Verhon takaa kuultua

Olin tässä taannoin ensiavussa. Minusta oli otettu kokeita ja odottelin omassa kopissani verhojen takana lääkärin käyntiä. Väkisinkin tuli kuultua keskustelu jos toinenkin. Hoitajat puhuivat potilaista paikan numeroilla, mutta väliin kuulin oman ja jonkun muunkin nimen mainittavan. 

Aikamoinen sutina siellä kävi. Olin lähellä "lennonjohtoa" (sellainen on Syke- tv-sarjassakin), jossa hoitajat kävivät välillä tietokoneen ääressä kurkkimassa jotain.

Minä olin kytkettynä kolmella anturilla laitteeseen, joka seurasi sydämen rytmiä. Yhtäkkiä laite alkoi ulista ja hoitaja syöksyi paikalle ja tarkisti anturit sanoen, että laite hälytti niinkuin sykkeeni olisi kokonaan hävinnyt. No kiva! Turha hälytys onneksi. Muutenhan en ehkä olisi tätä kirjoittamassa.

Potilaita tuli ja potilaita lähti, koteihinsa tai palvelutaloihin. Vasemmalle puolelleni tuotiin rouva, joka aloitti hetimiten lähes tauottoman apua-huutelun. Hetken päästä kuulin syyn. Lonkan keinonivel oli lähtenyt paikaltaan, toisen kerran kahden vuorokauden sisään ja nyt se pitäisi leikata. Apua-huutelu jatkui ja hän olisi halunnut vessaan. Hoitaja sanoi, että laittavat pitkäaikaisen katetrin. Mutta laittoivatkin sitten vaipan. Kotonaan asuva ihminen joutui "tekemään alleen." Ehkä se oli hänelle tuttua, ehkä ei.

Toisella puolellani oli kotiinlähtöä odottava Kaisa. Hänen piti alkaa pukea omia vaatteitaan päälle. Ja sitä ennen nousta makuuasennosta istumaan.

- Auta minut ylös, Kaisa sanoi hoitajalle.

- Neuvon sinulle miten pääset ylös, vastasi hoitaja ja jatkoi: käänny kyljellesi.

- Ei käy. Otat nyt kädestä kiinni ja vedät, oli Kaisan vastaus.

- Sinun kuuluu olla omatoiminen, kun menet kotiin. Nyt harjoitellaan, vastasi hoitaja.

- Sinun kuuluu nöyrästi palvella. Autat nyt, Kaisa vaati.

- Ei palvella, vaan auttaa, oikaisi hoitaja.

- Sinä olet väärällä alalla, Kaisa oli tietävinään. Ja jatkoi vielä: jää niin paha mieli täällä sairaalassa olosta, kun et voi ojentaa kättäsi.

- Minä autan, kun neuvon, hoitaja pysyi tiukkana 

- Sinä naurat, kun minä tipun sängystä maahan, Kaisa uhosi.

- En naura, etkä tipu, kun teet niinkuin neuvon. Kuuntele edes,  hoitaja jatkoi kärsivällisesti.

Tämän jälkeen he puhuivat hetken toistensa päälle, kompromissia ei syntynyt ja sitten  tuli hiljaista. Hoitaja taisi käydä hetken hengittelemässä. Ymmärrän molempia osapuolia, kun he eivät keskenään kohdanneet odotuksineen ja toimintatapoineen. Meni jokunen tovi, ja Kaisa pääsi omin avuin ohjeilla ylös ja alkoi pukeutua pyydettyään ensin, että hänet puettaisiin. Ei puettu, mutta vaatteet oli päällä, kun taksinkuljettaja tuli hänet noutamaan.

Minulta tultiin ottamaan koronatesti, kun miettivät, että jäisinkö yöksi tarkkailuun. Koronatesti oli negatiivinen, mutta pääsin lopulta yöksi kotiin. Tutkimukset jatkuvat työterveydessä. Ja käyntini syy oli edelleen huimaus, joka ehkä johtuu korkeasta verenpaineesta, joka nousee aina yöllä kovin korkeaksi. Lääkitystäkin on jo viime kerran jälkeen lisätty.

Voit lukea hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta näistä kahdesta postauksesta:

Jo kahdeksan viikkoa yhtä pyöritystä

Hyvänlaatuinen asentohuimaus osa 2

ja muusta huimauksesta tästä:

Huimauksen jatkot

Kuvat: Pixabay