Virtsaparkituksesta

No nyt tuli kyllä mentyä oman laatikon ulkopuolelle aamun lehteä lukiessa (sunnuntaina 26.9.2021). Törmäsin otsikossa olevaan sanaan ja ekana tuli tietysti mieleen jokin auton pysäköimiseen liittyvä asia. Ylläoleva kuva liittyy asiaan yhtä vähän, mutta se löytyi Pixabaysta hakusanalla parkitus.

Kyse ei kuitenkaan ollut pysäköintiasioista. Artikkelissa kerrottiin kansalais- yms. opistoissa alkavista harrastuskursseista. Jutusta selvisi, että kyseistä ainetta (virtsaa) käytetään yhtenä menetelmänä kalan nahan parkitsemisessa. Kurssi järjestetään Wellamo-opistossa Lahdessa, eikä ole edes ensimmäinen kerta. 

Seuraavaksi mietin, että sisältyykö kaikki tarveaineet kurssihintaan vai pitääkö niistä maksaa erikseen vai hankkia itse? No en ole kyllä kyseiselle kurssille menossakaan enkä ole tähänkään saakka ku**sta joutunut maksamaan. Paitsi joskus jossain ulkomailla ja Helsingin rautatieasemalla wc:ssä, mutta silloin olen ollut luovuttavana osapuolena. 

Seuraavaksi sitten jäin pohtimaan, että mihin mahdetaan käyttää parkittua kalan nahkaa? Tuli mieleeni eräs aihe, josta postasimme tänne blogiin joskus kauan sitten. Tämä menee jo vähän K-18 -osaston puolelle, mutta ohessa linkki siihen postaukseen:

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/05/kala-toosassa.html

Parantumattoman uteliaisuuden vuoksi oli pakko mennä googlettamaan. Vegaanit ja herkkänahkaiset, lukeminen kannattaa ehkä lopettaa tähän. 

Netistä löysin sivun sogsakk.fi ja sieltä monisivuiset ohjeet perinteisistä parkitusmenetelmistä poronnahalle, turkiksille ja kalannahalle. Ja toden totta, virtsaa käytetään kalan nahan parkitsemiseen. Ei tietenkään pelkästään, vaan siitä keitetään sopivanlainen soppa, jossa sitten parkittava nahka käytetään/keitetään.

Poronnahalle voidaan tehdä myös aivoparkitus. Siihen keitokseen tarvitaan yhdet poron aivot ja muutamia lisäaineksia. Samasta jutusta tulin tietämään, että paras puukon tuppi syntyy lehmän tai hirven nahasta. 

Työvälineiden nimet olivat myös minulle uusia: jiekiö, käsijiekiö, näskäyspukki, -lauta, pehmityspuu, nahkurinpenkki, parkkikaavin, oikomisrauta ja -puu sekä pulsaattorikone (se on minullekin tuttu laite, äiti pesi sillä pyykkiä 1970-luvulla).  Mainittiin jossain kohdassa myös ne nahkurinorret, jotka ovat meille tutut erään poliitikon lausahduksesta.

Myös muuta uutta sanastoa löytyi netin ohjeista paljon: kurmu, sisna, pailakka, niestasäkki, nivotus, kesipuoli, piklaus. 

Parkitsemiseen käytetään eri puulajeista uutettua parkkiainetta, joka sijaitsee puun ja kuoren välissä (tuttu paikka siis monelle). Se sisältää parkkihappoa joka kypsyttää nahan ja antaa sille värin. Eri puista saadaan eri värisiä parkkiaineita. Eniten käytetään pajua, koivua, kuusta ja leppää. 

Myös monia muita aineita käytetään prosessissa, esimerkiksi vehnäjauhoja, sammutettua kalkkia, suolaa, AIV-happoa, piimää, ruisjauhoja, mäntysuopaa, erilaisia öljyjä, rautasulfaattia, etikkaa, sahanpuruja, alunasuolaa, tervaa, shampoota, astianpesuainetta, kananmunankeltuaista. Kaikkia ei tietenkään käytetä jokaisessa prosessissa, vaan riippuen siitä, mitä nahkaa parkitaan ja mihin tarkoitukseen.  

