torstai 25. elokuuta 2022

Nato-ajatuksia

En juurikaan ajattele natoa - nykyisin tuskin koskaan. Mutta viimeöinen painajainen palautti naton turhankin elävästi mieleeni. 

Liekö syynä uneeni taannoinen Nymman kanssa käymämme keskustelu, jonka tiimoilta sivusimme myös nato-aihetta. Nymman kanssa voi keskustella ihan kaikesta, myös natosta.

Nato on näyttäytynyt minulle aina hieman epämääräisenä enkä ole oikeastaan koskaan halunnut pahemmin perehtyäkään tarkemmin mihinkään natoon liittyvään. Parempi pitääkin ulkokehänkin ulkopuolella kaikki, mihin ei voi itse vaikuttaa eikä halua paremmin tutustua.

Jollain tapaa se nato kuitenkin siellä taustalla vaikuttaa. Vähän niinkuin se kuuluisa pakollinen "pakkopiimä". Jotenkin se on otettava huomioon, vaikkei olisi niin väliksi. Hyväksi vertailukohdaksi sopinee toinen pakkopiimä, kauppaopiston kansantalouden oppitunnit. Ja niistäkin selvisin.

Monilla on näkemys natosta. Jokaisella omanlaisensa ja se tietysti sallittakoon. Joillain on natoon tiiviimpi suhde, toisilla etäisempi kuten minullakin. Asiaanhan vaikuttaa tietysti nato itse. 

Minun nato-suhteeni saa ala-arvoiset arvosanat siitä syystä, että nato on ihan h..vetin ärsyttävä, itsekeskeinen, omahyväinen, vain muutamia adjektiiveja tuhlatakseni. Natoa ei kiinnosta vastavuoroisesti mikään tai kukaan, jos siitä ei irtoa itselle mitään hyötyä tai etua, taloudellista tai muutakaan.

On kulunut miltei kuusi vuotta siitä, kun olen ollut minkäänlaisessa nato-kontaktissa ja se aika on ollut siltä osin elämäni parasta aikaa.

Kaikenlaisista jonninjoutavuuksista kannattaa ja pitää pyrkiä irti elämässään, ovatpa ne asioita tai ihmisiä.

Yritän hälventää mielestäni nato-painajaisen ja kuoppaan nyt tämän nato-asian taas sinne kolmen sylen syvyyteen ja laitan mielessäni kummun päälle painavan kiven. 

R.I.H. (vrt. R.I.P.)


Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!