Yksi lapsuudenajan lempikirjoistani oli Hanhiemon satuaarre. Alkuperäisen teoksen nimi on The Tall Book of Nursery Tales. Nursery-sana tarkoittaa suomeksi päiväkotia, joten päättelen, että sadut ovat tarkoitettuja alle kouluikäiselle. Minullekin näitä luettiin juuri tuon ikäisenä, mutta luin tätä paljon myös itse opittuani lukemaan. Kirjan sadut ovat kirjan mukaan painettu yksien kansien väliin vuonna 1944. Suurin osa tarinoista on peräisin Aisopoksen (n. 620-560 eaa) kynästä. Aisopos kirjoitti opettavaisia tarinoita ja puki moraaliopetuksen eläinhahmojen muotoon.
Ajatus kirjan ääreen palaamisesta lähti liikkeelle Marja 50+ eloa ja oloa -blogissa käymästäni keskustelusta saduista, jotka ovat aikanaan olleet mielestäni paljon pelottavampia kuin nykyään.
Ennen omaa lapsuuttani, omien vanhempieni lapsuudessa ne olivat vielä pelottavampia. Muistattehan sadun pojasta, joka kieltäytyi hiusten ja kynsien leikkuusta ja muuttui Jörö-Jukaksi. Samankaltaisia tuon ajan satuja olivat muun muassa Tyttö ja tulitikut (arvannette juonen), Peukalonimijä Pekka (kuva ohessa kertoo kaiken), Juttu Jaakosta, joka tuolia keikuttaa ja Pikku-Lassi, joka ei soppaa syönyt. Pikku-Lassin kurja kohtalo kulmioituu näin hirveään lopputulokseen: ”Ja nyt hän kuivui niinkuin korsi, vain vajaan luodin mahtoi painaa: Ja viimein hänet surma sorsi, maan mullassa nyt makaa vainaa.”
Lapsia opetettiin tavoille sadun keinoin, mikä on oiva tapa nykyäänkin. Lapsen on varmasti helpompi ottaa oppi ja ojennus vastaan sadun muodossa kuin suora käsky ja komennus (en tosin aliarvioisi näidenkään tehoa). Edellä mainituissa saduissa ei loppu ole aina onnellinen, kuten saimme havaita Pikku-Lassin kohtalon osalta. Hän kuoli, kun ei syönyt - mikä on vääjäämätön lopputulos, jos heittäytyy syömättömäksi. Muistan ajat kun itsellenikin on tätä syömisasiaa väännetty ja syyllisyyden kautta yritetty saada lautasta tyhjenemään. "Kyllä Afrikan lapsi olisi iloinen saadessaan lautasellisen ruokaa." Uskotaan, uskotaan ja tuolloinkin uskoin. Mutta aikuisen lapsen lautaselle mättämä annos saattoi olla liian suuri eikä vain kaikki mahtunut mahaan. Myöhemmin, omien lasteni aikaan olikin toisenlaiset saarnat. Kun lapsi oli jo sen ikäinen, että otti itse oman annoksensa, opetettiin, että otat sen verran kuin syöt ja syöt sen minkä otit. Tässä oli edes jotakin logiikkaa.
Minun aikanani Hanhiemon satuaarteen kaikki sadut sisälsivät jonkinlaisen kasvatuksellisen opetuksen. Sadun hahmoina ovat usein eläimet, mutta myös ihmiset, joita on nimetty ominaisuuksiensa mukaan: Laiska Jaakko, Tyhmä maitotyttö ja Kolme typerystä. Näissä ihmiset saivat sadun lopuksi "ansionsa mukaan" tähän osoitettuun ominaisuutensa nähden.
