torstai 2. kesäkuuta 2022

Lintujen ihmeellinen elämä


Lainasin kirjastosta uudehkon kirjan, Lintujen ihmeellinen elämä. Miten linnut viestivät, pesivät, leikkivät ja ajattelevat. Kirjan on kirjoittanut Jennifer Ackerman, joka on kirjoittanut luonnosta, tieteestä ja ihmisen biologiasta yli 30 vuotta. Hän avustaa muun muassa National Geographicia ja New York Timesia ja hänen kirjojaan on julkaistu yli 15 kielellä. 

Kiva ja mielenkiintoinen ja laajasti aihetta käsittelevä teos. En vaan jaksanut kokonaan lukea, kun siinä käsiteltiin kaiken maailman kaneliperämalureita ja vinkukolibreja enemmän kuin kotimaisia västäräkkejä ja talitiaisia. Kirjan takakansitekstissä kerrotaan, että:

”Eräät haukat levittävät maastopaloja ajaakseen saaliin liikkeelle. Uudenkaledonianvarikset valmistavat työkaluja ravinnonhankintaan, palmukakadut soittimiksi. Uusin tutkimus paljastaa lintujen älykkyyden ja hätkähdyttäviä toimintatapoja. Petokset, kidnappaukset tai toisaalta lajien välinen kommunikointi ja epäitsekkyys eivät kuulukaan vain älykkäimmille nisäkkäille.”

Vaikka linnuilla on pieni pää ja niin ollen pienet aivot, niin niiden aivosolut ovat tiiviimmässä kuin nisäkkäillä. Niin ollen ne eivät ole niin tyhmiä kuin pään ja aivojen koosta voisi päätellä. Linnuilla on muutenkin erilaisia ja uskomattomia taitoja ja aistit toimivat eri tavalla kuin esimerkiksi ihmisellä. Osa linnuistahan pystyy nukkumaan lentäessäänkin, kuten esimerkiksi tervapääsky, joka ei periaatteessa koskaan laskeudu maahan. Se tietäisi sille kuolemaa, koska maasta se ei pääse takaisin lentoon. Niinpä se nukkuu lentäessään siten, että toinen puoli aivoista vuorollaan on ”pimeänä”. 

Tervapääsky lentää elämänsä aikana huikeita matkoja ja samankaltainen huippulentäjä on lapintiira, joka lentää napapiirin pohjoispuolelta Etelänavalle talvehtimaan. Sille voi kertyä elämänsä aikana kymmeniä tuhansia lentokilometrejä.

Luku lintujen seksielämästä oli mielenkiintoinen. Paljastui, että linnut harrastavat nekrofiliaa (yök) ja toden totta, niiden joukossa on myös homoja. Siitä tuli mieleen eräs jo vuosia sitten netissä julkaistu kevättesti liittyen pohjalaiseen mielenmaisemaan. Testi sinänsä ei liity mitenkään tähän kirjaan. Tulipahan nyt vaan mieleen.

Kevättesti 
Tällä kertaa testattaas pohojalaasuutta kevättestillä. Varmoja kevähän merkkiä olis ilimas, siksi onki hyvä aika kokeella läpäsöökö Pohojalaasta kevättestiä.

1. Muuttolinnut saapuu joka kevät Suomehen, sua askarruttaa: 
a) Kuinka ne osaa takaasi?
b) Mitä ne susta ajatteloo?
c) Onko linnuus homoja?
d) Minkä ihimeen takia ne yleensä tuloo?

2. Meet joen tai järven rannalle kattomahan ku jäät lähtöö, muistelet paikkaa mihinä piti olla sun:
a) Laituri
b) Venes
c) Rantasauna
d) 700 rehupaalia

3. Vappua juhulii yleensä:
a) Ylioppilahat uus ylioppilaslakki pääs
b) Sosialistiset ylioppilahat vanha ylioppilaslakki pääs
c) Remarit ja punaporvarit koskenkorvaa pääs
d) Kommunistit kommunistiset ajatukset pääs

4. Parasta kevähäs on ku:
a) Ilimat lämpenöö ja kesä tuloo
b) Aurinko paistaa ja kuumottaa
c) Saa nauraa ku naapuri jää raktorilla jumihin ja sarattaa kuuluvalla äänellä
d) Saa täyttää EU-tukipaperia

5. Mukavin kevähinen sanonta on:
a) Mikä vappuna katolla se pian sairaalas
b) Maalliskuu maata näyttää ojat kuivaa kaivot täyttää
c) Puut on vielä mettäs mutta ompa sonta kaikki navetan takana
d) Jonsei hellua helluntaina niin EI sitte!

