keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Kuoleman monet kasvot

 

Ursula Vala:
Kuoleman monet kasvot
Totuus oikeuslääkärin työstä


Jokainen, joka on syntynyt, tulee ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella kuolemaan. Se on varmaa. Se mitä sattuu ja tapahtuu näiden kahden tapahtuman välillä riippuu olosuhteista, sattumuksista, omista ja joskus muidenkin päätöksistä ja ihmisestä itsestään. Se, miten kuolemme, on myös pitkälti sattumanvaraista, riippuen elintavoistamme, sairauksistamme tai pelkästään sattumasta. Ainoa tapa tietää kuolinhetkensä, on suorittaa kuolemaan johtava teko itse, mutta toivottavasti elämä näissäkin suunnitelmissa kuitenkin lopulta voittaisi.

Koska kuolema tulee vääjäämättä, on kirjan kirjoittajan mielestä hyvä tutustua siihen, mitä tuleman pitää. Mitä tapahtuu kuoltuamme. Lähdemmehän kuoltuamme kohti tuntematonta. 
Mille tahansa muulle matkalle lähtiessämme, tutustumme useimmiten matkakohteeseen etukäteen. Miksei sitten kuolemaankin?

Kirjan on kirjoittanut oikeuslääkäri, joka suorittaa oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia. Silloin kuolinsyyn selvittäminen on esimerkiksi mahdollisten rikosten selvittämiseksi tai poissulkemiseksi välttämätöntä eivätkä edes omaiset voi tällöin avausta kieltää. Kuvittelisin, että kuolinsyy on omaisille pääsääntöisesti helpottava tieto ja jos aivan yksiselitteistä syytä kuolemaan ei löydy ainakin hyvin todennäköinen syy tai syitä löytyy.

Kuuntelin kirjan BookBeatin valikoimista Krista Putkonen-Örnin lukemana ja kuuntelukokemus oli mitä miellyttävin aiheestaan huolimatta. Ihan oikeita tapauksia
kirjassa ei ollut tietosuojalain eikä tunnistettavuuden vuoksi omaisia ajatellen. Ruumiinavaustarinat olivat kuitenkin niitä tavallisimpia - mystisiä terveen ihmisen äkkikuolemia, joihin syy löytyy ruumiinavauksesta ja esimerkiksi liiallisen päihteidenkäytön aiheuttamia kuolemia.

Kirja oli todellakin mielenkiintoinen eikä ollenkaan ahdistava tai pelottava. Sanojen takaa huokuu kirjoittajan paneutuminen työhönsä koko sydämellään ja välittäminen ihmisistä - vaikka kaikki hänen asiakkaansa ovatkin kuolleita.

Kirjailija myöskin muistuttaa, että niin kauan kuin olemme elossa ja järjissämme, on hyvä laittaa kuntoon omat toiveet liittyen omaan kuolemaamme; tehdä tarvittavat testamentit ja ilmaista toiveet hautajaisten suhteen. Tähän lisäisin vielä hoitotahdon elämän loppumetrejä varten ennen kuolemaa ja mahdollisen elvytyskiellon, niin toivoessaan.

Kirjan lopussa oli malliesimerkkinä kirjailijan omat toiveet hautajaisistaan ja hautaamisestaan. Tämä asia täytyykin laittaa kuntoon. Jokaisen pitäisi - iästä riippumatta. Ja tämä kirja kannattaa myös lukea tai kuunnella. 



Olemme aiemminkin lukeneet / kuunnelleet kirjoja samasta aihepiiristä. Pääset lukemaan postaukset alla olevista linkeistä.









