lauantai 24. syyskuuta 2022

Se toimii!!


Kerroin 6. elokuuta julkaistussa postauksessa, että palkkasin PT:n opastamaan kuntosaliharjoittelun uudelleen aloittamisessa ja motivaation löytämisessä siihen. 

Nyt ollaan kymmenen kerran (viikon) tapaamisten sarjassa vähän yli puolivälissä. Yksi kerta siirtyi jakson häntäpäähän lievien flunssaoireiden vuoksi.

Olen enemmän kuin tyytyväinen tähän ”sijoitukseen”. Jos johonkin kannattaa panostaa, niin omaan terveyteen ja hyvinvointiin. Koska jokainen on sen arvoinen. Kaipasin jo kovasti niitä noin kuuden vuoden takaisia aikoja, jolloin olin elämäni kunnossa ja jaksoin vaikka mitä. Ja vähän liikaakin, millä oli sitten omat ikävät seurauksensa ja kuntosalilla käyminenkin loppui.

Koskaan en ole kuntosalille menemistä katunut, vaikka välillä sohva vetääkin puoleensa ja lähteminen vaatii vähän itsensä karkaisemista. Joka kerta on aina ollut hyvä olo sen jälkeen. Itsekseen jonkun ikivanhan ohjelman mukaan treenatessa ei välttämättä tapahdu riittävästi kehitystä ja mielenkiinto ei säily niin hyvin kuin ammattilaisen ohjauksessa. 



Valmentaja laati minulle sopivan ohjelman oman tasoni huomioiden ja sitä lähdettiin toteuttamaan, lisäämään vähitellen painoja, toistoja ja sarjoja. Viime kerralla lisättiin parikin uutta liikettä ja jätettiin yksi pois. Yhtään kertaa eivät ole lihakset tuntuneet liian kipeiltä seuraavina päivinä. Vain vähän ja terveellä tavalla. Enkä kertaakaan ole ollut treenin jälkeen ihan läkähtynyt, vaikka hiki on tullutkin. 

Sanotaan, että kulutettu energia antaa lisää energiaa. Tämä pitää todellakin paikkansa, tosin rajansa silläkin. 

Uskon lihaskunnon kasvaneen aika nopeastikin, koska kropassa on lihasmuistia ja vanhaa voimaa jäljellä. Jo muutaman kerran jälkeen oli voimaantuneempi olo ja jokin painavampi esine ei tuntunut enää niin painavalta kantaa kuin esimerkiksi vielä keväällä. Peilistäkin katsoo muija, joka on selvästi paremmin ”elossa” kuin ennen. Ja mikä parasta: fibromyalgiakipuihin en ole tarvinnut särkylääkettä moneen viikkoon! Panadolia pitikin ottaa melkein joka ilta 500 mg ja joskus öisin lisää. 

Olen kuullut joidenkin ihmisten sanovan, etteivät pidä kuntosalilla käymisestä. No, syitä siihen voi olla monia.Veikkaan, että silloin ei olla päästy kunnolla tekemisen makuun, ei ehkä ole kunnollista itselle tehtyä ohjelmaa ja ohjausta eikä niin ollen ehditty havaita tuloksia. Joskus vastenmielisyys saliharjoittelua kohtaan voi johtua itse salista ja sen ominaisuuksista tai muista kävijöistä tai niiden määrästä. Silloin kannattaisi vaihtaa salia. 

Halvin ei välttämättä ole paras. Minusta salin tärkeimpiä ominaisuuksia ovat salin siisteys, ja riittävä tila, jotta laitteet voivat olla tarpeeksi etäällä toisistaan. Toisten kävijöiden määrä ja ”laatu” on myös tärkeää. Ei ole kiva, jos joutuu pitkään odottelemaan jonkun tietyn laitteen vapautumista. Ei ole kivaa sekään, jos ei saa tehdä omaa treeniään rauhassa, vaan joku muu kävijä heittäytyy liian tuttavalliseksi.



En voi tässä mainostaa valmentajaani, mutta hän on blogin Instagramin seuraajien joukossa. 

Kuvat: Pixabay. Kuvien kuntosalit ja henkilöt eivät liity tapaukseen.

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

4 kommenttia:

  1. Oli kiva lukea sinun elämäntapamuutoksesta ja kuntosaliharjoittelusta. Kyllä pt:n palkkaaminen tuo nopeastikin hyviä tuloksia postauksesi mukaan. Pitäisi itsekin aloittaa uudestaan kuntosalilla käyminen. Toissa vuonna sen lopetin 11 vuoden harrastamisen jälkeen. Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Toivottavasti sinäkin jaksaisit aloittaa uudelleen. Pari vuotta on aika lyhyt aika, kyllä kroppasi sen muistaa ja pääset nopeasti alkuun ja hyvään kehitykseen.

      Poista
  2. Hienoja kuulumisia! Tsemppiä ♡ Minä tykkään käydä salilla. Käyn 3-4 krt viikossa. Tänään en mennyt, kun oli pihatöitä niin paljon. Huomenna sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja tsempistä. Aika ahkera salilla kävijä olet kyllä, arvostan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!