautta lapsia kohtaan kuitenkin oli, mikä saattoi lopulta pelastaa lapset elämälle. Tärkeintä vanhemmille oli olut, viina ja tupakka sekä isän maalaustaide. Vanhemmat haaveilivat täydellisestä vapaudesta. Se olisi tietenkin ollut ihanaa, mutta vaikea yhtälö suurperheestä huolehtimisen kanssa. Pariskunta uskalsi kuitenkin elää oman näköistään elämää, mitä voi pitää melkoisena urheuden osoituksena ja moni voisi hieman kadehtiakin. 

Taulut eivät menneet kaupaksi, vaikka toisaalta isä hankki niiden tekemiseen kalliita välineitä ulkomaita myöten. Joku osti niitä silloin tällöin lähinnä säälistä perhettä kohtaan. Perheen isä ei ollut koskaan tehnyt ”oikeaa” työtä eikä halunnut kuulla puhuttavankaan siitä. Äiti oli kirjan mukaan lasten hoitoon erikoistunut sairaanhoitaja, jonka mahdollisesta hoitoalan urasta ei kirjassa kerrottu mitään. 

Joonatan on kirjoittanut kirjan itse keräämäänsä laajaan aineistoon perustuen. Lukiessa tahtoo unohtua koko ajan se, että kyseessä on autofiktiivinen teos eikä elämäkerta. 

Perheen isä kuoli ensin itsemurhan tekemisessä lopulta onnistumalla ja äiti kuoli muutama vuosi sen jälkeen MS-tautiin. Molemmat olivat kuollessaan alle nelikymppisiä ja lapset alaikäisiä. Isä oli katkonut välinsä omaan perheeseensä ja sukuunsa, eikä vähiten omaan äitiinsä, jota vihasi ilmeisesti eniten, koska tämä ei auttanut poikaansa taloudellisesti ja oli pojan mielestä pimittänyt hänelle kuuluvan perinnön. Isällä oli toki sisaruksiakin, kuten tv-tuottaja ja käsikirjoittaja Olli Tola, joka on näyttelijä Lena Meriläisen puoliso. Olli Tola on siis Joonatanin setä.

Punaisen planeetan alkupuolella kerrotaan Joonatanin isovanhempien tarinaa. Isoisä oli aivokirurgi, joka joutui elämään loppuelämänsä hengityskoneeseen sidottuna. Isoäiti, jota Joonatanin isä kutsui kirjassa kuvaavasti Hurtaksi, muodosti myöhemmin parisuhteen perheen lakimiehen kanssa.

Punainen planeetta on ilmestynyt vuonna 2021 ja sille jatko-osana Hullut ihanat linnut tänä vuonna 2023. Lukija on näyttelijä Ilkka Villi. Näyttelijät ovatkin parhaita äänikirjan lukijoita. Jälkimmäinen teos istuu luontevasti ensimmäisen jatko-osaksi ja samalla lukijalla on asiassa tietysti suuri merkitys. 

Kirjan kuuntelu oli paikoitellen melko ahdistavaa, mutta oli siinä ajoittain huumoriakin. Oliko se sitten tahallista vai tahatonta, arvelen, että jälkimmäistä. 

Kuvat: Elisa-kirja ja Adlibris

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.