Susi! Susi! -sadun opetus on tuttuakin tutumpi ja pätee hyvin tähänkin päivään. Se osoittaa valehtelun toimimattomuuden ja kohu-uutisten väljähtymisen aikaa myöten. Lammaspaimeneksi lähetetty poika huuteli aikansa kuluksi ja yksinäisyyttään kyläläiset paikalle, Riittävän monen tyhjän huutelun jälkeen kyläläiset päättelivät, että turhia reissuja tuli tehtyä. Tosi paikan tullessa vastaan he eivät enää lähteneet juoksujalkaa apuun, vaan poika-parka joutui lopuksi suden kitaan ja ihan omaan syytään. Vain lakki jäi muistoksi tapahtumista.
Tätä asiaa sivusimmekin eräässä postauksessamme taannoin: Jaxuhali ja muuta turhaa älämölöä
Hanhi, joka muni kultamunia on ahneudesta kertova satu. Ylpeydestä ja ylemmyydentunteesta Jänis ja kilpikonna, laiskuudesta sadut Kirjava kana ja Kolme pientä porsasta. Erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä H.C Andersenin Ruma ankanpoikanen, Pieni Punahilkka opettaa varovaisuudesta tuntemattomien kanssa ja Tipu Tip perättömien juorujen levittämisen aikaansaamasta paniikista. Piparkakkupoika-sadun opetus on, että tottelemattomille lapsille käy aina lopulta huonosti. Kettu ja korppi muistuttaa viekkaudesta ja turhamaisuudesta ja Leijona ja hiiri -satu hyvistä teoista ja niiden eteenpäin laittamisesta.
Yksi lempisaduistani oli Kolme karhua, joka päättyi onnellisesti. Kultakutri pääsi takaisin omaan kotiinsa ja otti opikseen, ettei enää koskaan lähde yksinään metsään eikä mene sisään vieraisiin taloihin. Siltaa ylittävät Kolme pukkia oli myös yksi mieleisimmistä, koska siinä iso auttoi pienempiään ja kaikki selvisivät sillan yli syömään maukasta ruohoa ja pienempiä pelotellut peikko veti vesiperän, kun isoin pukki pökkäsi sen veteen.
Tässä vanhassa kirjassani opettavaisten tarinoiden lisäksi huomioni kiinnittyy kauniisiin, värikkäisiin kuviin ja kirjan rauhoittavaan ja tasapainoiseen kokonaisuuteen. Härdelliä on nykyisin riittämiin joka tuutisssa eikä kaikkea tarvitsekaan tarjoilla kerralla. Kuva siellä ja toinen täällä tekstin lomassa rauhoittaa luku- ja kuunteluhetken. Yksi kirjan lempikuvistani oli Seitsemän pientä kiliä -sadun kuva, jossa kilit ovat piilossa mikä missäkin. Melkein jäi taas yksi kileistä löytymättä.
Löydätkö kaikki seitsemän kiliä? |
Olemme aiemminkin pohtineet kasvatukseen liittyviä asioista:
Vapaan kasvatuksen tuloksia
Jankuttamisen jalo taito
Erikoiset Asiantuntijat ovat ihmissuhdeasioissa kokemusasiantuntijoita ja rinnalla kulkijoita.
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Wikipedia
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.
Sadut ja tarinat ovat varmaan olleet myös ajanvietettä jo Aisopoksen ajoista lähtien. Kasvoin itse lähinnä HC Andersenin satuja, ja osahan niistä oli aika karmaisevia, kuten Tulitikkutyttö.
VastaaPoistaPS: Nursery voi tarkoittaa myös lastenhuonetta tässä kontekstissa.
Kiitos kommentistasi! Nursery-sanan lastenhuone-suomennus sopiikin tekstiin paremmin, hyvä huomio! Juu, Tulitikkutyttö-satu - kauhean traaginen!
PoistaSiis satuja LUKIEN, jäi sana pois tuosta postauksesta :)
VastaaPoistaHui, osa noista saduista hätkähdyttää lukijoita. En meinannut millään löytää kaikkia kilejä.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Eikö vain, on sitä enne voinut tulla painajaisia satujen johdosta - enkä yhtään ihmettele! 😊 Onneksi löysit kaikki kilit kuvasta, niin minäkin -aina lopulta! 😊
Poista