torstai 27. lokakuuta 2022

Häät ennen hautajaisia

 


Lähdimme eräänä iltana Ukon kanssa sen enempiä suunnittelematta elokuviin. Katsottavaksi valikoitui suomalainen komedia Häät ennen hautajaisia, jonka päärooleja tähdittävät Antti Luusuaniemi ja Iina Kuustonen. Kirjoitin tahallani Luusuaniemen ensimmäiseksi, koska pidän hänestä näyttelijänä. Iina Kuustosesta taas en pidä ja tämä elokuva vahvisti sen ajatuksen, että lisään hänen julkkisränkinkini listoille osioon Ilmeetön ja siksi ärsyttävä. Listalla ovat ennestään Leena Uotila, Matleena Kuusniemi, Lena Meriläinen ja Pamela Tola. Sinne vaan hupsahti Iinakin puunaamojen joukkoon.

Jos haluat lukea lisää puolitotisesta ränkingistäni, niin se löytyy tästä linkistä: 

Mietin, että mahtaako Iina tähän ränkingin lokeroon päästä, kun hänellä on kumminkin kaksi ilmettä: 1) vakava, jolloin huulet ovat hieman raollaan ja 2) ilkikurinen, jolloin hän naurahtaa koko hammasrivistön voimalla. Kuustosten molemmilla siskoksilla on taipumusta ilmeettömyyteen tai tässä tapauksessa ehkä vähäilmeikkyyteen, lienee siis kyseessä sukuvika.

Nyt menin vähän ohi asiasta, vaikka aiheeseenhan tämä edellä mainittu vahvasti kuuluukin. Elokuva oli viihdyttävä. Oikeaa naurua meiltä irtosi pariin otteeseen. Juoni oli komedialle tyypillinen - ensin ei päästä sinne minne piti päästä ja lopuksi päästäänkin kommelluksien kautta. Tulevan kuoleman käsittely voi olla vaikeaa komedian keinoin, mutta tässä elokuvassa siinä onnistuttiin mielestäni hyvin.

Elokuvan on ohjannut paremmin näyttelijänä tunnettu Kari Ketonen. Kyseessä oli hänen esikoisohjauksensa. Monet naurut on meidän perheessä naurettu, kun olemme katsoneet Ketosta ja Luusuaniemeä rooleissaan tv-sarjassa Luottomies. Olemme katsoneet kaikki kolme kautta ainakin kahteen kertaan ja odottelemme jo seuraavaa.

Takaisin elokuvaan. Iina Kuustosen elokuvavanhempia esittivät - ah, niin ammattitaitoisesti ja ihanasti - Kaija Pakarinen ja Risto Tuorila. Muissa rooleissa nähtiin muun muassa Pihla Penttinen, Jukka Puotila ja Joonas Nordman. 

Hyvän tuulen hassutteluelokuva, jonka leffalippuihin satsatut rahat eivät kirpaisseet mieltä. Leffaherkuiksi ostetut voinmakuiset popparit maistuivat ihanilta, mutta olivat niin suolaisia, että minulta kuoriutui huulista nahkat ja Ukolla meni vatsa sekaisin.


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

2 kommenttia:

  1. Puunaamojen ykkönen on Arska eli Swarchenegger, heh.. .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Samaa mieltä Arskasta! Samaan kategoriaan menee ainakin Vin Diesel. 😁

      Poista

Kiitos kommentistasi!