torstai 27. tammikuuta 2022

Kuivakakkua


Mausteinen ja hyvin säilyvä kuivakakku on hyvä makea pala kahvin kanssa. Nykyään kuivakakut ovat taas kovastikin muodikkaita. Joulun aikaan leivoin muutamankin taatelikakun lahjoiksi ystäväperheille.

Rasvaahan kuivakakkuun tulee, mutta voin sijasta siinä voi käyttää leivontamargariinia, joka lienee voita terveellisempää. Siitäkään nyt ei voi olla ihan varma, koska palmuöljyä niissä näyttää olevan. Jossakin tuotteessa ”eettisesti tuotettua”, mitä se nyt sitten mahtaakaan tarkoittaa. 

Oliiviöljyä tai muuta ruokaöljyä en ole koskaan kokeillut kakkuun. Olisikohan siinä mitään järkeä? Onko kukaan kokeillut? Öljyhän on 100% rasvaa, joten ehkä sitä pitäisi laittaa vähemmän kuin esimerkiksi voita. 



Kerman tilalle voi laittaa kermaviiliä tai creme fraichea. Tai vaikka piimää. Nostatusaineena on käytettävä ruokasoodaa silloin, kun käyttää jotain hapanmaitovalmistetta. Sen lisäksi olen laittanut myös leivinjauhetta sekä soodan kaveriksi ihan pienen tilkan valkoviinietikkaa (1tl), joka tehostaa soodan vaikutusta kakun nostatuksessa.

Kakkuvuoan jauhotuksessa olen käyttänyt gluteenittomia korppujauhoja. Tällä kertaa käytin perunajauhoja, mutta ne eivät osoittautuneet yhtä hyviksi. Kakku tarttui vuokaan yhdestä kohdastaan. Ja kun gluteenittomasti täytyy leipoa muutenkin, niin tällä kertaa käytin kakkuihin gluteenittomia kaurajauhoja, vähän mantelijauhoa, riisijauhon jämät pussin pohjalta ja lisäksi Sunnuntai -merkkisiä gluteenittomia leivontajauhoja. Kaurajauhoja oli koko määrästä noin puolet. Kakkujen rakenne ei mielestäni poikennut juurikaan vehnäjauhoilla tehdystä. Ainakin kaurajauhot ovat kuitu- ja proteiinipitoisempia kuin vehnäjauhot. 



Reseptejä kuivakakkuihin löytyy netistä vaikka kuinka paljon. Nämä kaksi, jotka nyt leivoin, eivät sisältäneet perusaineiden lisäksi muuta kuin kanelia, neilikkaa ja vanilliinisokeria. Maustamisessa ja muiden lisäainesten käytössä voi käyttää omaa mielikuvitusta. Voi laittaa kuivattuja marjoja tai hedelmiä pieninä paloina, rusinoita, säilykeananasta, mantelirouhetta tai -jauhoa tai pähkinärouhetta. 

Laitan aina kuivakakkuun myös ripauksen suolaa. En tiedä, mistä olen sen saanut päähäni. Vastaavasti joihinkin liharuokiin laitan ripauksen sokeria. No ainakin kiisselistä suola vie pois ”veden maun”. 



Kakkutaikinasta voi myös paistaa muffinseja muffinsipellillä. En ole koskaan kokeillut, mutta ehkä vielä sen teen.

Seuraavaksi teen varmaan jonkinlaisen rommi-rusina-(pähkinä?) -kakun.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

1 kommentti:

  1. Olet leiponut ihania herkkuja. Maustekakku säilyy tosiaan hyvin, ja maku vain paranee. Minä olen jumittunut leipomaan sitruuna- ja tiikerikakkuja. Jouluna tein itselle ja naapureille taatelikakkuja ja englantilaista hedelmäkakkua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!