6. Kevähällä kesäaikahan siirryttäes kellot siirretähän:
a) Tuvasta pihalle
b) Vasemmasta ranteesta oikiahan
c) 1 tunti johonki suuntaha kävelyvauhtia
d) 1 tunti raktorilla kyläälepäin

7. Mukavin luonnon ääni kevähällä on:
a) Linnunlaulu
b) Kolomosturpon pörinä öisellä vilijapellolla
c) Lumiauran kolina maantiellä toukokuus
d) Naapurin lehemien pihalle pääsyn aikana sieltä kuuluva aitojen kaatumisen rytinä ja isännän tauotoon saratus "RISTUKSENPERKELEHENSAATANANSARVIPÄÄTJUMALAUTA-MÄTAPANTEIDÄTJONSEITE PYSYAIROOSHELEVETTIVIEKÖHÖN"

8. Tuvan klasit on likaaset ja emäntä suunnitteloo niiren pesua, sanoo notta kova homma mutta hän on tottunu puunaamahan. Tarkoottaako se sitä notta:
a) Emäntä on reipas ja toimehentarttuva ihiminen
b) Isäntä ei pesuhommista piittaa
c) Taloos asuu sotkuusta väkiä
d) Isännällä ei oo kovinkaa ilimeiskäs naama

9. Kersat tuo koulun kevätjuhulasta toristukset, tutkit sitä ja tuumaat:
a) Ei oo polovi poijjasta parannu
b) Tämähän näyttää hyvältä ku sen kääntää väärin päin
c) No meirän suku onki paremminki käytännön osaajia
d) Jooo ei luokalle jääminen nykyysi mikää häpiä oo

Ja eiku yrittämähän testiä läpi.
A-vastaus - 1 piste
B-vastaus - 2 pistettä
C-vastaus - 3 
D-vastaus - 4

Alle 9 pistettä: Meilläpäin on vähemmästäki jo tapettu
Yli 20 pistettä: Kirunkirun kelepaa
36 tai enemmän: Ooksää Ilimajoelta kotoosin?

Ja oikeat vastaukset: 

1. Muuttolinnut saapuu joka kevät Suomehen, sua askarruttaa:
c) Onko linnuus homoja?
Moon varma, jotta ainaki joku homo on tuohonki porukkahan päässy ujuttautumahan.

2. Meet joen tai järven rannalle kattomahan ku jäät lähtöö, muistelet paikkaa mihinä piti olla sun:
b) Venes
Muita vaihtoehtoja ei mullaa oo, jotta voisin muistella. Ei oo kyllä venestäkää, mutta jos naapurilla olis, niiv vois käyrä muutaman kerran sen katiskan kattomas tänäki kesänä.

3. Vappua juhulii yleensä:
d) Kommunistit kommunistiset ajatukset pääs
Onko tämä olevinansa joku kompakysymys? Yritäksä tahallas ärsyttää mua? Moon kyllä maailmalle lähärön myötä huomannu, jotta teekkarit juhulii vappua kans. Mutta ne nyj juhulii mitä vain, jos se on syy juora kaliaa tai kossua.

4. Parasta kevähäs on ku:
c) Saa nauraa ku naapuri jää raktorilla jumihin ja sarattaa kuuluvalla äänellä
No ei nuolla tää kerrostaloos traktoria oo, mutta jos olis niiv varmasti olisin kattomas.

5. Mukavin kevähinen sanonta on:
e) Minoon mieluuten aiva hiliaa.

6. Kevähällä kesäaikahan siirryttäes kellot siirretähän:
e) Pitääs kysyä muijalta.

7. Mukavin luonnon ääni kevähällä on
d) Naapurin lehemien pihalle pääsyn aikana sieltä kuuluva aitojen kaatumisen rytinä ja isännän tauotoon saratus (Tähän kyllä samat sanat kun tuohon raktorijuttuhun ennemmin.)

