Ovatko sinun hiuksesi sinun?

Sunnuntaihesarissa 5.9.2021 oli mielenkiintoinen Maria Lassila-Merisalon kirjoitus hiuksista. Kirjoittaja on lyhythiuksinen kirjoittamisen ja viestinnän dosentti.

Otsikolla (Sinun hiuksesi eivät ole sinun) kirjoittaja viittaa maailmanlaajuiseen kymmenien miljardien arvoiseen hiusbisnekseen. 

Aina oppii uutta. Edellä mainitussa Hesarin jutussa kerrotaan lyhythiuksisista naisista, muun muassa eteläkorealaisesta jousiammunnan olympiavoittajasta An Sanista sekä uusiseelantilaisesta mallista Deborah Darlingista.

Joissain kulttuureissa lyhythiuksinen nainen on huono esimerkki omille pojilleen ja huono opettaja oppilailleen. Lyhyet hiukset ovat olleet harvinaisuus naisten kauneushistoriassa. Hiusten leikkaaminen lyhyiksi on ollut ajan saatossa tapa häpäistä tai rangaista naista. Uuden testamentin Korinttilaiskirjeissä mainitaan, että pitkät hiukset ovat naisen huntu ja sen pois ajaminen on suuri häpeä.

Sängestä muutamaan senttiin pituiset hiukset nähdään äkkiä vähintäänkin feministin tai tietyllä tavalla seksuaalisesti suuntautuneen naisen päässä. (Nykyäänhän pitää olla hirveän varovainen sanoissaan, koska joka tapauksessa ja aina joku vetää palkokasvit nenukkiin.)

Naiset ympäri maailman käyttävät kuulemma huimia summia saadakseen pitkät hiukset. Aidot hiukset ovat kauppatavaraa, joista valmistetaan muun muassa peruukkeja ja hiuslisäkkeitä. Myös yksityishenkilöt myyvät netissä hiuksiaan. Suurin ihmishiusten viejä maailmalle on Hong Kong, joka vie hiuskarvoja yli 25 miljoonan euron arvosta vuodessa. 

Sehän on jo vanhastaan tuttua, että nainen ei ole koskaan tyytyväinen siihen mitä hänellä syntymälahjana on. Suoratukkainen haluaa kiharat hiukset ja kiharatukkainen haluaa suoristaan pehkonsa. Kuten esimerkiksi Michelle Obama teki aikoinaan ollessaan The First Lady, ehkä vähentääkseen antamaansa vaikutelmaa tummaihoisesta First Ladysta, joka oli joillekin punainen vaate. Vanhanajan presidentit kääntyisivät haudoissaan. 

Hiuksia myös värjätään hyvin paljon väreillä, joilla voi ottaa kantaa ilmeisesti johonkin. Vai pukeeko ketään oikeasti oranssi tai vihreä tukka? Lyhythiuksinen ehkä haluaa pitkät hiukset. Itse en ole haaveillut pitkistä hiuksista edes nuorena. Pitkähiuksisen taas on hyvin helppoa saada lyhyet hiukset.

Artikkelin kirjoittaja kertoo ajaneensa tukkansa kokonaan pois kaksi kertaa, jolla oli saanut paitsi anoppinsa kyyneliin, myös tietyllä tavalla seksuaalisesti suuntautuneen naisen alkaneen lähennellä häntä yllättäen ja pyytämättä, törkeällä tavalla. 

Useimmat naiset leikkauttavat hiuksensa lyhyiksi vanhemmalla iällä, ainakin omien havaintojeni mukaan. Liittyneekö siihen sanonta " Kun naama alkaa roikkua, eivät hiukset saa enää roikkua." Lähes kaikilla teini-ikäisillä ja nuorilla aikuisilla on pitkät hiukset. Paljonko sitten kunkin ikäkauden muoti ja ryhmäpaine näihin mahtaa vaikuttaa.

