tiistai 19. huhtikuuta 2022

Roskisdyykkarin balladi

Jo toinen vieraskynäilijämme tarttui näppäimistöön ja kirjoitti blogiimme postauksen ajankohtaisesta aiheesta. Hän ei halua nimeään eikä muitakaan tarkempia tietojaan julkisuuteen. 


Törmäsin kierrätysasemalla henkilöön, jolla oli pitkä metallinen sauva, jossa oli koukku. Lajittelin omat jätteeni ja seurasin toisella silmällä hänen työskentelyään. Näytti siltä, että metallikontin sisältö häntä kiinnosti eniten ja tosiaan, hän noukki sieltä arvokkaita esineitä. Kiinnitin huomiota kahteen samanlaiseen metalliesineeseen, jotka näyttivät olevan design-mallisia pyöreitä lyhtykynttilöitä. Ihailin hänen taitoaan ja rohkeuttaan. 

Moni meistä on saattanut törmätä raitilla henkilöön, joka etsii pullo- ja tölkkipanttia, mutta tunsin henkilökohtaisesti myös henkilön, joka etsi ruokaa isoista kaatopaikkalavoista erityisesti kauppojen läheisyydessä. Se oli tavallaan protesti jollekin taholle, miten ruokaa päätyy roskikseen, vaikka se on vielä syötävää tai parasta ennen -päiväyksen jälkeen sitä on voinut syödä turvallisesti. Tärkeintä on tietysti  se, ettei viimeinen käyttöpäivä -merkintä ylity. Tämä henkilö perusti myöhemmin ruokapankin pääkaupunkiseudulla.  

Lisäsin postauksen loppuun Fredin laulun Roskisdyykkarin balladi. Sanoissa mainitaan muun muassa: vaikka paremmaksi kaikki muuttuu silti hyväksi ei milloinkaan”. 



Olen saanut itse työskennellä pääkaupunkiseudulla hyväntekeväisyysjärjestössä, joka kuuluu Suomen suureen jakelupisteeseen. On hienoa, kun kauppiaat antavat parasta ennen -päiväyksellä merkittyä ruokaa vähäosaisille. Siitä lankeaa kauppiaille suuri kiitos.

 


Vähäosaisuus on yhteiskuntamme suurimpiin haasteisiin kuuluva ongelma, johon on vaikeata vastata. Kolmas sektori on se toimija, johon valtiovalta usein turvautuu. 

Fredi: Roskisdyykkarin balladi

Kuvat: Pixabay ja Pexels

Kuvien henkilöt, esineet ja elintarvikkeet eivät liity tapaukseen. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 





7 kommenttia:

  1. En nyt ymmärrä miten tuo fredin biibin lainapätkä sopii tähän. Kyllä minun elämäni on nimenomaan näiden ihmisten takia muuttunut paremmaksi, jopa hyväksi ajoittain, siis rahan psta kun olen käyttänyt näitä ruoanhakupalveluita, eli saanut avustusta kolmansilta toimijoilta.
    Hyväksi ei milloinkaan? Jo on negatiivinnen asenne jolla ei varmasti näitä palveluja perusteta. Hmph!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kirjoittaja on kuullut tämän biisin esim. autoradiosta viedessään jätteitään pois ja se on inspiroinut tarttumaan kynän eli nykyisin näppäimistöön. Myös, jos ihminen on asunnoton ja henkensä pitimiksi joutuu kaivelemaan tavaroita roskiksesta, voi olla vielä matkaa siihen, että elämä on hyvää. Voihan se tietysti olla hyvää siltikin. Mene ja tiedä.

      Poista
  2. Minä olen ollut myös tuossa operaatio ruokakassi toiminnassa mukana, muistan kun tuomiokirkon edessä oli Kilometrin pituinen jono.

    (ja näin kun Sukari meni ohi, liekkö ihmetellyt mikä jono tämä on.)