8. Tuvan klasit on likaaset ja emäntä suunnitteloo niiren pesua, sanoo notta kova homma mutta hän on tottunu puunaamahan. Tarkoottaako se sitä notta:
c) Taloos asuu sotkuusta väkiä
Tämoli heleppo.

9. Kersat tuo koulun kevätjuhulasta toristukset, tutkit sitä ja tuumaat:
c) No meirän suku onki paremminki käytännön osaajia
Muutenki se on sellaasta nykyaijan kotkotusta tuo kouluutus. Maa on maata ja sonta on sontaa, perkeles. Ei se siitä miksikää muutu vaikka lukis kuinka moneksi kanriraatiksi.

Ooksää Ilimajoelta kotoosin? 

No en oo mutta aika likeltä.

Kuva: suomalainen.com

Lähde: keskustelu.jatkoaika.com


12 kommenttia:

  1. Olimme tässä veljeni mökillä, luontoa vain ympärillä, vesistöä, muuttolinnut osa juuri tulleet, käki kukkui yötä päivää, on se upea lintu kun tulee kaukaa suomeen, ilmoittaa kesän alkaneeksi, vaikka sillä on huonotkin tavat, vanha kansa pitää sitä lintua uskomuksena, voi olla ja ei, onkohan tutkineet sitä puolta.
    Käestä olen saanut otettua kuvan aika läheltä.
    linnut etsii pesä tarvikkeita, räksät ekana tekee nopeasti risupesän, ne tekee 2-3 poikaset kesän aikana,
    ehkä munat on jo pesässä, kun ajavat variksen perässä räksättäen, samoin oravaa jotka tykkäävät herkutella tuoreilla munilla.
    Monenlaista pikkulintua on saapunut , peippo jolla on kaunis väritys, samoin punarinta, joka on minun lemppari lintu. Joutsenet miten kauniita ne ovatkaan, puhtauden vertauskuvia, yksi avioisia, niitäkin olen saanut kuvata, harvinaisempiakin lintuja kuten pyrstötiainen, puukiipijä, töyhtötiainen, kun jaksaa vain viettää aikaa metsässä ja hakeutua bongaus paikoille.
    Meillä suomessa ei ole niin kauniita lintuja kuin jossain muualla, kuten kolibri, uskomattoman kaunis.
    Raamatussa on lueteltu erilaisia lintuja, mitä lintuja saa syödä esim,
    sitä minä en vain ymmärrä miksi suomessa täytyy metsästää lintuja, ensiksikin se on kallis harrastus, ja toiseksi lihaa on kaupoissa, serkkuni joka matkustaa satoja km.saadakseen pari pyytä, en ymmärrä.
    Kyyhkynen oli merkittävässä tehtävässä vedenpaisumuksen tullessa, linnut ja eläimet luonnossa vaistoavat luonnon katasrofit, koska ne on Jumalan luotuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu eikös ne linnut hiljene auringonpimennyksen ajaksi ja tsunamin lähestyessä pakenevat sisämaahan. Näin olen jostain lukenut. Ehkä siinä pyyn pyydystyksessä on joku oma juttunsa. Saalis sentään kuitenkin kai otetaan mukaan. Kalastettaessa jossain pohjoisessa ilmeisesti suurin osa saaliista päästetään takaisin uimaan. Sitä en tajua. Mutta jos kaikki saalis otettaisiin talteen ja mukaan, niin miten se saataisiin säilyvänä kuljetettua sieltä kotiin? Anteeksi tyhmyyteni, mutta jos joku tietää, niin kuulisin vastauksen mielelläni.

