Puut taipuivat ja tuuli oli puuskittaista. Välillä se osui omalle tontille ja välillä puuska osui johonkin kauemmas. Meidän takapihan takana on korkea kallio, johon kaikki tuulet osuvat aina. Mutta tämä tuuli oli pitkästä aikaa sellainen, että se tuli meidänkin tontille. Harvoin pohjoisesta tuulee tai myrskyää. Yleensä tuulee etelästä tai lännestä, jolloin edellä mainittu kallio antaa suojaa eikä myrskyt tavallisesti tunnu missään.
Nyt kun menin Haukkulin kanssa ulos, niin kallion syrjästä naapurin tontin kohdalta kaatui iso puu kovalla ryskeellä ja piti pahaa ääntä. Sisällä ollessa kuului, kuinka katto natisi ja naksahteli. Onneksi tiilikatto ei ihan heti lähde kokonaisena lentoon, mutta voihan sieltä yksittäisiä tiiliä irrota.
Meidän tontin takaosassa on pieni kaistale "puistoa", jossa on nuoria, tulitikkumaisia koivuja, mutta tämä tuuli ei niihin vaikuta. Ne ovat niin taipuisia ja ohuita vielä. Tulisipa siihen joku zombi, niin käytäisiin tekemässä siitä seuraavan talven takkapuut. Silloin kun tähän muutettiin melkein 21 vuotta sitten, niitä koivuja ei vielä ollut ja kallio antoi aika jylhän näkymän olohuoneen ikkunasta ympäri vuoden. Nyt tuo jylhä kallio näkyy vain talvella, kun ei ole lehteä puussa.
Yritin vangita myrskyn voimaa kännykkäkameralla, mutta eihän se niissä kuvissa näytä kummoiseltakaan. Hiihtoladut menevät pilalle tämmöisellä tuulella, kun kaikenlaista roskaa kertyy laduille. Jos ei uutta lunta tule, niin tämän talven hiihtokelit alkaa olla siinä. Tosin maanantaille on ennustettu 10 cm:n lumikerrosta.
Haukkulin siivousulkoilu on perinteinen tapahtuma, joka täytyy suorittaa aina viikkosiivouksen jälkeen. Se juontaa Haukkulin pentuajoilta. Se on aina ollut hyvin innostunut siivoushommista, sekä imuroinnista että moppauksesta, että sen jälkeen tulee pissahätä. Ja siivouksen jälkeen se on yleensä väsynyt ja valmis päiväunille.
Ylläolevassa kuvassa näkyy, miten paljon takapihalla on vielä lunta. Puutarhakeinun runko talvehtii siinä ja meidän ja naapurin välinen aita, josta koira ei pääse yli, on osittain lumen alla. Marjapensaista näkyy vain latvat. Talvimyrsky on riepotellut tontilla olevia koivuja niin, että niiden pieniä oksia on lumen pinta mustanaan. Kuva on otettu 26.3.2022.
Koivun takana painaumana näkyy lampi, jonka kanssa touhuaminen alkaa taas, kun jää ja lumi on sulanut, sammakot kuteneet ja varikset enimmäkseen syöneet sammakonkudun.
Muutamana keväisenä iltana sieltä tulee kuulumaan melkoinen kurnutus, kun sammakot ovat lemmenpuuhissaan. Mutta niitä on mahdoton päästä läheltä katsomaan tai kuvaamaan, koska ne havaitsevat lähestyvän ihmisen jo kaukaa, usean metrin päästä. Kurnutus loppuu kuin seinään ja kuuluu vain loisketta ja sen jälkeen on täysi hiljaisuus, vaikka kuinka hiljaa yrittäisi hiipiä lähemmäksi lampea. Olen yrittänyt monena keväänä.
Tai ehkä niillä on niin tarkka hajuaisti tai joku muu aisti, millä ne havaitsevat lähestyvän ihmisen.