Nahan parkitseminen ei ole ihan jokaisen kotikokin hommaa. Tarvitaan vuodan koosta riippuen 100-150 litran vetoista kattilaa, muita astioita ja edellä mainittuja työvälineitä, käsittely- ja varastointitilaa ja seinä, johon nahat voi naulata kuivumaan. Nahan parkitseminen  vaikuttaa olevan tosi paljon aikaa vievää ja monta työvaihetta sisältävää työtä. Ja välillä vähän haisevaakin. Haju- ja kuuloherkkäisenä ei sovi minulle. Voimakkaat hajut voivat laukaista migreenin ja voimakkaista äänistä stressaannun muuten vaan.

Lohjalaisessa Hiiden opistossa on järjestetty jo useana vuonna Tylsän valokuvauksen työpaja, johon ainakaan minun ei tarvitse osallistua. Tylsiä valokuvia syntyy muutenkin ihan kädenkäänteessä. Niin kuin nyt nämäkin tämänpäiväisellä koiralenkillä otetut. Onhan niihin kuitenkin syksyä saatu vangittua. 

Vielä on siis vihreääkin jäljellä. Neljä viimeistä ovat omalta pihalta, muut lenkin varrelta.

Lähde: Sunnuntaisuomalainen, sogsakk.fi

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty

Aika kerätä ja kylvää

 

Varjoliljan siemenet ovat valmiita syyskylvöön, kun siemenkota aukeaa.

Kerään joka syksy omasta puutarhasta talteen perennojen siemeniä. Välillä viskelen niitä puolihuolimattomasti sinne tänne puolivillille maapläntille. Sieltä nousee sitten seuraavana tai sitä seuraavana keväänä yllätyksiä. Välillä perustan uusia perennapenkkejä ja kylvän siemenet säntillisesti pensaiden juurelle ja taimina istutettujen perennoiden väleihin.

Syyskylvöön kerätyt siemenet

Tänä syksynä keräsin keisarinkruunun itusilmuja sekä varjoliljan, illakon, kevätesikon, maariankellon, sormustinkukan, idänunikon, ruusunätkelmän ja ihan puolileikilläni syreenin siemeniä syyskylvöä varten.

Kasvilavasta oli jo aiemmin kerätty viimeinen sato salaatteja, tilliä ja rucolaa. Möyhin multaa ja lisäsin päällimmäiseksi hieman ihan uutta puutarhamultaa. En tiedä yhtään, onko tapa "oikea", mutta ainakin menetelmä toimii. Sitten vain siemenet multaan. Suurimmat siemenistä painoin sormenpäällä noin parin sentin syvyyteen ja multaa päälle. Pikkuruiset idänunikon, sormustinkukan ja maariankellon siemenet painelin kevyesti kiinni pintamultaan. Ja sillä selvä ja onnea vaan uuteen kasvunalkuun. Toivotaan suojaavaa lumipeittoa päälle ja keväällä nähdään mitä lavasta nousee. Ei ole niin kauhea menetys, jos jotkin siemenistä eivät idä, mutta suuri riemu kaikista niistä taimien aluista, jotka keväällä nostavat sirkkalehtensä kohti aurinkoa. Taimet pääsevät sitten kevään mittaan uusiin koteihinsa eli kuka minnekin pitkin pihamaan uusia ja entisiä perennapenkkejä.

Kasvilava valmiina syyskylvöä varten.

Kevätesikko

Pihasyreeni

Idänunikko

Idänunikko

Idänunikko

Sormustinkukka

Sormustinkukka

Varjolilja

Varjolilja

Varjolilja

Maariankello

Maariankello

Ruusunätkelmä

Ruusunätkelmä

Illakko

Idänunikko

Idänunikko

Keisarinkruunu eli ruskolilja

Idänunikko

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Vielä on toistakin kesää jäljellä

Läksin työpäivän jälkeen polkaisemaan pienen lenkin pyörällä ihan terveydellisistä ja ulkoliikunnallisista syistä. Olen myös havainnut, että parhaat ideat (blogipostauksiin) ja ratkaisut erilaisiin pulmiin kypsyvät ja löytyvät ulkona liikkuessa. Ei tarvitse montaakaan askelta ottaa metsän suojassa, kun pää alkaa pukata uutta ajatusta. Johtuukohan se siitä, että olemme kansana vasta niin sanotusti laskeutuneet puusta ja niin ollen metsän läheisyys rauhoittaa ja vaikuttaa aivotoimintaan monella tavalla.

