On ihan ookoo olla omasta mielestä ookoo

Jääkaappimagneetin teksti herätti monenlaisia ajatuksia

Ostelen toisinaan omaksi ilokseni jääkaappimagneetteja. Olen siitä onnekas, että saan silloin tällöin postiluukusta tipahtavan oikean postikortin ja kun niin käy, kortti saa olla esillä jääkaapin ovessa ilahduttamassa viikkokausia. Siihen hommaan tarvitaan magneetti kiinnitysvälineeksi ja niitäkin voi olla useita varalla kulloiseenkin hetkeen sopivalla tekstillä.

Tänään kauppareissulla pyörähdin kaupan "sekatavaraosastolla" ja kappas vain, ilokseni oli uusia magneetteja ilmaantunut tarjolle. Ihastuin tähän ylläolevassa kuvassa näkyvän magneetin tekstiin. Sehän sopii hyvin annettavaksi vaikka uudelle ihastukselle tai henkilölle, joka oli ensin "vain" ystävä, ja sitten vähän enemmän tai ystävälle, josta tulikin tosiystävä. Sitten mietin, että eihän ihastuminen tai rakastuminen oikeastaan kysy lupaa. Useimmiten se vain tapahtuu. Hassua ajatella, että olisi alunperin päättänyt, että nyt ollaan maltilla eikä tässä mitään ihastumisia lähdetä kehittelemään. Että tarkoitus on olla vain jotain muuta, kuin mihin tunteet lähtevät viemään. No, joskus on tilanteita, että tunteitaan joutuu tietysti himmailemaan.

Parisuhteen aikanakin voi tulla ihastumisia. Ei sille voi mitään. Silloin tunteitaan kai ainakin  pitää yrittää hillitä, etteivät ne johda tekoihin, joita saattaa katua myöhemmin. Voihan käydä niinkin päin, että tunteiden pidätteleminen harmittaa jälkikäteen. En minä tiedä. Eikä tästä pitänytkään kirjoittaa, vaan ihan toisesta asiasta.

Tuli nimittäin mieleen ajat, kun kuopus oli pieni ja suloinen. Suloinen hän on vieläkin, mutta siitä ei saa puhua enää. Hänen ollessaan alle kouluikäinen, minulla oli tapana kysyä häneltä:

"Kuka on suloinen?"

Johon hän oitis vastasi: "Minä!" Ja hymyili valloittavasti perään.

"Kuka on maailman söpöin? - kysymys sai aikaan täsmälleen saman vastauksen ja ihastuttavan ilmeen.

"Kuka mahtaa olla äidin kulta?" - sama vastaus kuopukselta: "Minä!" ja lisäksi täydennys: "Tietenkin!"

Kuopus kasvoi isommaksi ja kriittisemmäksi itseään kohtaan ja saattoi ainoastaan vitsinomaisesti vastata kysymykseeni, että hän on herttaisin tyttö taivaan alla. Sanailuleikkimme jäi unholaan. Kunnes joitakin päiviä sitten asia muistui taas mieleeni.

Kysyin kuopukselta, suloiselta edelleen: "Kuka mahtaa olla tämän taloyhtiön kaunein?"

"Lopeta!" tuli topakasti, mutta hymyssä suin.


Muotoilinkin nyt mielessäni tuon jääkaappitekstin uuteen muotoon:

Tykkään minusta niinkuin alunperin oli tarkoituskin. 

Ei kai ihmistä ole luotu itseään vähättelemään. Eihän voi tykätä aidosti muistakaan ihmisistä, jollei tykkää myös itsestään. On ihan tosi ookoo olla sitä mieltä, että on  kaunis, älykäs, viehättävä ja yhtälailla pitää itsestään hiukan ylipainoisena, laiskottelevana, hidastempoisena. Semmoisena kuin on. Se tuntuu vain olevan vaikeaa. Ainakaan sanoa ääneen, edes peilikuvalleen, saati jollekin toiselle henkilölle, että olenpa nätti tänään. Tai fiksu, tänäänkin.

Olen ollut huomaavinani, että tämä vanha ja roskakoriin joutava kansanviisaus "Vaatimattomuus kaunistaa" ei päde enää nuorten keskuudessa. Rohkeus olla esillä on ylittänyt jopa häveliäisyyden rajat, kun some laukoo tykkäyksiä anovia kuvia. Mutta se on tätä päivää ja vaatimattomuuden vastakohtaa joissakin tapauksissa. Tai epävarmuutta.

Kunpa löytyisi kultainen keskitie tähänkin asiaan. Sopivasti itsekritiikkiä, mutta reilusti itsetyytyväisyyttä ja arvostusta itseä kohtaan. Kunpa voisi nostaa esiin niitä parhaita puoliaan ja häivyttää niitä mukamas huonompia.

Ostin toisenkin magneetin.

Ystävältä saatu kortti sai kaverikseen arvoisensa jääkaappimagneetin.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä magneeteissa näkyvien tahojen kanssa.