Kirjoittaja tuumaa myös, että "Mitä korkeampaan asemaan tai ikään nainen nousee, sitä useammin hiukset näyttävät olevan joko tiukasti sidotut tai lyhyet. Ehkä ajatellaan, että pitkät hiukset ovat liian tyttömäiset ja syövät katu-uskottavuutta päättävään asemaan edenneeltä naiselta. 

Tätä ajatusta ei vahvista ainakaan nykyinen niin sanottu hallitusviisikko, etunenässä pääministeri Sanna Marin. Pitkät hiukset ovat muun muassa Maria Ohisalolla ja Li Anderssonilla. Ainoa selvästi lyhythiuksinen on Annika Saarikko. Anna-Maja Henrikssonin hiukset ovat siltä väliltä, mutta lyhyehköt. Viron presidentillä Kersti Kaljulaidilla on myös pitkähköt hiukset.

Tätä kirjoittaessani katselen puolella silmällä Masked Singer -ohjelmaa, jossa on Päivi Räsänen. Hänkin näyttää leikkauttaneen pitkät kiharansa polkkatukaksi.

Minulla on näihin saakka ollut lyhyet hiukset ja olen mielessäni perustellut sitä helppohoitoisuudella ja ohuthiuksisuudella. Hiukseni olivat enintään puolipitkät joskus parikymppisenä ja vähän vanhempanakin. Sen jälkeen hiukseni ovat aina olleet lyhyet, jotka eivät todellakaan ole helppohoitoiset. Ei ole pitkä aika siitä, kun pesin hiukseni joka ilta ja kastelin ne uudelleen aamulla, koska ne joka tapauksessa aamulla sojottivat miljoonaan eri suuntaan, vaikka kuinka hyvin ne illalla föönaisi ja kähertäisi mieleisikseen.

Nyt kun hiukset ovat puolipitkät, ei niitä tarvitse pestä (muotoilutuotteita pois) läheskään joka päivä. Aamulla ylösnousemuksen jälkeen riittää pelkkä harjaaminen. Keittiötöiden ajaksi olen katsonut paremmaksi laittaa ne kiinni, koska tummia hiuksiani näyttää löytyvän keittiön vaaleanharmaalta lattialta useinkin. Joku sulkasato varmaan käynnissä, niin kuin vanhoilla kanoillakin on syksyisin. 😆

Minut on viimeksi nähty lyhythiuksisena työpaikkaa lukuunottamatta "julkisuudessa" nuoremman tyttäremme häissä kaksi vuotta sitten, jonka jälkeen sain päähäni alkaa kasvattaa hiuksiani pidemmiksi. Ja sen jälkeen niille on tehty vain "terveysleikkauksia". Nyt hiukset ulottuvat jo olkapäille ja voin sanoa, että näin pitkät hiukseni eivät ole olleet koskaan. Monet vanhat tutut eivät edes tunnista minua. Niitä on myös vuosien ajan värikäsitelty, viime aikoina tummemmaksi. Brunettius on minulle luontevampaa kuin blondius, jota olen myös kokeillut joskus parikymmentä vuotta sitten.

On tapahtunut myös koomisia tilanteita. Pitkähkön poissaolon jälkeen piipahdin työpaikalla jokin aika sitten ja pysäköin auton kadun laitaan. Jalkakäytävällä parin metrin päässä odotteli ilmeisesti "noutajaansa" eräs työkaverini, jota tosin en tapaa ihan joka päivä. Nousin autosta ja hain takakontista kassini. Hän kyllä näki minut, mutta ei tunnistanut. Aika paljon se tukka siis muuttaa ulkonäköä. Ja voihan sitä muutamassa kuukaudessa muuttua muutenkin. Voi vaikka naama alkaa roikkua enemmän. 😆

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Lähde: HS 5.9.2021 Maria Lassila-Merisalon kolumni

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Erikoiset Asiantuntijat -blogiin johtavaa linkkiä saa jakaa mielin määrin ja on suorastaan toivottuakin.