    Ihmiset sai todella hyvää ruokaa, punainen lappu leivässä, maidossa tai jossain eineksessä ei merkitse mitään, ruoka on silti vielä syönti kelpoista, noita punaisia lappuja ei joskus aikoinaan harrastettu, eikä ollut ruoka jonoja, tiedän että vieläkin heitetään ruokaa roskiin, niin kävi kerran kun ystävä oli hakemassa kaupasta hävikkiruuat, ilm.tieto ei kulkenut, niin kaikki meni roskiin.
    Muuten hävikki ruuasta srk.t joutuu maksamaan, ei ne täysin ilmaista ole, vaikka suuri yleisö niin luulee, tiedän minkä summan kauppa ottaa, kun itsekkin olen antanut rahaa siihen että ihmiset saa ruokaa.
    Yks esim.kerran sattui kaupassa olemaan Fazerin marjapiirakka päivän vanha hyllyssä, sanoin myyjälle että saanko tästä alennusta, niin myyjä sanoi että "ei tätä voi myydä" no kysyin "mihin te sitten laitatte sen",
    niin ei hän sanonut.
    Itse en halua mielellään ihan tuoretta syödäkkään, ilmavaivojen vuoksi,
    meidän lähikaupasta käyn joskus sunnunt.iltaisin 50% alennuksella jugurttia, makkaraa,maitoa,leipää mitä sattuu aina olemaan, siinäkin kaupassa kerran halusin ostaa päivän vanhan luomu maidon, myyjä sanoi että ei sitä voi myydä, mutta tinkasin sen kuitenkin, lopulta antoi, ei maito ole päiväyksestä viikonkaan päästä vielä vanhaa.
    Mutta on ihmisiä jotka ovat aika tarkkoja tuon päiväyksen suhteen.
    Ja joka kaupungista löytyy myös niitä jotka etsivät ihmisten roskalaatikoista ruokaa, biojäte astioitakin näkyy olevan joidenkin pihoilla.
    Minulla jää joskus leipää liian vanhaksi, mut ei homeisiksi, niin vien metsään ketuille, pian ne on sieltä hävinneet, hävikkiä meillä tosi harvoin tuleekaan.
    Kun kävin työssä pyörällä, (kylläpä aika rientää, siitäkin on jo 5 vuotta) keräsin paljon tölkkejä, niistä tuli joskus 20-30 euroa verotonta tuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Juu ei ole vielä tarpeeksi kova puute ruoasta, kun lukee miten paljon kaupoistakin menee ruokaa roskiin. Ja toisaalta syynä ovat ehkä liiankin tiukat hygieniamääräykset. Moniin vuosiinhan ei ole enää saanut viedä suurkeittiöistä jämäruokia esimerkiksi sikaloihin, mikä on ihan järjetöntä. No jonkun verranhan ravintoloista myydään ulos annoksia iltapäivisin, kun lounaalta on jäänyt yli. Se on jo hyvää kehitystä. Itsekin käyttäisin enemmän tätä palvelua, mutta gluteenittomuus aiheuttaa omat rajoituksensa. Lisäksi en pidä ruoasta, joka on tolkuttomasti maustettua. Tai siitä ei näe ja tunnista edellä mainitun vuoksi sen ainesosia. Kyllä ruoasta pitää voida nähdä ja maistaa, onko se uinut vai lentänyt ennen lautaselle päätymistä. Tämän vuoksi en syö koskaan esim. nepalilaista ruokaa. joka maistuu ja näyttää ihan samalta, riippumatta siitä onko se kalaa, kanaa, lihaa vai kasvista. Yhden kerran maistanut ja se riitti.

      Poista
  3. Nyt olikin uutisissa että EU ruokaa tuleekin maksukorteiksi, saa nähdä miten se toimii, periaatteessa nuo ruokajaot pitäisikin olla sellaisia että oikeesti tarvitsevat, ketkä toimeentulotuki rahoilla elävät, tai alkoholisoituneet, sillä joukossa on varmasti niitä joilla on hyväkin toimeentulo tai eläke, jotkut voi käydä autolla ruokajonossa, auto on kallis kapistus, kun kerran ilmaisiksi saa, niin mummot pelaa automaateilla, mutta taisivat hyväntekeväisyyteen mennä nekin rahat.?
    hyvä niin.
    Fredin kappalehan on aikas vanha, se aika oli ihan toinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Totta töriset, että aika oli toisenlainen 70-luvulla, kun Fredin biisi julkaistiin. Meidän ei ehkä pitäisi tehdä liian hätäisiä johtopäätöksiä ruokakassijonoista kävijöistä. Voihan olla, että joku autolla kulkeva ei vie ruokaa itselleen, vaan jollekin toiselle, joka ei itse pääse hakemaan. Toki onhan niitäkin hyvin toimeen tulevia, jotka käyttää kaikki ilmaiset mahdollisuudet hyödykseen. Itsekin olen tuntenut yhden pariskunnan, joka kuului paikkakunnalla tunnettuihin "ammattisyöjiin". Ruokkivat itsensä pääosin ilmaisissa tapahtumissa, jopa varastivat ruokaa ja sitten toisaalta esiintyivät varakkaina ihmisinä. Mutta myöhemmin erosivat ja asuvat nyt eri paikkakunnilla.

      Poista
  4. Voi että näitä mun kirjoituksia on paljon, mutta vielä tuosta ruuasta tämä kommentti.
    Miten käy sitten kun sodan takia ei ole ruokaa niinkään saatavilla, samoin hallitus on ajanut maataloutta alas, ilmaston takia pitäisi vähentää lihansyönti,
    mä en ymmärrä miten liha ja meidän ilmakehä yhteen soppii, ?
    mutta nyt on liian myöhäistä kun....
    en ennustele, mutta aavistan että nälänhätää voi tulla meidän rakkaaseen suomeenkin, maatilat ei kannata, viljaa ei saada muualta.

    Ehdotus: Pieni kasvimaa ulos, tai parvekkeelle ämpäri perunat ja porkkanat. Maitojauhe laatikot säilyy monia vuosia, riisit ja kauraryynit ei vielä paljoa maksa, mutta ne ei säily kuin korkeintaan vuoden.

    Tuttavani luopui lehmistä, niin sain täyttä maitoa aika paljon, laitoin pakastimeen, koska emme juo sitä, vaan otan aina tölkin sieltä jos teen siitä puuroa, lettuja, velliä tai pullaa, niin että maitoakin voi pakastaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!