sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Tomaattitesti


Erikoinen Asiantuntija on monena kesänä kasvattanut tomaatteja. Jokavuotuinen harmituksen aihe on ollut raaoiksi jääneet tomaatit. Tänäkin vuonna niitä jäi ja keräsinkin ne talteen pakkasen alta ja päätin suorittaa tomaattien kypsytystestin.

Kahdenlaista ohjetta kypsyttämiseen on tyrkytetty. Kumpi niistä tepsii, kun kummallakin on kannattajansa? No, eipä mitään - testataan molemmat.

Testin aloituspäivä oli sunnuntai 29.9. kun keräsin tomaatit talteen.

Laitoin puolet raaoista tomaateista paperipussiin ja mukaan malliksi neljä kypsää kaupan luumutomaattia.

Toisen puolen raaoista tomaateista laitoin reikäkulhoon ikkunalaudelle. Näillekin kaveriksi kypsät luumutomaatit, sama määrä,

Viikon aikana ravistelin hellästi paperipussia ja kääntelin kulhossa olevia.

Tomaattitesti tarkastuspäivä koitti lauantaina 5.10.2019, jolloin katsoin tilanteen ja poimin kypsät tomaatit talteen.

Miten kävi?

Paperipussin tomaatit voittivat selvästi. Pussista löytyi reilusti enemmän kypsiä tomaatteja. Kulhostakin niitä löytyi, mutta ne olivat hieman nahistuneempia kuin pussissa muhineet.

Raakojakin jäi ja ne laitoin vielä jatkokypsymään paperipussiin. Ja mukaan taas muutama kypsä luumutomaatti. Epäilen hieman, jaksavatko ne enää kypsyä - mutta raportoin tilanteen, kunhan näen. Edit: kyllä ne vielä kypsyivät, kuva 12.10.

Pussissa kypsyneiden maku ei ollut likimainkaan sama kuin auringossa kypsyneiden, mutta moittiakaan ei voi. Onhan oman maan sadon maussa mukana aina ripaus tunnetta.

Ikkunalautatomaatit 29.9.
Ikkunalautatomaatit 5.10.

Paperipussitomaatit 29.9.
Paperipussitomaatit 5.10.
Paperipussiin uudestaan kypsymään lähtevät 5.10.
Paperipussitesti osa II tulokset 12.10.

Lehdistä ja netistä löytyy useita reseptejä, joissa hyödynnetään vihreitä tomaatteja, esimerkiksi säilykkeissä. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan raakoja tomaatteja ei kuitenkaan pitäisi syödä. Ne sisältävät glukoalkaloideja, lievästi myrkyllisiä aineita, samoja kuin vihreät perunatkin. Tomaatissa tätä myrkkyä kutsutaan tomatiiniksi.

Kuumentaminenkaan ei poista tomaateista tomatiinia, joten niiden syömistä kannattaa välttää. Tomatiini saattaa aiheuttaa pahoinvointia, vatsakramppeja, ripulia ja polttavaa tunnetta kurkussa. Tomatiini poistuu tomaatista, kun tomaatti kypsyy. Kannattaa siis ennemmin kokeilla kypsyttämistä paperipussissa, kuin käyttää vihreitä tomaatteja ruuan valmistukseen.

Yksi hyvä vinkki vihreille tomaateille on nauttia ne elokuvan muodossa. 


Leffasuositus

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä Evira / EAt




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!