perjantai 6. syyskuuta 2019

Lahjavinkkejä ongelmatilanteisiin



Joskus on vaikea huomauttaa lähipiiriin kuuluville henkilöille heidän epämiellyttävistä tavoistaan. Erikoiset Asiantuntijat pohtivat tällaisiin ongelmatilanteisiin avuksi Erikoisia lahjavinkkejä, joilla voi hienovaraisesti huumorin keinoin vinkata häiritsevästä asiasta.

Suihkusaippuaa ja deodoranttia hienhajuiselle. No, todellakin pitää vinkata. Jos ei vinkki mene perille, niin seuraavaksi lahjakortti teatteriin tai konserttiin. Yksi lippu. Osta itsellesi tämän paikan molemmin puolin olevat paikat, mutta niitä ei käytetä. Jätetään ns. hajurako vinkiksi.

Peräkammarin pojalle kaljapullon suuaukkoon viritettävä kumitutti. Ettei vaan alkaisi vieroittua kotipesästä ja ulkomaailma eikä varsinkaan naisihmiset kiinnostaa. Pyritään siis pitämään paikka peräkammarissa jatkossakin. Tällä turvataan naisihmisiä joutumasta kiusallisiin tilanteisiin naisasioissa täysin ummikon kanssa. Tuvan perällä pysymisen varmistamiseksi oheislahjana tuutulaulua soittava narusta vedettävä soittorasia. Kappaleeksi voisi sopia esimerkiksi ”Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti” tai vaihtoehtoisesti: "Äidin  pikkupoika."

Vanhapiika-siskolle tai -serkulle voi antaa lahjaksi parisuhde- tai vauvanhoito-oppaan ihan vaan siksi, että ymmärtää kuinka typerää on antaa vinkkejä asioista, joista ei ymmärrä mitään. Näistä voi toki olla apua myös vastakkaiseen suuntaan eli parisuhteen muodostamiseen. Tavallaan  siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli lahjan oheen kärpäslätkä, jolle sitten ainakin löytyy käyttöä, jos kirjat jäävät pölyttymään.


Kerrostalon kyttääjänaapurille kiikariteline, ettei kädet väsy. Kiikarit häneltä löytyy satavarmasti omasta takaa. Telineeseen voisi teipata taloyhtiön järjestyssäännöt. Kertauksen vuoksi. Että mitä kaikkea kiellettyjen asioiden listalta EI löydy eli mitä asioita on ihan turha kytätä. Jos lahjaan haluaa tosissaan panostaa, niin voisi antaa vinkkejä kiikarin muuhun käyttöön. Ihan superia olisi, jos lahjan mukana lähtee bongarille vaikka lintukirja.

Nenänkaivajalle näytteenottovanupuikkoja (100 kpl antiseptinen pakkaus) ja harrastelijamikroskooppi näytteiden tutkintaa varten. Lisäksi kirjallinen kehotus hoitaa sekä näytteenotto ja tutkinta asialle erikseen varatussa yksityisessä näytteenottohuoneessa ja vielä kruununa ovensuuhun ruuvattava merkkivalo, jolla voi ystävällisesti ilmoittaa milloin toiminta on käynnissä.

Kropan rapsuttelijalle ja nivusten kaivelijalle esitäytetty jäsenhakemus Atooppiset ry:lle ja tuubi perus- ja kortisonivoidetta.

Röyhtäilijälle salaa hänen omasta röyhtäilystään nauhoitettu äänite tehostettuna torvella soitetulla fanfaarilla. Tehoa voi lisätä videomateriaalilla röyhtäilyn maailmanmestaruuskisojen viime vuoden voittajasta! Ilmoitus lahjan oheen, että mikäli suoritus ei ylitä mestarin tasoa, on parempi vaihtaa lajia.


Erikoiset Asiantuntijat kehottavat siis joko

1) vihjaaviin lahjoihin
2) ironiaan
3) sarkasmiin
4) suoraan toimintaan, jos ei mikään edellä mainituista toimi, niin on otettava härkää sarvista ja sanottava suomeksi ilman kiertoteitä mikä mättää.


Lahjan sijaan tai tehosteeksi valmiiksi mietittyjä Erikoisia vinkkaavia lausahduksia:

*Hienhajusta pitävät kaikki. Onneksi sinäkin tunnut sen tietävän. Se on niin luomua.

*Muoti-ilmiöt tulevat ja menevät, klassikot ja hikiläiskät pysyvät.

*Vieraista naisista/miehistä ei ole kuin harmia. Äidin/isän  kanssa pärjää parhaiten!

*Tämä kiikariteline kestää 24/7 käyttöä.

*Nenäkaivuu on suoraan verrannollinen älykkyyteen. Mitä enemmän kaivat, sen fiksumpi olet, vaikkei se siltä ehkä näytäkään.

*Röyhtäily pitää röörit kunnossa. Sen alkukantainen ääni myös kiihdyttää vastakkaista sukupuolta.

*Rapsuttellaanko yhdessä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!