Tällä kertaa tein pyörälenkillä samansuuntaisia havaintoja kuin kotipihalla. Jotkut kasvit kukkivat jo toiseen kertaan tai sitten sellaiset kasvit, jotka ovat parhaimmillaan joskus heinäkuussa, kukkivat vieläkin tai vasta nyt vai kukkivatko nekin jo toiseen kertaan. Ihan hehkeässä kukassa oli muun muassa haitalliset vieraslajit lupiini ja jättipalsami. 

Tutumpia kukassa olevia kasveja olivat ainakin  niittynätkelmä, pietaryrtti, pihasaunio ja päivänkakkara, jotka ovat melkein saman näköisiä, mutta ne erottaa lehdistään. Kaikkia en edes tunnistanut. 

Omassa pihassa uutta kasvustoa lykkäävät helmililjat. Saapa nähdä, ehtiikö se avata vielä uudet kukatkin, riippuu ihan syksyn säistä. Mustaherukkapensaissa on selviä uusi silmuja. Luulisi, että ne paleltuvat tulevassa talvessa.

Viime syksynä oli syreenipensaissa tällaisia silmuja ja punatulkut pistelivät ne parempiin suihin. Kuitenkin syreenit kukkivat tänä kesänä ihan normaalisti. Poistin kesäkukkalaatikot ja niissä olleet oranssit dianat ja tummanliilat miljoonakellot. Yksi kuivahtaneista dianoista oli alkanut kasvattaa juuresta uutta kasvustoa. Olisi pitänyt ottaa se talteen ja istuttaa ruukkuun ja katsoa, mitä sille talven mittaan tapahtuu. 

 

Sitten oli valitettavasti näitä uusimpia haitallisia vieraslajeja, jotka eivät ole haitallisia oikeassa käytössään, mutta joutuessaan tienposkeen tai parkkipaikalle ne muuttuvat haitallisiki vieraslajeiksi, koska ne sisältävät mikromuovia ja ovat epähygieenisiä. Niitä löytyy pääasiassa kolmessa värissä: valkoisena, mustana ja sinisenä. Ja nehän ovat tietysti naamalta putoamaan päässeitä koronamaskeja.

Toinen uutuuslaji on hylätyt sähköpotkulaudat, joita on alkanut kasvamaan vähän siellä sun täällä. Niiden varsinaisen esiintymisalueen ulkopuolellakin niitä kasvaa pystyasennossa ja kumollaan. Välillä ihan keskellä asvaltilla päällystettyä jalkakäytävääkin. Saapa nähdä, miten niiden käy, jos taas talvi yllättää autoilijat ja kaikki muutkin ja sataa yhtenä yönä 20 senttiä lunta, niin kuin tapahtui muistaakseni lokakuun 10.-11.päivän välisenä yönä vuonna 1992.

Silloin lumiaurat auraavat kiireesti jalkakäytäviä puhtaaksi ja sähköpotkulaudat saavat kyytiä siinä ohessa. Ikävää, että niitä on tähänkin asti paiskottu pitkin metsiä ja pusikoita ja satama-altaita ja muita vesistöjä. Ainakaan tässä kaupungissa ei osata pitää huolta mistään mukavasta ja kauniista ja hyödyllisestä, vaan kaikki rikotaan. Sähköpotkulaudoilla ajelu on sitten ihan kokonaan toisen messun väärtti.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Kaikkien aikojen britakakku

Kuopus sai kesken syksyisen sunnuntaipäivän leipomisidean Ukon eilisen syntymäpäivän kunniaksi. Varsinaisia syntymäpäiviä vietettiin ajallaan perheen ja hyvän ruuan merkeissä, ja seuraavan päivän jälkiruoka olikin hyvä idea.

"Mitäs sitten leivottaisiin?" kysyin kynä kädessä ja paperi pöydällä kauppalistaa varten.

"Britakakkua", vastasi kuopus ja alkoi ladella kauppalistalle tulevia aineksia, joita oli vähän. Vain voita, kermaa, rahkaa, mansikoita ja pensasmustikoita tarvittaisiin kaupasta. Kaikki muu löytyy kotoa.

Ohjeen löysimme maan mainion Kinuskikissan sivustolta. Tästä linkistä pääset ohjeeseen: Kinuskikissan britakakku

Tuunattiin taas kakkua, niinkuin tapanamme on. Mutta ei paljon - lisättiin vain pensasmustikoita, jotka sopivatkin kakkuun erinomaisesti.

