Monet nykyisten pikkulasten vanhemmat ovat niitä 70-luvun lopussa ja 80-luvulla syntyneitä, jotka itse ovat saaneet ns. vapaan kasvatuksen. Eivät tietenkään kaikki. Ymmärrettävää on, että jos ei itse ole saanut rajoja, ei niitä aina osaa omallekaan lapselleen asettaa.
Ohessa pätkä Sunnuntaisuomalaisesta 14.7.2019 (ilmestyy useammassa maakuntalehdessä):
”Sekin on nähty, että lapsi vaeltelee vahtimatta kaupassa ja mättää irtokarkkihyllyllä karkkia kaksin käsin suuhunsa. Joskus lapset saattavat olla pudottelemassa tavaraa hyllyiltä, kun äiti menee kärryineen eri puolella kauppaa. Jos näistä tilanteista menee huomauttamaan äidille, saa lähes poikkeuksetta hirveät huudot. Ei puhettakaan, että tenava olisi tehnyt mitään väärää tai että äiti ottaisi vastuun lapsensa tekosista. Syyllinen on kaupan myyjä.”
Kävin keväällä vaatekauppoja kiertelemässä eräässä kauppakeskuksessa. Ohuen seinän takaa kuului pienten lasten metelöintiä. Kysyin myyjältä, että onko tuossa seinän takana joku lasten leikkipuisto? Myyjä vastasi, että ” Ei ole, vaan kauppa x:n tiloja, taitaa siinä olla leluosasto. Nykyään on lapsiperheillä viikonloppuisin tapana tulla kauppakeskuksiin aikaa kuluttamaan. Lapset jätetään leluosastolle leikkimään ja itse mennään muualle tekemään ostoksia.”
Mitä???!!! Amerikkalaistyylistä touhua. Ymmärsin hyvin myyjän sanattoman empatian viereisen liikkeen kauppiasta kohtaan.
Saman ilmiön huomasin äskettäin eräällä hyvin hoidetulla kirpputorilla. Leluosastolla oli liuta lapsia penkomassa ja tutkimassa leluja itsekseen sekä käyttämässä niitä kuin omiaan. Tuskin oli tarkoitus ostaa niitä kaikkia, josko yhtään ainutta. Vanhempia ei näkynyt missään.
Tilanne paikallisen ison marketin käytäviltä: kaupassa lapsi veteli pitkää käytävää pitkin edestakaisin myynnissä olevalla sähköpotkulaudalla. Myyjä tuli onneksi siihen puuttumaan. Vanhempia ei näkynyt taaskaan missään.
Ihan käsittämätöntä toimintaa. Jos joskus hankin potkulaudan, haluan kyllä ihan pakasta otetun, enkä sitä, jolla on jo ajeltu pitkin käytäviä ja kulutettu laakereita ja akkua (vai mitä osia niissä on).
Tällainen käytös ei olisi tullut mieleenkään silloin kun omat lapset olivat pieniä. Kaupan tavarat on tarkoitettu uutena myytäviksi, ei käytettäviksi ennen myyntiä! Näissä tapauksissa maksava asiakas joutuu ostamaan käytettyä tavaraa uuden hinnalla. Pitkin kaupan lattioita pyörineitä, saattavat olla osin jopa rikkoutuneita. Tämä ei tietenkään ole lasten vika vaan vanhempien.
Tulisiko vaan huudot vai kävisikö joku suorastaan kimppuun? Selviäisikö tilanteesta helpommalla. Haukuttaisiin vaikka vitun huoraksi tai lesboksi. Tai päiviräsäseksi. 😆
Kuvat: Pixabay
En ole ihan noin räikeitä tilanteita nähnyt, mutta kauppa ei minunkaan järkeni mukaan ole leikkipaikka. Tykkään siitä, että lapset opetetaan käyttäytymään hyvin, ottamaan toiset huomioon ja olemaan koskematta toisten tavaroihin.
VastaaPoistaSitäkin enemmän harmissani olen siitä, että monien vanhempien suhteet lapsiinsa ovat Suomessa aina vain niin etäiset. Pientä lasta ei edes kädestä pidetä kiinni, kun kaupungilla kävellään, saati että hänen juttujaan kuuneltaisiin. Usein näen päivälenkilläni näitä surullisia tapauksia, kun isä tai äiti hakee lapsen päiväkodista tai koulusta, ja lapsi saa yksin kävellä parin metrin päässä vanhemmastaan - ihan kuin vanhempi ei välittäisi lapsestaan lainkaan. Näissä tilanteissa minun tekisi mieli sanoa vanhemmalle pari viisasta sanaa, mutta toistaiseksi en ole minäkään uskaltanut.
Kiitos kommentistasi. Otit esille tärkeän asian. Lapsen täytyy tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Monesti varmaan vanhemmatkin ovat tosi väsyneitä ja varmaan lapsetkin oman "työpäivänsä" jälkeen. Se on tosi surullista. Monilla lapsilla saattaa olla tosi pitkä päivä takanaan stressaavassa ympäristössä. Voi olla näissä tilanteissa myös niin, että lapsi haluaa "omaa aikaa" ja itsenäisen hetken.
Poista