Kuolema - oikeuslääkäri selvittää

 

Kari Karkola kertoo kirjassaan kuolemantapauksista, joita on pitkän oikeuslääkärin uransa aikana ollut selvittämässä tehden yhteensä noin 15000 ruumiinavausta. Kirjan alussa hän kertoo, että palaa avauksiin muistin varaisesti. En yhtään ihmettele, että kerrotut tapaukset ovat jääneet mieleen, niin erikoisia tapauksia kirjassa kerrotaan. Synkästä aiheestaan huolimatta kirja on asiallinen ja paikoin hauskakin, kun ruumiita töikseen avaava heittää tekstin sekaan hieman mustaa huumoria ilman, että kyse olisi kertaakaan pilkanteosta. Onhan loppujen lopuksi kuolema osa elämää ja ehkä vanhakantainenkin ajatus kuolleiden erityisestä kunnioittamisesta joutaisi haudata muiden uskomusten kanssa ainakin kahden metrin syvyyteen ja lapioida multa äkkiä takaisin päälle. Kunnioitus kuuluu ilman muuta ensisijaisesti eläville ja eläviä kohtaan. Sen puutteessa Karkolan työtaakka ei aikanaan pienentynyt, kun hän oikeuslääkärinä avasi nimenomaan rikoksen uhreiksi joutuneita.

Kirjassa kerrotaan suomalaisista ruumiinavauksen tutkimusmenetelmistä. Oikeuslääkärin pöydälle päätyy, jos kuolema on seurausta liikenneonnettomuudesta, tapaturmasta tai kun vainaja on eläessään joutunut väkivallanteon uhriksi ja sen johdosta kuollut. Joulut ja juhannukset lisäävät oikeuslääketieteellisen ruumiinavausjonon pituutta kuten myös ensimmäiset liukkaat kelit, isommalla kuvalla mielenterveysongelmien lisääntyminen, uusien muuntohuumeiden saapuminen katukauppaan.

Oikeuslääkäri avaa ruumiin, kun kuolinsyy ei ole tiedossa eikä menehtynyt ole ollut lääkärin hoidossa. Sairaaloissa tehdään myös joskus ruumiinavauksia, mutta tällöin on kyse lääketieteellisestä avauksesta ja näitä suorittavia lääkäreitä kutsutaan patologeiksi. Suomessa tehdään vuosittain 10.000 oikeuslääketieteellistä ja 5.000 lääketieteellistä ruumiinavausta.

Suomessa ruumiinavaus on kirjan mukaan huippuluokkaa. Työ tehdään huolellisesti ja pääsääntöisesti kuolinsyy selviää. Ensisijainen ja mahdollisesti toissijainen kuolinsyy ja samalla selviää myös mahdollinen kuolemaa edesauttanut perussairaus, joka ei elinaikana ollut tiedossakaan. Suuressa osassa, siis 50%, kaikista oikeuslääkärin ruumiinavauksista tehdään löydös alkoholista. Mutta alkoholia saattaa kehittyä ihmiseen kuoleman johdosta myös bakteerien aiheuttamana. 

 

Suomeen tuotuja vainajia on joskus ennen kotimatkaa avattu ulkomailla, maassa, jossa kuolema tapahtui. Kuolinsyyksi on tällöin usein merkitty sydämen pysähtyminen ja aivotoiminnan lakkaaminen. Näinhän kuolemassa aina lopulta tapahtuu, väistämättä. Mutta mitä tapahtui sitä ennen, mikä sydämen pysäytti tai sammutti aivokäyrän. Ulkomailla kuolleen osalta tämä selviää usein vasta Suomessa, jollei vainajaa ole päädytty tuhkaamaan ulkomailla.