Meitä oli kolme henkilöä syömässä kakkua, joten teimme kakun kuudelle henkilölle, jotta kaikille riittäisi santsattavaa. Reseptin tarveaineiden määrän muunto henkilömäärän mukaan onkin Kinuskikissan sivuilla tosi kätevää automaattisen laskurin avulla. Kerran olen onnistunut sähläämään ohjeen ainesten puolittamisen kanssa, mutta vain puolittain. Puolitin määrät nimittäin vain ohjeen puoleen väliin asti. Voin sanoa, että valmis leipomus oli puoliksi syötävää, jos edes niin paljon.

Tämänpäiväinen britakakku oli joka tapauksessa todella herkullista, ihanan ilmavaa ja kuin viimeinen muisto menneestä kesästä.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kaksi Sannaa ja nahkareput

Tarkoitus ei ole mitenkään puuttua kauniin ja hehkeän pääministerimme tekemisiin politiikassa eikä hänen persoonaansa muutenkaan. Tapahtui vaan eräänä päivänä syyskuun puolivälin tienoilla, että hän esitteli uutta nahkareppuaan somessa, muistaakseni Instagramissa. Siitäkös äläkkä nousi.

Iltapäivälehdet uutisoivat ensimmäisinä, kuinka pääministerin lahjoittama ilmainen mainos tavoitti noin 500 000 Sanna Marinin Instagram-seuraajaa hetkessä. Pääministeri kirjoitti: ”...Ja mulla on uus hieno kotimaisen Pihkan reppu, joka tuli tänään ensimmäistä kertaa käyttöön."

Mikäpä siinä, hyvähän se on, että suomalaista designia ja tuotantoa nostetaan maailmankartalle. Poliitikkojen esiintyminen julkisuudessa on herättänyt ennenkin kriittisiä kannanottoja varsinkin silloin, kun henkilö on tuonut yritysten nimiä näkyvästi esiin. Hän on tietenkin itse reppunsa maksanut, ei ole maksattanut sitä veronmaksajilla ja 14 tuhannen euron aamiaisetkin hän on lehtitietojen mukaan maksanut takaisin valtiolle.

Ilmainen mainos Pihka Collectionille tuli yllättäen ja pyytämättä, niin kuin eräällekin pääministerille aikoinaan epäilyttävät faksit. Mistä ne nyt sitten tulivatkaan, liittyivät jotenkin Paavo Lipposeen ja Lähi-idän politiikkaan. 

Olen jo toista kertaa Sanna Marinin kimpussa, edellinen postaus liittyi hänen puolialastomaan kuvaansa Trendi-lehden sivuilla, mistä oltiin montaa mieltä suuntaan jos toiseenkin. Ohessa linkki postaukseen

Ei laaksoa ei kukkulaa

Edellä mainittu postaus on yksi luetuimmista postauksistamme koko blogimme lähes 2,5 vuotisen historian ja yli 800 julkaistun postauksen joukossa.

Poliitikon ei tarvitsisi eikä pitäisi sanoa ääneen yrityksen nimeä, jonka tuotetta hän kantaa mukanaan. Koska yhdenvertaisuus! Eikö häneltä voisi odottaa myös, että hän kertoisi minkä valmistajan kengät hänellä on jalassaan ja onko niiden sisällä kenties Pirkka-sukkahousut, Amarit vai peräti Wolfordit? Ja entäs alusvaatteet sitten? Lieneeköhän ihan vaan perus-Triumphia, Primadonnaa vai La Perlaa? 

Muiden maiden päämiesten ja -naisten tapana ei tietääkseni ole jakaa ilmaisia mainoksia somessa. Esimerkiksi länsinaapurin tyylikäs kruununprinsessa pukeutuu useinkin suomalaisiin meidän tavan talliaistenkin ostettavissa oleviin mekkoihin. Ja asia tulee kyllä noteeratuksi lehdistössä. Ammattitaitoiset muotitoimittajat haistavat nopeasti merkin ja mallin ja valmistajan. Sama koskee Euroopan monarkkeja ja poliitikkoja. 

Voi olla, että Sanna Marinin reppupäivitys Instassa ei olisi herättänyt lainkaan pahennusta, jos hän ei olisi itse maininnut valmistajan nimeä. Media olisi sen kuitenkin selvittänyt ja sen jälkeen Marinille sekä nahkarepun valmistajalle olisi satanut pelkkää suitsutusta.

