perjantai 27. tammikuuta 2023

Pandat takaisin Kiinaan


Tänään saimme kuulla ja lukea uutisista, että Ähtärin eläinpuiston pandat palautetaan takaisin Kiinaan. 

Se on yksi viisaimmista päätöksistä, mikä tässä maassa on tänä vuonna tehty. 

Koko pandojen kyörääminen Kiinasta tänne oli alkujaankin tosi outo ajatus. 

Nyt kun rahat loppuivat, on pakko Oy:n huolehtia pystyssä pysymisestään, kun valtiokaan ei myöntänyt miljoonia niiden ylläpitoon. 

Voi pandaparkoja. Ne tässä kärsijän rooliin ovat joutuneet. Ilmeisesti oli pyhä tarkoitus saada ne poikimaan täällä ja mahdollinen jälkikasvu sitten kuskata Kiinan luontoon. Mene ja tiedä. Mikään kassamagneetti pandoista ei kuitenkaan tullut ja pääosin syynä oli sekä koronapandemia että huono markkinointi. 

Minun mielestäni kaikki eläintarhat, missä eläimet ovat häkissä ja vankina vain siksi, että ihmiset saavat maksusta niitä tulla pällistelemään, pitäisi lopettaa. Kuten esimerkiksi Korkeasaaren eläintarha.

Erikseen ovat erilaiset villieläinhoitolat, joissa hoidetaan loukkaantuneita tai sairaita villieläimiä ja pyritään palauttamaan ne luontoon oikeille asuinsijoilleen.

Itsekin olen tullut käyneeksi sekä Ähtärin eläinpuistossa, Korkeasaaressa että Ruotsin Kolmårdenissa jopa kahdesti. Se nyt on vähän erilainen näihin muihin verrattuna, kun monilla eläimillä on siellä tosi paljon vapaata tilaa. Mutta silti leijona tai kirahvi ei millään lailla kuulu Ruotsin leveysasteille ja varmaan kaipaa oikeanlaiseen ilmastoon ja elinympäristöön. 



Ja minkälainen hiilidioksidipäästöjen lähde mahtaakaan tällainen turhanpäiväinen eläintarha olla, jossa villieläimet joutuvat olemaan vankeina vastoin tahtoaan? 

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.


6 kommenttia:

  1. Muistaakseni se tarina meni sillä tavalla, että pandat päätyivät Suomeen Kiinan poliittisena hyväntahdoneleenä?

    Varmaan siihen aikaan oli tärkeää hyväksyäkin se. Sijoituspaikan määrittämisen historiaa en tiedä, mutta näyttäisi siltä, että se oli alunalkaenkin väärin valittu. Korkeasaari olisi ehkä ollut parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sen paikan valintaan oli joku syy. Mahdollisesti pandat tarvitsevat enemmän pinta-alaa ja muuta tilaa.

      Poista
  2. Olen ihan samaa mieltä, jos ei villieläimet ole pennusta asti tottuneet häkkielämään, on aikuisena tulleet mm.korkeasaareenkin, elää ne stressaantuneina elämäänsä, karhut ehkä sopeutuu, mutta kissaeläimet ei.
    Taitaa maksaa paljon pandojen vientikin. Itä-suomessa on käyty taistelua servaali kissoista 2kpl. nyt ne oli varastettu hoitolasta, luulisin että siksi koska ne oli saaneet tappotuomion, kyllä on säälittävää, ja toisaalta typerää, 2 kissaa olisi haitta suomelle, mikä tässä maassa on haittaa ? kysyn vain.Sääli vain pandoja, kun muutenkin ne on uhanalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mieleen, että ehkä villieläinten häkittämiseen eläintarhaan on joku suojeluun perustuva syy. Mutta vain ihmisten pällisteltäväksi häkkiin laittaminen ei ole mielestäni hyväksyttävää.

      Poista
  3. Marika Tudeer, Pilkkeitä Pilpalasta -blogi30. tammikuuta 2023 klo 9.33

    Olen aivan samaa mieltä panda-asiasta. Mikä mieletön määrä rahaa niihin onkaan tuhlattu jo tähän mennessä, ja ylläpitokustannukset olisivat valtavat koko ajan. Silti suurin asia on pandojen hyvinvointi. Vaikka niille on järjestetty mahdollisimman hyvät olot, pelkkä kuljetus ja paikanvaihdos on turha rasite. Niitä ei olisi koskaan pitänyt tuoda tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Pandat ovat varmaan uhanalaisia, mutta olisiko niiden eteen parempi tehdä jotain kuitenkin siellä mistä ne ovat kotoisin. Ilman pitkiä ja stressaavia kuljetuksia ympäri maapallon.

      Poista

Kiitos kommentistasi!