sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Jaa että mitenkä vietettiin 35-v hääpäivää?


No ei ehkä niinkään ”perinteisin” menoin. Tehtiin pas**nta ja työläintä puutarhahommaa, mitä tällä tontilla voi olla. Isäntä oli herännyt jo kukonlaulun aikaan ja lenkittänyt Haukkulin. Eli siis noin klo 6. Täällä meillä päin, kaupungissa, on kuulemma jollain kukko, joka kiekuu niihin aikoihin. Ja varmaan sitten kanojakin. Se tieto sai miettimään, että minkälaisen luparumban siihen tarvitsisi, jos haluaisi kesäksi muutaman kanan tontille. Katselin netistä jo mäntypuisia kanakoppejakin. Voisi saada tuoreita munia ystäville ja kylänhenkilöille.

Jokaisena vuonna tämän 35 vuoden aikana olen hääpäivänä saanut alkuperäistä morsiuskimppua jäljittelevän kimpun. Alkuperäisessä oli vaaleanpunaisia pieniä ruusuja, vaaleanliloja freesioita, kieloja sekä murattia, joka roikkui kimpusta ”putouksena”. Pappikin nuuhki kimppua sakastissa ennen vihkimistä, kun sanoi pitävänsä kieloista ja freesioista. Oli tuulinen sää ja tuulenpuuska kirkon rappusilla ennen sisään astumista vei ne muratit enimmäkseen mennessään, mutta ei voinut mitään. 

No se siitä. Ajattelun asteelle se kanalanpitokin taitaa jäädä. Minä aamu-unisempana heräsin klo 8.30 ja löysin Isännän takapihalta poraamasta porakoneella reikiä muovisaaviin. Se oli hänen oma ideansa. Siitä lisää myöhemmin. Ja osoittautuikin hyväksi ideaksi. (Keräsin jokaisen muovin murusen pois, ettei jäänyt luontoon.) Ensin kuitenkin annoin hänelle 35-v lahjakortin kauneushoitolaan, josta hän ilahtui kovin. Lahjakortti on jalkahoitoon omalle kosmetologilleni. Sain idean pari viikkoa sitten, kun olin itse jalkahoidossa. Hän menee kuulemma sitten, kun koronatilanne tasaantuu.

Ohjelmassa oli juhlapäivästä huolimatta puutarhahommia. Ei niitä hääpäiviä enää tässä vaiheessa kovin tarmokkaasti juhlita. Muovisaavin reikiinnyttäminen liittyi päivän urakkaan, eli pihalammen tyhjentämiseen ja puhdistamiseen. Normaalisti siinä hommassa on kulunut koko viikko, mutta nyt aiotaan selvitä nopeammin. Ostin nimittäin siihen tarkoitukseen uppopumpun. Se laitetaan siihen reikäiseen muovisaaviin, joka toimii suodattimena, ettei pumppuun mene isoja roskia tukkimaan sitä. Pumppu olikin niin tehokas, että veden huvetessa ympäriltä ei saavi ehtinyt täyttyä niin nopeasti kuin pumppu olisi vetänyt. Siispä lisää reikiä saaviin.

Lammen tyhjennys tapahtuikin parissa tunnissa, kun siihen on lapolla mennyt aikaisemmin useampi päivä. Jos olet nukkunut koulun fysiikan tunnilla, niin voin kertoa laposta. Sehän on se letkusysteemi, jolla pöllitään auton tankista bensaa. (En ole koskaan pöllinyt, enkä edes ollut paikalla näkemässä.) Lähtöpää pitää olla topografisesti korkeammalla kuin se pää mistä neste valuu ulos. Bensan valuttamisessa alkuunlähtö tapahtuu siten, että kun letku on tankissa nesteessä, imetään (suulla) letkusta ilma pois. Tässä lammen tyhjennyksessä täytyy käyttää vähän eri keinoa, kun putki on niin juuttaan pitkä. Mutta siis periaate on sama. 

Tyhjennyksen jälkeen alkoi suurempi operaatio, eli kivien ja niiden välien peseminen painepesurilla. Ja siellähän riittää törkyä. Välillä taas pumpattiin kertynyttä vettä pois ja loput litrat oli laskettava lapolla tonttiojaan, koska uppopumppu vaatii toimiakseen vähintään 7 cm:n vedenkorkeuden. Eikä sillä kovin likaista vettä saisi pumpatakaan. Nytkin pumppuun joutui kiviä ihan pohjamudasta. Olisi ehkä pitänyt hankkia lietepumppu, joka kestäisi tuollaista rutavettä vähän paremmin. Ei saatu pumppua rikottua, mutta vähän se yskähteli.

Homma jatkuu huomenna tiistaina. Painepesurilla käydään läpi lähempänä pohjaa olevia kiviä ja niiden välejä. Lammesta saa erinomaista tavaraa kompostiin ja pensaiden juurille. 

Seuraavana päivänä eli tiistaina pestiin painepesurilla siis lähempänä pohjaa olevat kivet ja niiden välit. Äyskäröitiin kuupalla ja ämpärillä loppu likavesi ja roskat pois. Käytettiin tässä sitä reikäistä saavia siivilänä toisin päin: lehdet ja muut roskat jäivät saaviin ja vesi valui rei’istä pois. Lammen syvimpään kohtaan asetettiin betonilaatta, jonka päälle tulee myöhemmin, ehkä ensi viikolla suodatinjärjestelmän pumppu ja seuraavalla puhdistuskerralla ensi kesänä reikäsaavi ja sen sisälle uppopumppu. 

Kotikadun vesihuoltoremontista johtuen hanavesi tulee vesimittarin ohi, niin eipä tarvitse miettiä, että maksullista vettä menee hukkaan. Tätä kirjoitettaessa on lammen uudelleentäyttö hanavedellä käynnissä. Välillä on ennenkin täytetty se näin ja joskus on annettu sen täyttyä taivaalta. Sekin tapahtuu muuten uskomattoman nopeasti. Kokemustemme mukaan luonnonvedessä ei levä lisäänny yhtä nopeasti kuin käsitellyssä hanavedessä. Tai sitten on vaan sattunut enemmän tai vähemmän leväisiä vuosia.  

Tämmöinen projekti siis menossa. Ennen -kuvia en tähän laita, mutta sitten kun on valmista ja kaikki ”pelit soimassa”, niin saatan kertoa lisää kuvien kera. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 


1 kommentti:

  1. En tiedä juhlitaanko me 2 vuoden päästä 50v. häitä, ei pahemmin mitään olla juhlittu, paitsi 50v. synttärit,sua nähä.
    Muuten mielenkiintoinen havainto viime hetkillä ennen muuttoa, pihapuussa räksä syötti viittä poikasta, yht äkkiä pesälle tuli kirjosieppo, joka syötti myös räksän poikasia, seurasin sitä, kun en ollut uskoa todeksi, mutta niin oli että vuorotellen kävivät syttämässä poikasia, kysyin bird lifeltä että onko se luonnonoikku, niin sieltä vastattiin, että kyllä sellaista tapahtuu , minä vain en ole koskaan ennen nähnyt ja kuullut.Valokuvat lähetin yhteen lehteen, ehkä jotain palkkiota siitä tulee.
    Minusta tuo oli puhuttelevaa, ja harvinaista tietysti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!