Sannan sininen nahkareppu on kyllä tyylikäs. En ollut moisesta Pihka Collectionista kuullutkaan ja tietysti menin netistä googlaamaan ja tutkimaan heidän tuotteitaan. Itse en pidä tapanani ostaa kovin kalliita laukkuja, koska sitten sitä samaa pitää käyttää vuosikausia, kun kallis on usein (ei aina) myös laadukas ja kestäväkin, eikä sitä saa kulutettua siihen kuntoon, että kehtaisi ostaa uuden. Laukku on kuitenkin sellainen tuote, jota en ostaisi kirpputorilta. Kuten myös alusvaatteet ja useimmiten kengätkin.

Jälkikasvulta sain jo vuosia sitten lahjaksi Marimekon mustan kankaisen repun, joka on vahvaa tekoa. Siinä on nahkaiset hihnat. Se on jo vuosia vanha ja "still going strong". Jouduin sen kerran pesemään, kun onnistuin kaatamaan sinne kahvia, mikä tietysti teki siitä vähän kuluneemman näköisen. Sitä muutaman vuoden käyttäneenä on vaikea tottua enää minkäänlaiseen käsilaukkuun. Tulee ihan tätimäinen olo.

 

Nahkarepusta tuli heti mieleen näyttelijä Armi Toivasen  vuonna 2013 esittämä Putouksen sketsihahmo " Sanna Raipe Helminen", jonka tavaramerkki oli nahkareppu. Youtubelta löytyy linkki Sannan ensiesiintymiseen Putouksessa. Vaikka koko Putous on aina tuntunut ihan lastenohjelmalta, on siinä vuosien mittaan ollut onnistuneitakin sketsihahmoja, joista yksi on minun mielestäni tämä uskollinen nahkarepun kuluttaja.

Ei kaupallista yhteistyötä. Sanna Raipe Helmisen hahmon omistaa MTV3 Oy.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat/Sanna Marinin Instagram-sivut ja Iltalehti

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Se sano

 

Petri Tammisen kirjaan Se sano on koottu kansalaisten lausahduksia ja tölväisyjä, jotka ovat joko kannatelleet elämässä tai painaneet matalaksi melkein maata vasten koko loppuelämäksi.

Surullista on, että ikäviä, teräväkielisiä sutkautuksia - ehkä huumoriksi tarkoitettuja - on paljon enemmän kuin mieleenpainuneita kannustavia sanomisia. Näinhän se taitaa olla ihan oikeassakin elämässä. Kehuhan on luonnollisesti aina jotenkin itseltä pois ja toisen mollaaminen lisää omanarvontuntoa - vai miten se nyt menikään.

Ihan yhtä hauskoja ja samalla kauheita sanallisia lipsahduksia löytyy hurmaavien nukkekuvien kera Instagram-tililtä:

_oorava_

Sivusto on jopa kirjaa hauskempi kuvineen, vaikka lausahdukset eivät kaikki ole ollenkaan mukavia. Käykää ihmeessä kurkkaamassa sivustoa. 

Tästä kaikesta tulee mieleen auttamatta se, että kyllä suomalainen murjoa osaa, vaan kehut on vähissä ja huumorintajukin varmaan kieroutunutta.

Mieleen jääneitä lausahduksia löytyy omastakin muistista muutamia. Tässä parhaita eli pahimpia.

"Oi ihanaa, teille on tulossa taas perheenlisäystä!" (No ei ollut tulossa - olin vielä pulskassa kunnossa edellisen raskauden jäljiltä.)

"Minä toivon sitten tyttöä!"

(Koko raskauden ajan jännäsin, jos syntyykin poika eikä anoppi sitten tykkääkään hänestä.)

"Sinä harrastat selvästi uintia!"

(Sanoi eräs naapuri ja taputti toista leveistä hartioistani. En harrastanut uintia.)

"Ihana se sinun yksi paita, jossa on olkatoppaukset".

(Eikä ollut myöskään olkatoppauksia, kuten varmaan arvasitte.)

"Miten sinun hampaat näyttää ihan likaisilta?"

(Etuhampaissani on kiillevaurio ja ne ovat laikukkaat. Lakkasin pitkäksi aikaa nauramasta, melkein puhumastakin.)

"Näytät niin urheilullisesta, kun pohkeesi on tuollaiset pampulat!"