Pohdimme taannoin myös sitä, miksi kuolemasta puhutaan niin usein kiertoilmaisuin:




Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

4 kommenttia:

  1. Kuolema on vihollisemme, niin Raamattu sanoo:"vihollisesta viimeisenä kukistetaan kuolema" 1kor.15.26
    Raamatun mukaan meille ihmisille on määrättu kuolinpäivämme, ennen kuin synnyimmekään, jotkut kuitenkin kuolevat ennenaikojaan, itsemurha, huume, alkoholi, elintason sairauksien kautta...
    kuolemasta voisi kirjoittaa paljonkin, se on mielenkiintoinen ja kiehtova aihe,
    se aihe tulee tutuksi minulle Raamatun lehdillä, ja elämäni varrella myös, ei kauakaan kun olimme hautajaisissa, 62 v.kuoli liian aikaisin, hänen kohdalla voi sanoa että se oli itse aiheutettu kuolema, tupakka vei ennenaikaisesti hautaan.
    Tulevaisuudessa monetkin hautajaiset, koska yli 90 vuotiaita on 5 kpl.meidän molempien suvussa.
    Aikoinaan ollessani töissä, vanhuksia kuoli sairauksiin, niin se tuntui luonnolliselta, ehkä joku odotti pääsyä pois tästä maailmasta,
    sairauksien tuomat kivut ja uupumus, ei sitä osaa kuvitella jos se on vuodesta vuoteen jatkuvaa, silloin se on helpotus sille vanhukselle, ehkä nuoremmallekkin, jos ajattelee syöpää esim.
    Raamatussa on monta kohtaa jossa puhutaan kuolemasta,
    uskovien kohdalla kuolema on voitto.
    Sitten on tällainenkin tilanne, Raamatussa puhutaan ylöstempaamisesta, kun maailma on antikristuksen hallinnassa, täällä on täydellinen kaaos, ja hirvittävää pahuutta 7 vuotta kestävä vaivan aika, niin uskovat temmataan pois näkemättä kuolemaa, se on lohdullista lukea Raamatun sanasta, kaikki ihmiset luonnollisestikkaan eivät usko koko Jumalan sanaan, kaikki muu kerran katoaa, mutta Jumalan sana ei koskaan katoa.
    Kun Jeesus kuoli ristillä, hän kävi tuonelan porteilla ja otti kuoleman ja tuonelan avaimet, Ilm.1:18 Jeesus voitti kuoleman, ne jotka häneen uskoo, ovat voittajien puolella.
    Mielellään kirjoittaisin enempikin, mutta mun blogiin saa laittaa kysymyksiä ja kirjoittaa jos haluaa, niin vastaan siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Kuolema herättää monenlaisia tunteita. Pelkoakin, koska kuolema halutaan pitää erillään elämästä. Mutta se on ihan yhtä luonnollinen asia kuin syntymä.
      Minusta on hienoa, että kuolemasta voidaan puhua ja kirjoittaa ihan niinkuin asia on. Kuolema kun on ehkä edelleen jonkinlainen tabu, kielletty puheenaihe.
      Itselleni ainakin on käynyt niin, että tällaisten kirjojen myötä ymmärrys lisääntyy ja pelko helpottaa, jos sitä nyt on ollutkaan. Tässä kirjassahan kerrotaan siitä, mitä ihmisen fyysiselle puolelle tapahtuu.

      Poista
  2. Musta on niin hassua että ihmiset pelkää kuolemaa, se kun on ainoa varma asia mitä elämässä on, verotkaan ole niin tärkeät että pitäisi maksaa, vuokra kylläkin.
    En ole koskaan sitä pelännyt mutta olenkin ollut mystikko pennusta asti ja lähinnä se jännittävästi kiinnostaa. Siis että mitä tapahtuu ja mitä vanhemmaksi tulee sen innostuneempi olen sillä se lähestyy, tuo kutkuttavan arvoituksellinen hetki kuoleman jälkeen...mitä tapahtuu.. vai tapahtuuko mitään... hyvin jännää!!!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Olen aika lailla samoilla linjoilla kanssasi.
      Kuolema on aiheena kiinnostava enemmän kuin pelottava. Tosin, tämäkin vaihtelee oman kulloisenkin tilanteen mukaan.

      Mieli jos mikä on mielenkiintoinen. Kuinka ihan itse voi manipuloida itsensä sairaaksi ja kokea jonkin jonnin joutavan nipistyksen kuoleman oireeksi. Mutta siinä hetkessä, kun pelottaa järjen ääni on kadonnut jonnekin kauas, tavoittamattomiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!