      Poista
  2. Mainio postaus. Lintuja kiva katsella. Minulla on yksi tuttu joka pistää Facebookiin aina hienoja otoksia. Itse katselisin muuten vain ikkunasta meidän pihapiirin tiaisia ja satunnaisia muita lajeja. 😀 Parilla blogikaverilla hienoja kuvia linnuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Katselen myös lintuja mielelläni. Kiikarillakin. Täällä blogeissa on myös lintukuvaajia, jotka julkaisevat kuviaan ahkerasti.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Isävainajalla oli vähän samankaltainen tyyli ajaa lehmiä laitumelle, mutta ei ihan noin ronski. Sitä oli hauska kuunnella ja lehmät tottelivat sitä hyvin. Paremmin kuin minun versiotani. :)

      Poista
  4. Kävin tänään vintillä, niin jostain kiitäjä lintu oli lentänyt sisälle, se oli kuollut kun joutui vintin lattialle, ylös se ei pääse millään, suurimman osan se on ilmassa, ja nukkuukin lentäessään, sen toinen puoli aivoista nukkuu,
    olen nähnyt kun kiitäjälintu sujauttaa itsensä pikkulinnun pönttöön, vaikka sen lennon nopeus on huikea, osuu se silti pöntön reijästä sisälle.
    Itä-suomen reissulla kun pysähdyimme keskisuomessa lammen rannalle, niin laulu joutsen pariskunnalla oli 5 untuvikkoa poikasta,
    ne oli äiti joutsenen selässä, sain ainutlaatuisia kuvia.
    Eikä siinä vielä kaikki, sain samalla pysähdyksellä kuvattua myös Ritariperhosen, molemmat otokset ovat mulle ainoat ja jäävät varmaan myös ainoaksi, sen verran harvinaisena pidän.
    Laitan postauksen itä-suomen kuvista jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  5. Mitä ihmettä ! luin mtv.n uutisten sivuilta että laulujoutsenten metsästys pitäisi sallia, mitä hullua,!!! en ollut uskoa silmiäni, jos ei saa ampua kanadan hanhia, jotka tuhoaa viljat, ja kakkii uimapaikat, niin ammutaan sitten laulujoutsenet, kyllä nyt on järki kadoksissa, joku ihmeen hävitys vimma, lupiinit, kurtturuusut sitten joutsenet, mihin tää maailma on menossa, syy oli että joutsenet valtaa muitten vesilintujen paikat, lupiinit pois koska päivänkakkaroita ei ole enää, ei mitään järkeä, minä juuri sain kauniin kuvan onnellisesta laulujoutsen pariskunnasta poikasten kanssa, ja päivänkakkaroita todellakin on, ja sulassa sovussa lupiinien kanssa.
    Mä en kestä tätä hullua touhua, sairasta !!!

    VastaaPoista
  6. Oletteko te lukeneet tai kuulleet oikeesti tästä?
    ("2 päivää sitten — Keskusta hyväksyi viikonloppuna puoluekokouksessaan aloitteen, jonka mukaan laulujoutsenen kannanhoidollinen metsästys tulisi sallia." )
    Tämä uutinen on mtv3 sivuilla.
    Mä en kestä tätä, mä tuun hulluksi noitten omavaltaisten ihmisten takia, miten ne voi noin vain päättää tuollaista typeryyttä, kyllä ihminen on pahin tuholainen,
    nyt pitäisi pistää kansalaisaloite, mitä voin itse tehdä muuta kuin lähettää postia tällaisestä hullusta touhusta nyt, ja mielipide palstoille, ja kansanradioon, ekana eduskuntaan keskustalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskusta ajaa tietysti maanviljelijöiden etuja ja joutsenet syö viljat. Mutta sama kohtalo pitäisi määrätä niille kakkaaja-hanhille.

      Poista
  7. En ymmärrä miksi valkoposkihanhia ei saisi metsästää, koska nehän on lisääntyneet aikamoisesti, esim. minun nuoruudessa ja lapsuudessakin niitä ei näkynyt niin runsaasti, jos ollenkaan, ne enimmäkseen tuhoavat viljat, ja ne kakkii uimarannat, Bird Life mm. on sanonut että "ei pidä paikkaansa että laulujoutsenet vie tilaa muilta vesilinnuilta" sitä en usko minäkään,
    ja viljat tuhoaa vp.hanhet, täytyy olla että jostain on käsky tullut, tai joku hävitysvimma on meneillään.Eikö muuta keinoa muka ole kuin ampua joutsenia.?voi voi!

    VastaaPoista
  8. Muuten laulujoutsen on Suomen kansallislintu, siitäkin syystä, ja on se ollut uhanalainenkin joskus.
    pitääpä laittaa blogiin kuvani laulujoutsenesta joku päivä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!