(Lakkasin käyttämästä shortseja ja puolihameita.)

"Mulle tulee susta mieleen joku Tamara, kun sun pohkeet on noin pontevat"

(Eräs poikaystäväni päätti tuhota tyttömäisyyteni pitkäksi aikaa. Vaatekaapistani löytyi pitkään vain paitoja ja housuja.)

"Älä laula!"

(Lapseni alle 2-vuotiaana. Lopetin laulamisen.)

Viimeisenä ainoa kannustava:

"Kirjoita - sinä osaat!"

(Ja sitähän tässä on tehty. Tämän lausui äidinkielen opettajani, kun olin yläasteella. Hän oli opettajani myös lukiossa ja kannusti minua koulun loppuun saakka.)

Muistatko sinä jonkun erityisen kurjan tai kivan lausahduksen, joka on jäänyt mieleesi? Ja onko se vaikuttanut elämääsi.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Ovatko sinun hiuksesi sinun?

Sunnuntaihesarissa 5.9.2021 oli mielenkiintoinen Maria Lassila-Merisalon kirjoitus hiuksista. Kirjoittaja on lyhythiuksinen kirjoittamisen ja viestinnän dosentti.

Otsikolla (Sinun hiuksesi eivät ole sinun) kirjoittaja viittaa maailmanlaajuiseen kymmenien miljardien arvoiseen hiusbisnekseen. 

Aina oppii uutta. Edellä mainitussa Hesarin jutussa kerrotaan lyhythiuksisista naisista, muun muassa eteläkorealaisesta jousiammunnan olympiavoittajasta An Sanista sekä uusiseelantilaisesta mallista Deborah Darlingista.

Joissain kulttuureissa lyhythiuksinen nainen on huono esimerkki omille pojilleen ja huono opettaja oppilailleen. Lyhyet hiukset ovat olleet harvinaisuus naisten kauneushistoriassa. Hiusten leikkaaminen lyhyiksi on ollut ajan saatossa tapa häpäistä tai rangaista naista. Uuden testamentin Korinttilaiskirjeissä mainitaan, että pitkät hiukset ovat naisen huntu ja sen pois ajaminen on suuri häpeä.

Sängestä muutamaan senttiin pituiset hiukset nähdään äkkiä vähintäänkin feministin tai tietyllä tavalla seksuaalisesti suuntautuneen naisen päässä. (Nykyäänhän pitää olla hirveän varovainen sanoissaan, koska joka tapauksessa ja aina joku vetää palkokasvit nenukkiin.)

Naiset ympäri maailman käyttävät kuulemma huimia summia saadakseen pitkät hiukset. Aidot hiukset ovat kauppatavaraa, joista valmistetaan muun muassa peruukkeja ja hiuslisäkkeitä. Myös yksityishenkilöt myyvät netissä hiuksiaan. Suurin ihmishiusten viejä maailmalle on Hong Kong, joka vie hiuskarvoja yli 25 miljoonan euron arvosta vuodessa. 

Sehän on jo vanhastaan tuttua, että nainen ei ole koskaan tyytyväinen siihen mitä hänellä syntymälahjana on. Suoratukkainen haluaa kiharat hiukset ja kiharatukkainen haluaa suoristaan pehkonsa. Kuten esimerkiksi Michelle Obama teki aikoinaan ollessaan The First Lady, ehkä vähentääkseen antamaansa vaikutelmaa tummaihoisesta First Ladysta, joka oli joillekin punainen vaate. Vanhanajan presidentit kääntyisivät haudoissaan. 

Hiuksia myös värjätään hyvin paljon väreillä, joilla voi ottaa kantaa ilmeisesti johonkin. Vai pukeeko ketään oikeasti oranssi tai vihreä tukka? Lyhythiuksinen ehkä haluaa pitkät hiukset. Itse en ole haaveillut pitkistä hiuksista edes nuorena. Pitkähiuksisen taas on hyvin helppoa saada lyhyet hiukset.

Artikkelin kirjoittaja kertoo ajaneensa tukkansa kokonaan pois kaksi kertaa, jolla oli saanut paitsi anoppinsa kyyneliin, myös tietyllä tavalla seksuaalisesti suuntautuneen naisen alkaneen lähennellä häntä yllättäen ja pyytämättä, törkeällä tavalla. 