Rikoksen tai muuten epäselvissä olosuhteissa kuolleen uhrin omaiset usein haluavat tietää kuolinsyyn. Karkolan mukaan se on osa surutyön prosessia ja helpottaa asian kanssa eteenpäin menemistä. Omaisilla ei ole oikeutta kieltää oikeustieteellisen ruumiinavauksen tekemistä,  kun kuoleman ei tiedetä johtuneen sairaudesta. Vanha yleissääntö "kotona kuolleille" pätee lähes aukottomasti. Oikeuslääkärin teräspöydälle päätyvät lähes kaikki muualla kuin sairaalassa tai muuten hoitohenkilökunnan valvonnan alaisena olevat kuolleet henkilöt. Hoitovirhe-epäilyn johdosta myös sairaalassa kuollut henkilö voidaan määrätä oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen. Hoitotahtoon voi kirjata kiellon ruumiinavauksesta, mutta kielto ei päde, jos kuolinsyytä ei saa ilman avausta selville. Kuolemansyy on aina selvitettävä ennenkuin saadaan lupa hautaamiseen.

Kirjassa murretaan myös myytti Suomesta itsemurhien kärkimaana. Vastaus kärkisijaan löytyy tilastoista. Suomessa kuolinsyyksi merkitään itsemurha silloinkin, kun se näyttäytyy todennäköisimpänä syynä. Esimerkiksi hukkumiset, ampuma-aseella tehdyt itsemurhat, joiden syinä on saattanut olla vahingonlaukaukset, rekan alle ajamiset. Muualla maailmassa nämä kirjataan herkemmin onnettomuuksiksi. Eli emme me kansakuntana olekaan itsemurhille alttiimpaa väkeä, vaan tilastomerkintöihin tulisi saada maailmanlaajuisesti yhtenäinen linja.

 

Karkola huomauttaa kirjassaan, kuinka useissa dekkareissa ruumiinavauksesta tehdään varsin epäaito näytös. Ruumiinavaajana toimii usein viehkeä nainen (miksei toki näin voi ollakin), mutta toimintatavat poikkeavat totuudesta niin, ettei voi enää puhua vain pikkuvirheistä eikä mokia voi ohittaa - ainakaan ammattilainen. Karkola mainitsee kornina esimerkkinä Patricia Cornwellin kirjoissa kuolinsyitä tutkivan, kuolinsyytutkija Kay Scarpettan. Scarpetta-sarjan kirjoista Karkola kertoo lukeneensa vaivoin kaksi, enempään hän ei vain pystynyt. Muutenkin tieteenalaa on hänen mukaansa sekä kirjoissa että televisiosarjoissa romantisoitu ja sankarillistettu turhaan. Kunnon taustatyö dekkarillekin on aina paikallaan, mutta kirja on kuitenkin aina vain kirja ja viihdyttämiseen tarkoitettu. Ymmärrän kuitenkin hyvin Karkolan ammattiylpeyden. Kirjoissa ja sarjoissa käytetäänkin usein juuri tuota termiä kuolemansyyntutkija, tai coroner, joka ammattinimike Suomesta puuttuu. Oikeuslääkäri on Suomessa käytetty nimike henkilölle, joka suorittaa ruumiinavauksen ja selvittää tai auttaa selvittämään kuolinsyyn.

Kirjasta jäi mieleen erityisesti tyhjän ruumiin mysteeri, jonka arvoituksen oikeuslääkäri selvitti. Tapahtumien kulku on melkoisen karmiva, joten jätän sen kirjasta kiinnostuvien luettavaksi. Kirja nimittäin on lukemisen arvoinen, ehdottomasti. Kieli on ymmärrettävää ja jos ammattikieltä onkin jossakin harvakseltaan käytetty, on suomennos mukana.Tällaisenkin kirjan yksi tehtävä on tuoda kuolemaa lähemmäs elämää ja näyttäytymään se luonnollisena osana ihmisen koko elämän kaarta. Syntymä, elämä, kuolema - kaikki ovat osa luonnollista kiertokulkua.Tosin, kuolema ei näissä tapauksissa ollut luonnollinen. Myöskin arvostus suomalaisia lääkäreitä kohtaan nousi, sekä eläviä hoitavia että kuolleita avaavia.

Kuva: BookBeat / Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.