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Tutkin vähän, hajuaisti tuntuu olevan kaikilla sammakoilla kehittynyt hyvin ja sitten osalla on kalojen tapaan kylkiviiva joka välittää veden värähtelyt sammakon kuulaan tiedoksi. Kuulevatkin aika hyvin eli näiden kombo.
VastaaPoistaHaukkuli, ihana koiruuden hellittelynimi, kiitos;)
Kiitos kommentistasi. Ja tutkimuksestasi. Niin minäkin olen itekseni ajatellut, että niillä (sammakoilla) täytyy olla jotain "supervoimii", kun ne ovat niin tarkkoja. Koiruudella on oikeakin kutsumanimi, jota ei paljasteta blogissa ja sitten on vielä kennelnimi. Se on suomennettuna kutakuinkin: kaiken rakkautesi saat antaa minulle. Myös Haukkulilla on jotain supervoimii. Sillä postauksessa mainitulla puistokaistaleella kulkee joskus kauriita, niin Haukkuli huomaa ne sohvan selkänojalla torkkuessaan, vaikka on silmät kiinni. Ja niiiin hiljaa ja varovasti kun ne (kauriit) kulkevat. Onpa se joskus havainnut ne, vaikka on itse ollut toisessa huoneessa. Ihan käsittämätöntä.
PoistaHarvemmin tuollaista kevät-myrskyä on nähtykään kuin tämä oli.
VastaaPoistaMeilläkin menivät sähköt ja vesi poikki.
Kukas sitä nyt haluaisi lemmenpuuhiaan häirittävän. Eivät edes sammakot. 😀
Kiitos kommentistasi. Näinhän se on. Pitäisi minunkin opetella vähän hienotunteisuutta eikä ryysätä lammen rantaan, kun toisilla on herkät hetket meneillään. Yhtenä keväänä, kun sattui olemaan oikein hiljaista, se kurnutus kuului sisälle asti. Vai olisiko niitä sammakoita ollut poikkeuksellisen paljon. Avasin tuuletusikkunan ja kuuntelin. Tai se on oikeastaan sellaista hyrinää/hurinaa, kun niitä on oikein paljon.
PoistaMä tykkään myrskyistä tiettyyn pisteeseen asti.Yks kokemus oli hieno katsella, kun istuin kesämökin kuistilla pielisen rannalla, oli ukonilma, tuuli niin että aallot nousi korkealle,salamat loi valon koko tienooseen, ja sitten rankka sade, nautin katsella luontoa kuinka se näytti mahtavan voimansa.
VastaaPoistaSilloin kun oli Tapani myrsky, ajoimme Pirkkala/Mikkeli suunnalla, en ollut koskaan ennen nähnyt sitä miten puita oli kuin leikkurilla leikattu puolesta välistä pitkän matkaa, ja kaatuneita puita tietysti paljon myös.Ne on pieniä nää Suomen myrskyt, tuulen nopeus on aina sitä samaa luokkaa, nyt tämä myrskytuuli korkeintaan kattoa kolisteli, silkki koiramme kun on arka, niin pelkäsi kolinaa, minun mielestäni se ei kuulostanut miltään.
Ehkä täällä päin ei ole sellaisia myrskyjä kuin itä-suomessa ja hesassa päin.
Kiitos kommentistasi. Se Tapanin myrsky oli aika kaamea, tästä lähistöltä kaatuili monta puuta. Puhumattakaan niistä elokuun 2010 myrskyistä. Aika läheltä meni kahdesta kohdasta metsästä kaikki puut poikki kuin tulitikut. Siitä oli joku trombi tai syöksyvirtaus mennyt. Olisikohan ollut sama kerta kun olit siellä Pielisen rannalla. Muistan sen sunnuntai-iltapäivän. Kuuntelin pitkään tasaista jyrinää, joka kuului etelän suunnasta. Sieltä se tuli ja oli päällä ihan yhtäkkiä. Tavaroita lenteli pihoilta, mm. trampoliineja pitkin ja poikin.
Poista