Useimmat naiset leikkauttavat hiuksensa lyhyiksi vanhemmalla iällä, ainakin omien havaintojeni mukaan. Liittyneekö siihen sanonta " Kun naama alkaa roikkua, eivät hiukset saa enää roikkua." Lähes kaikilla teini-ikäisillä ja nuorilla aikuisilla on pitkät hiukset. Paljonko sitten kunkin ikäkauden muoti ja ryhmäpaine näihin mahtaa vaikuttaa.

Kirjoittaja tuumaa myös, että "Mitä korkeampaan asemaan tai ikään nainen nousee, sitä useammin hiukset näyttävät olevan joko tiukasti sidotut tai lyhyet. Ehkä ajatellaan, että pitkät hiukset ovat liian tyttömäiset ja syövät katu-uskottavuutta päättävään asemaan edenneeltä naiselta. 

Tätä ajatusta ei vahvista ainakaan nykyinen niin sanottu hallitusviisikko, etunenässä pääministeri Sanna Marin. Pitkät hiukset ovat muun muassa Maria Ohisalolla ja Li Anderssonilla. Ainoa selvästi lyhythiuksinen on Annika Saarikko. Anna-Maja Henrikssonin hiukset ovat siltä väliltä, mutta lyhyehköt. Viron presidentillä Kersti Kaljulaidilla on myös pitkähköt hiukset.

Tätä kirjoittaessani katselen puolella silmällä Masked Singer -ohjelmaa, jossa on Päivi Räsänen. Hänkin näyttää leikkauttaneen pitkät kiharansa polkkatukaksi.

Minulla on näihin saakka ollut lyhyet hiukset ja olen mielessäni perustellut sitä helppohoitoisuudella ja ohuthiuksisuudella. Hiukseni olivat enintään puolipitkät joskus parikymppisenä ja vähän vanhempanakin. Sen jälkeen hiukseni ovat aina olleet lyhyet, jotka eivät todellakaan ole helppohoitoiset. Ei ole pitkä aika siitä, kun pesin hiukseni joka ilta ja kastelin ne uudelleen aamulla, koska ne joka tapauksessa aamulla sojottivat miljoonaan eri suuntaan, vaikka kuinka hyvin ne illalla föönaisi ja kähertäisi mieleisikseen.

Nyt kun hiukset ovat puolipitkät, ei niitä tarvitse pestä (muotoilutuotteita pois) läheskään joka päivä. Aamulla ylösnousemuksen jälkeen riittää pelkkä harjaaminen. Keittiötöiden ajaksi olen katsonut paremmaksi laittaa ne kiinni, koska tummia hiuksiani näyttää löytyvän keittiön vaaleanharmaalta lattialta useinkin. Joku sulkasato varmaan käynnissä, niin kuin vanhoilla kanoillakin on syksyisin. 😆

Minut on viimeksi nähty lyhythiuksisena työpaikkaa lukuunottamatta "julkisuudessa" nuoremman tyttäremme häissä kaksi vuotta sitten, jonka jälkeen sain päähäni alkaa kasvattaa hiuksiani pidemmiksi. Ja sen jälkeen niille on tehty vain "terveysleikkauksia". Nyt hiukset ulottuvat jo olkapäille ja voin sanoa, että näin pitkät hiukseni eivät ole olleet koskaan. Monet vanhat tutut eivät edes tunnista minua. Niitä on myös vuosien ajan värikäsitelty, viime aikoina tummemmaksi. Brunettius on minulle luontevampaa kuin blondius, jota olen myös kokeillut joskus parikymmentä vuotta sitten.

On tapahtunut myös koomisia tilanteita. Pitkähkön poissaolon jälkeen piipahdin työpaikalla jokin aika sitten ja pysäköin auton kadun laitaan. Jalkakäytävällä parin metrin päässä odotteli ilmeisesti "noutajaansa" eräs työkaverini, jota tosin en tapaa ihan joka päivä. Nousin autosta ja hain takakontista kassini. Hän kyllä näki minut, mutta ei tunnistanut. Aika paljon se tukka siis muuttaa ulkonäköä. Ja voihan sitä muutamassa kuukaudessa muuttua muutenkin. Voi vaikka naama alkaa roikkua enemmän. 😆

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Lähde: HS 5.9.2021 Maria Lassila-Merisalon kolumni

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Erikoiset Asiantuntijat -blogiin johtavaa linkkiä saa jakaa mielin määrin ja on suorastaan toivottuakin.