Kuolleiden kirja

Pappi Kai Sadinmaa on kirjoittanut teoksen, joka on yhtäaikaa henkilökuvaus ja tietokirja, ajankuva sekä tarina elävien ja kuolleiden kohtaamisista kirjoittajan oman työpäivän puitteissa Malmin hautausmaalla. Nämä ainekset on nivottu hienosti yhteen, punaisena lankana kuolema. Ja myös elämän johtolanka ennen viimeistä henkäystä.

Kirjassa kuljetaan hautausmäärillä laskettuna Suomen suurimmalla hautausmaalla, Malmilla. Lähden Kain matkaan kuin henkilökohtaiselle opastetulle hautausmaakierrokselle. Pysähtelemme haudalla jos toisellakin. Ihmettelemme miksi aikanaan kuuluisan henkilön hauta on juuri täällä eikä useiden  muiden taiteilijoiden tapaan Hietaniemen hautausmaalla. Miksi eläessään suuri kansansuosikki on saanut hautakummulleen vain pienen muistokiven. Miksi monen kuuluisan henkilön hauta näyttää unohdetulta.

Seurailen sivusta, kun Kai keskustelee hautausmaan käytävillä kohtaamiensa ihmisten kanssa. Toiset jäävät juttelemaan. Jotkut väistävät eivätkä halua tulla kohdatuiksi. Välillä Kai toimii oppaana, kun vierailija ei löydä etsimäänsä. Niinkuin usein elämässäkin käy. Juoksemme jonkin asian perässä löytämättä koskaan todellista onnea tai rauhaa. Kuolema muistuttaa meitä siitä täällä hautausmaan käytävillä. Täällä ei yksikään nouse toistaan korkeammalle prameasta hautakivestäkään huolimatta. Vaikka eläessään olisi saanut melkein kaiken havittelemansa, lähdemme kaikki paljain jaloin, tyhjin taskuin. Se pistää miettimään, mikä lopulta on tärkeää. Ihmettelen aatteen tai vakaumuksen puolesta kuolemaan antautumista. Tai itsensä loppuun ajamista kirkkaamman kruunun perässäjuoksun takia. Kuilun reunalle voi vielä pysähtyä.

Monia tunnettuja suomalaisia on haudattu Malmille.  Useilla heistä elämän viimeiset ajat tai viimeinen hetki oli traaginen. Kuolema korjasi ihmisen osin jo tämän eläessä, kun sielusta käytiin kauppaa kuuluisuuden vuoksi. Elinpäiviäkään ei elon kirjaan ehtinyt kirjautua lähellekään eliniän odotetta vastaavaa määrää näillä kynttilää molemmista päistä polttaneilla kuuluisilla, mutta haurailla ihmisillä.

Olen hämmästynyt, surullinen ja pahoillani miettiessäni, kuinka vain vajaa sata vuotta sitten suomalainen teloitti maanmiehiään, naisia ja lapsiakin. Kuinka vaunulastillinen sotaa pakoon lähteviä lapsia ammuttiin ilmahyökkäyksen aikana. Tai kuinka itsemurhan tehneet tuli haudata siunaamattomaan maahan, metsään hautausmaan rajojen ulkopuolelle.

Mikä on se unohdettujen lapsien hauta hautausmaan kaukaisimmassa nurkassa. Miksi aseettomuutta kannattanut teloitettiin aatteensa vuoksi. Miksi Kai Sadinmaa suree niin paljon hautausmaan puiden kuolemaa. Miten kukaan voi itse elää tapettuaan toisen. Sota antaa tappamiselle näennäisen oikeutuksen - mutta ei tappamisesta kukaan selviä hengissä, lopulta kuolo korjaa tappajankin.

Viimeisillä kalkkiviivoilla olemme kaikki saman edessä. Suuren armahduksen, lopullisen ja tuntemattoman. Kukaan ei tiedä, mitä sitten, mutta kaikki tietävät, että jokainen vuorollaan.

Eläessään ei kannata tuhlata ajatuksia omalle kuolemalleen. Se tulee varmasti. Voi yrittää elää niin, että kuolema ehkä kohtaa meidät myöhemmin. Ei kannata leikitellä kuoleman kanssa kuin sitä houkutellen. Se kun tulee lopulta pyytämättäkin.

Kirjassa ei mennä kuoleman hetkeä pidemmälle eikä oikeastaan edes siihen asti kovin yksityiskohtaisesti. Loppujen lopuksi Kuolleiden kirja kertoo kaikkein eniten elämästä.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.