Saat rakastaa kuoleman jälkeenkin

Vieraskynä: Sinikka Virolainen

Johtava diakoniatyöntekijä

"Toivon, että moni saisi kirjoituksestani lohtua ja tukea."

Poliisien tuodessa tiedon lapsemme kuolemasta pahin painajaiseni oli käynyt toteen.  Tieto rakkaan nuoren kuolemasta oli järkyttävä, ja se pysäytti elämäni kertaheitolla. Mielessäni oli vain kaksi asiaa: en kykene töihin ja haluan nähdä kuolleen lapseni. Koin elämäni siirtyvän kuplaan, mihin ei mahtunut muuta kuin kuolema. Kaikki muu tuntui etäiseltä ja jollekin muulle kuuluvalta.

Sain onneksi tukea paljon. Läheisiä ihmisiä tuli käymään, ja he olivat yhteydessä monin tavoin. He olivat minulle toisen maailman lähettiläitä, elämän jatkuvuuden edustajia. Tämän koin erityisen tärkeänä, vaikka voimani olivatkin rajalliset kohdata ihmisiä. Tipuin surun suohon, johon oli vaan suostuttava. Koin, ettei ollut vaihtoehtoja. Suru oli raastavaa, tuskaista ja ahdistavaa.

Aloin kirjoittaa kirjaa kaikesta, mikä liittyi nuoremme kuolemaan: tunteista, ajatuksista, aivan kaikesta. Syntyi monia runoja ja ajatelmia. Koin kirjoittamisen minulle luontevana ja helpottavana. Kirjoittamiseen mahtui lohdutonta itkua, mutta kiitollisuutta ajasta, jonka olimme saaneet yhdessä elää. Kiitollisuutta, että olin saanut rakastaa ja olla hänelle äiti.

Koin surun vuoristoradaksi, jossa suru on koko ajan kanssani, ja välillä vaunu kuljettaa niin lujaa vauhtia, että se on vain pelottavaa, ja vaatii voimia pysyä kyydissä. Sain kokea myös sen, että sureminen auttoi. Sain itkeä, elää surussani ja myös kokea helpotusta. Tukena oli mieheni, ja saimme käsitellä paljon asioita yhdessä.

Läheisten lähellä oloa ei korvaa mikään. Vaikka surevan lähellä joutuu kokemaan avuttomuutta ja osaamattomuutta, niin haluan rohkaista kaikkia, joiden läheisiä suru on kohdannut. Ole lähellä, se riittää, sinä riität! Haluan myös rohkaista surevia: suostu suruun, ja jonain päivänä voit kokea elämän jatkuvan.

Suosittelen lämpimästi myös hakemaan ammattiapua keskusteluapua tarjoavilta tahoilta. Itse pääsin lyhytpsykoterapiaan, jolla oli iso merkitys surun käsittelyssä. Seurakuntien sururyhmissä saa vertaistukea, mikä auttaa osaltaan surun käsittelyssä. Elämän voima kantaa meitä, vaikka itse emme aina saa tästä voimasta kiinni. Inhimillisessä ihmisyydessämme on niin paljon asioita mielen päällä, ettei mieli jaksa keskittyä.

Suru tarvitsee tilaa. Surun keskellä hengittäminen ja oleminen voivat olla ainoita, mitä jaksaa. Jumalan rakkaus ja lähimmäisten lähellä olo kantaa. Rakkaus ei koskaan kuole, eivätkä rakkaan ihmisen muistot. Saat rakastaa kuoleman jälkeenkin.

Kuvat: Sinikka Virolainen

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Teksti on julkaistu Kirkonseutu-lehden verkkosivuilla 10.3.2022 sekä paperisena ilmestyneessä lehdessä Ajattelen ääneen -palstalla.