perjantai 10. joulukuuta 2021

Itsenäisyyspäivän kanaa

Kuva ei liity tapaukseen.

Itsenäisyyspäiväviikonloppu kului sen verran tohinassa, ettei juhlapäiväksi mitään kummoista juhlamenyytä ehditty suunnitella. Niinpä raapaistiin lounasruoka kokoon ihan kirjaimellisesti niistä aineksista mitä nurkista sattui löytymään. Niinhän siinä käy monesti muulloinkin. Mutta hyvää tuli. Sipulia pilkkoessani leikkasin peukaloon pienen haavan ja kun ei haluttu lounasta terästää ihmisverellä, niin Isäntä saikin tehdä loput pilkkomiset. 

Siinä kohtaa hän oli jo kypsentänyt pannulla 250 g broilerin jauhelihaa, joka oli jäänyt ylimääräisenä pakastimeen jostain Ruokaboksin ateriasta, mitä ei syystä tai toisesta tullut tehtyä. Riisit olivat jo kiehumassa, enää puuttui suippopaprika ja omena, jotka pilkottiin mukaan ja käytettiin pikaisesti pannulla. 

Mausteina käytin suolaa, mustapippuria, currya, sokeria  ja rakuunaa sekä yhden kanafondin ja 1/2 rkl valkoviinietikkaa. Lisäksi ruokaan tuli 2,5 dl Flora-ruokakermaa ja tilkka vettä, jolla huuhtelin kermapurkin, ehkä max. 1 dl. 

Lautaselle murusteltiin annoksen päälle vähän Aura-sinihomejuustoa, joka oli unohtumassa jääkaapin perukoille. 

Ja tämän valmistaminen kahden kokin voimin vei aikaa sen 10 min, no ehkä 15 min. Paprika ja omena saavat jäädäkin vähän ”al denteksi”.

Tässä vielä ainekset:

250 g broilerin jauhelihaa

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

1 suippopaprika

1 omena

1/2 rkl valkoviinietikkaa

2,5 dl Flora-ruokakermaa

paistamiseen öljyä

rakuunaa, currya, mustapippuria, suolaa, sokeria, jokaista ripaus

1/2-1dl vettä

Aura-sinihomejuustoa pinnalle maun mukaan ja lisäksi keitetään jotain riisiä. Meillä sattui olemaan basmati-riisiä. 

Kuva: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

2 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta🤗
    Kaikki uudet kokkailu vinkit ovat aina tervetulleita.
    Täytyykin useammin jatkossa ostaa broilerijauhelihaa.
    Mukavaa adventtisunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja samoin sinulle! Ainahan siitä saa vähän vaihtelua, kun on jotakin edes vähänkin erilaista kuin yleensä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!