sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Aviovuode palasiksi



Tänään sitten koitti se päivä, kun pilkoimme aviovuoteen kahteen osaan. Harmaat alueet kuvassa ovat varjoja. 

Tähän ei sinällään liity mitään dramatiikkaa eikä aviokriisiä, vaan kyse on kodin uudelleen ”rymsteerauksesta”. 

Jo vuosien ajan meillä onkin ollut parisänky kaikissa kolmessa makkarissa. Nyt kun jälkikasvu on asunut muualla jo toistakymmentä vuotta, saimme vihdoin viimein tämän muutoksen aikaiseksi. Yksi edellä mainituista parisängyistä on jo aikaisemmin saanut uuden kodin ja yhdessä sängyssä nukun minä yksikseni. 

Suurin makuuhuoneemme, jossa ennen Isännän kanssa nukuin, jää nyt vierashuoneeksi. Sinne sijoitetaan myös minun kuntopyöräni sekä Neurosonic-patja. Eräänlainen hyvinvointihuone siitä siis myös tulee. 



Tämä episodi lähti alkuun elokuussa 2021, kun itse siirryin nukkumaan toiseen pienemmistä makkareista, koska erinäiset melua tuottavat syyt häiritsivät nukkumistani. Isännällä oli kauhea hevosyskä, joka kesti viikkokausia. Pieni epäilys oli siitä, että sillä oli jotain yhteyttä vastikään saadun koronarokotuksen kanssa. 

Toinen syy oli kadulla meneillään ollut vesihuoltoremontti, jonka pauke, kolke ja pörinä alkoi seitsemältä aamulla ja enhän minä nyt siihen aikaan voinut vielä herätä. Ja kolmas syy oli yleinen kuorsaus huoneessa. En tiedä, kuka eniten kuorsasi, mutta siitä väitettiin olevan haittaa.

Kun Isäntä lopetti ansiotyön tekemisen pari viikkoa sitten, ei hän tarvinnut enää yhtä makkareista työhuoneekseen. Minulla taas tapahtuu sekä nukkuminen että etätyöskentely samassa huoneessa. 

Niinpä päätettiin, että Isäntä muuttaa nukkumaan entiseen työhuoneeseensa ja niin parisänkymme puolitettiin (kaksi Asko Bonnel -joustinsänkyä kytkettynä toisiinsa) helposti ja pääty irrotettiin. Pääty joutuu pian kirpputorille, kuten myös tytärten kouluaikaiset työtuolit ja joku ikiaikaisen vanha yöpöytä sekä yli 30 vuotta vanha hoitopöydän lipasto (alemmassa kuvassa).

Uuteen vierashuoneeseen saadaan heti ekaksi yöksi tuttu yövieras, joten huoneelle tulee heti uutta käyttöä. Harmitti, kun tuli vasta pari vuotta sitten vietyä kirpparille kaksi kappaletta yhden sängyn helmalakanoita, jotka olin suurella vaivalla itse ommellut. Nyt niitä taas tarvittaisiin. 

Kyllä en ala moiseen urakkaan uudestaan. Tylsempää ompeluhommaa ei olekaan kuin tikata metrikaupalla lakanakangasta johonkin muotoon.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

6 kommenttia:

  1. Järkevää ja mukavaa nukkua erillään jos toinen toistaan häiritsee, niin kuin meilläkin. Nyt voi sytyttää lukulampun vaikka keskellä yötä eikä häiritse ketään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Pelkästään hyviä kokemuksia tästä. Kun ei olla enää "uusia", niin hyvin voidaan nukkua eri huoneissa. Isäntäkin on tyytyväinen uuteen omaan huoneeseensa.

      Poista
  2. Onko teillä jo ns tyttöjen huoneet poistettu käytöstä kokonaan? Meillä on myös toisen aikuisen lapsen entinen huone muuttumassa vierashuoneeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, S.:n huoneessa minä olen nukkunut ja tehnyt etätöitä jo toista vuotta. A:n huone oli H.:n käytössä työhuoneena 2 ja puoli vuotta, kunnes muuttui äskettäin tarpeettomaksi siihen tarkoitukseen ja H. muutti sen omaksi huoneekseen. Yhteinen makkari muutettiin nyt vierashuoneeksi. Se kun pidetään viileämpänä, niin säästyy lämmityssähköäkin, koska se on suurin huone ja siinä on eniten ulkoseiniä. Toisaalta kaksi muuta makkaria täytyy pitää lämpimänä, mutta omassani en ole avannut patteria vielä vasta kuin ihan vähän arkisin, kun teen siellä töitä. Tytöt ovat saaneet vietyä jo melkein kaikki vaatteensa ja muut tavaransa pois. Vielä on jotain rippimekkoja ja naamiaisasuja kaapeissa roikkumassa ja kasoittain pelejä ja palapelejä. Ehkä nekin jollain aikavälillä häviää.

      Poista
  3. Moi! Hiljaiseloa blogeissa, yhteen aikaan olin liikaa äänessä, mielenkiintoiset jutut edelleen teillä, nyt kävin ja lyhyesti kommentoin. Usein kuulee sanottavan:"tänä poikkeuksellisena aikana" se on pitänyt kiirettä ja toimintaa meillä, monia viikkoja rakkaassa synnyin ja lapsuuden maisemissa vietettyämme aikaa tänä kesänä ja syksynä.
    Me isännän kanssa ollaan nukuttu erillään jo 7 vuotta omissa huoneissamme, joku vanhempi ihminen saattaisi kauhistella, ja luulla että jotain riitaa on silloin jos erillään nukkuu,
    minulle se on nautinto että saan olla omissa oloissani, lukea, valvoa, katsoa jotain ohjelmaa, pitää ikkunaa auki öisinkin vielä kun on lämmintä, joskus törmätään yhtä aikaa jääkaapille, se riittää meille että muutama kerta päivästä nähdään toisiamme.
    Niin minähän kuulema kuorsaan, en usko sitä, koska, en itse ole kuullut sitä
    Lämmintä syksyä blogin pitäjille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, kiva kun palasit pitkästä aikaa. Ja juuri samoista asioista nautin omassa huoneessani. Me ei törmäillä jääkaapilla, mutta vessajonossa joskus. Ja jos lähden yöllä vessaan, Haukkuli vaihtaa siinä vaiheessa yleensä huonetta. Mikähän siinäkin on? Työkaverini kertoi, että heillä kissat tekevät samoin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!